14. marraskuuta 2012

Sotto vai rotto?

Jos valmistaa palsternakkaa vähän niin kuin risoton tapaan, niin millä nimellä sitä voisi kutsua? Palstersotto? Palsterotto? Joka tapauksessa kyseessä on jumalaisen makuinen sapuska, sanottiinpa "palsternakkarisottoa" sitten miksi tahansa.

Idean tähän ruokaan sain juuriselleristä valmistetusta sellerisotosta, jota nautimme taannoisella Chef & Sommelier-visiitillä. Se oli herkkua, mutta niin on kyllä tämäkin.

Palsternakan makea, hiukan pähkinäinen maku sopii loistavasti yhteen parmesanin kanssa ja voi pyöristää kokonaisuuden osiaan suuremmaksi summaksi. Reseptin mukaisesta satsista syntyy kaksi annosta.
Tarvitset:
300 g palsternakkaa
50 g voita
1-2 dl vettä
50 g parmesania
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Kuori palsternakka ja paloittele se niin pieniksi kuutioiksi kuin kykenet.

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon palsternakat. Freesaa kuutioita hetki ja lisää kattilaan desin verran vettä.

Anna pöhistä kohtalaisella lämmöllä kunnes vesi on haihtunut. Jos palsternakat eivät ole vielä kypsiä, lisää vielä hiukan vettä ja anna pöhistä lisää. Varo kuitenkin, etteivät juureskuutiot mene täysin muhjuksi!

Lisää kattilaan raastettu juusto ja sekoita hyvin. Mausta ruoka suolalla ja pippurilla.

11 kommenttia:

Jaakko Vilenius kirjoitti...

Miten olisi palsternakattu?

Sini kirjoitti...

Nimestä en tiedä (molemmat kuulostavat vähän pöhköiltä), mutta itse ruoka vaikuttaa tosi hyvältä! Aika hauska idea ylipäänsä käyttää kasviksia risoton tapaan - palsternakan oma maku tulee tuossa annoksessa varmasti hyvin esiin!

Jaana kirjoitti...

Jaakko, tai palsternakutettu :-)

Sini, olen kanssasi samaa mieltä nimien pöhköydestä. Minusta ohrattokin tuntuu jotenkin keinotekoiselta. Mutta kuten jo postauksessa totesin, on ihan sama miksi tätä kutsutaan, sillä se on herkkua!

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Hieno idea! Testiin menee.. Oli nimi mikä tahansa..

Jaana kirjoitti...

Jokihaka Kokkaa, hyvähyvä!

Niin kuin Sini tuossa jo kirjoittikin, "risottotyylisesti" voi varmasti valmistaa monia muitakin juureksia. Uskoisin tykkääväni ainakin lantuista ja maa-artisokista tehdyistä "risotoista".

Aila kirjoitti...

Maa-artisokasta tulee myös loistavaa, ja punajuuresta. Olen hienontanut nämä monitoimikoneessa, niin että jäävät karkeiksi tasakokoisiksi. Punajuuri paranee vielä, jos keittää punajuurimehussa ja appelsiinimehussa. Palsternakkaa pitää ehdottomasti kokeilla!

Jaana kirjoitti...

Aila, punajuuri! Olin unohtanut sen kokonaan omalta kokeilulistaltani. Kiitos muistutuksesta :-)

EtsiResepti kirjoitti...

Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

Ystävällisin terveisin,

Etsiresepti
http://www.etsiresepti.fi/

Jaana kirjoitti...

EtsiResepti, kiitos, mutta ei kiitos. Minulla ei ole intohimoja päästä mainitsemasi listan kärkeen enkä myöskään tavoittele kävijäennätyksiä.

maiju kirjoitti...

Oi, kokeilin juuri tätä, ja oli kyllä todella hyvää! Tämän kanssa pitää kyllä panostaa hyvään parmesaaniin niin lopputulos on taatusti maukas. Voita oli ehkä hieman reilusti, mutta muuten aivan mahtava pelastajaresepti! Palsternakan pilkkominenkaan ei ollut niin hankalaa kuin ajattelin.

Jaana kirjoitti...

maiju, kiva kun tykkäsit! Palsternakan pilkkominen on lasten leikkiä esim. punajuuren pilkkkomiseen verrattuna :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...