25. marraskuuta 2012

I Can Has lettu?

Osallistuin eilen Tampereella huikeisiin lettubakkanaaleihin, joissa normiräiskäleiden ohella paistettiin myös kookos-, pinaatti-, chili-, siideri- ja vaniljalettuja. Totaalisen lettuähkyn saavuttamista edistivät samoilla käryillä kokatut syrnikit ja pikkuiset blinit.
Pöytä kirjaimellisesti notkui erilaisista täytteistä, joita orgioijat toivat lettujen seuraksi nyyttäriperiaatteella. Laajasta valikoimasta löytyi muiden muassa vorschmackia, perunasalaattia, jokirapu-, kylmäsavulohi-, savusilakka- ja palvilihamöhniä, Nutellaa, vaniljajäätelöä, turkinpippurimurskaa, karvias-minttuhilloa, raparpericurdia, taateleita ja mandariineja.

Blinien kanssa oli tarjolla muikun mätiä, punasipulisilppua, smetanaa, sienisalaattia, suolakurkkuja ja hunajaa. Itse blinit olivat ihanan rapeita ja tattarisia.

Illan ehdottomaksi hitiksi muodostui kookosmaitoon tehdystä ja appelsiininkuorella maustetusta taikinasta paistettu lettu, joka nautittiin Nutellan ja taateleiden kanssa. Vienon sitruunaiset syrnikit olivat mahtavan makuisia sellaisenaankin, mutta niiden kanssa natsasi kivasti myös kekkereihin roudaamani raparpericurd.

Pikkutunneilla työstettyjä turkinpippurilettuja en ruokakoomaltani enää kertakaikkiaan kyennyt testaamaan. Urheimmat kehuivat niitäkin loistaviksi.
Lettubileiden muusta ohjelmasta vastasi järjestävän seuran lutunen viisikuukautinen Herkules, jolle tuomistani tuliaisista vinkupossu herätti innostusta ja täysimittainen siankorva hämmennystä.
Booli oli isäntäväelle ominaisesti perin alkoholista. Juomaa jäähdyttivät laimentavien jääpalojen sijasta pakastetut appelsiiniviipaleet - kerrassaan nerokasta!
Blinien kyytipojaksi kumosimme naukut kannabisvodkaa, jonka makua ja erityisesti tuoksua voisi kuvailla hyvin jännäksi.

Vein siis lettukesteihin raparpericurdia sekä purkillisen savusilakkatahnaa. Ruma, mutta herkullinen möhnä maistui sekä suolaisten lettujen että blinien kaverina. Se voisi toimia yskimättä myös uuniperunoiden täytteenä.
Savusilakkatahnaan tarvitset:
400 g savusilakoita
puskan tilliä
3 dl smetanaa
2 munaa
10 sentin pätkän purjoa
nokareen voita
2 rkl kapriksia
suolaa
mustapippuria
vihreää Tabascoa

Tee näin:
Perkaa silakat. Laita putsatut kalapalat kulhoon ja lisää joukkoon tilli sekä puolet smetanasta. Sauvasekoita tasaiseksi tahnaksi.

Keitä munat koviksi ja anna niiden jäähtyä. Murskaa jäähtyneet munat haarukalla murusiksi.

Pilko purjo silpuksi ja freesaa silppua hetki voissa pannulla. Anna jäähtyä.

Lisää silakkatahnaan munat, purjo, kaprikset sekä loput smetanasta. Sekoita hyvin.

Mausta suolalla, pippurilla ja vihreällä Tabascolla.

7 kommenttia:

Pirkka kirjoitti...

Sekä savulihamöhnä että raparpericurd olivat erinomaisia, kiitos tuhannesti! Ja kyllä me sinulle vielä joskus niitä turkinpippurilettujakin maistatetaan - aloitetaan vaikka seuraavalla kerralla niistä.

Tiina kirjoitti...

Ihanaa!

Jaana kirjoitti...

Pirkka, kiitos kiittämisestä :-) Seuraavaa kertaa varten täytyy laatia lettustrategia, että kaikkia kiinnostavia makuyhdistelmiä tulee taatusti testattua.

Tiina, emäihanaa!

Virpi kirjoitti...

Älyttömän herkulliset kestit tuollaiset! Mahtavaa.

Ja Herkules on ehkä maailman söpöin.

Jaana kirjoitti...

Virpi, kekkerit olivat kyllä kivat, vaikka tulikin vedettyä melkoiset lettuöverit.

Herkules on syötävän söpö <3

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Ei varmaan tee mieli lettuja vähään aikaan... :-)

Jaana kirjoitti...

Minna, sunnuntaina ja vielä eilen ajatuskin letuista niin sanotusti tökki, mutta nyt niitä voisi taas muutaman syödä :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...