14. lokakuuta 2012

Siwapastaa

Lähikaupastani on jo jonkin aikaa saanut vakuumipakattuja Parmesan-kolmioita. Viime viikolla huomasin putiikin makkarahyllyyn ilmestyneen siivutettua chorizoa. Käytännössä nämä valikoiman laajennukset tarkoittavat sitä, että chorizopastan tykötarpeita ei tarvitse enää lähteä hakemaan niin sanotusti merta edempää.

Tämä sapuska syntyy kauppareissun jälkeen varttitunnissa ja se on älyttömän hyvää. Sitä voi tuunata vaikka chilillä tai savupaprikajauheella, jolloin tomaatit voi korvata paprikakuutioilla. Ohjeen mukaisesta satsista tulee kaksi annosta.
Tarvitset:
150 g kokojyväspaghettia
vettä
suolaa
100 g chorizoa siivuina
pienen sipulin
15 kirsikkatomaattia
(suolaa)
Parmesania

Tee näin:
Laita spaghetit kypsymään reilusti suolattuun kiehuvaan veteen.

Suikaloi makkaraviipaleet, silppua sipuli ja puolita tomaatit.

Paista makkaroita pannulla. Lisää joukkoon sipulisilppu. Freesaa sipuleita hetki ja lisää pannulle desin verran spaghettien keitinvettä. Anna pöhistä kunnes neste on haihtunut.

Valuta spaghetit ja lisää ne pannulle yhdessä tomaattien kanssa. Sekoita hyvin ja tarkista suola. Suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä, koska sitä on sekä makkarassa että pastan keitinvedessä.

Raasta valmiiden annosten päälle Parmesania.

4 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Intouduin tästä, koska kaapissa oli nahistuneet tomaatit ja Hullujen Päivien chorizoa. Lisäksi vähän herkkutattia. Ei hassumpi Siwapasta!
(Kuulostaa muuten jotenkin intialaiselta)

Jaana kirjoitti...

No ei hassumpi ollenkaan!

Siwapastan lisäksi tarttis varmaan kehitellä myös Vishnupasta ;-)

statisti kirjoitti...

Meillä on muuten sama lähikauppa ja ihan nurkan takana :) nyt kun Karjala on taaksejäänyttä elämää, huoh.

Jaana kirjoitti...

statisti, tiedä vaikka joskus törmätään siellä :-)

Oletko muuten huomannut, että huudeille tuli kilpaileva lähikauppa, kun Ruoholahdenkadun ja Baanan kulmaan avattiin Alepa?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...