16. lokakuuta 2012

Juurikasvua

Soppa-Hannan syntymäpäivää eilen vietettiin, vierahiksi ystävät ja tutut kutsuttiin. Mukana juhlimassa oli Hannan pari blogitontakin kafrua, mutta hekin napsivat kuvia annoksistaan.

Kekkerit pidettiin ravintola Juuressa (Korkeavuorenkatu 27), jonne suoriuduimme hörpättyämme aperitiivit kulman takana Latvassa. Kuppiloilla on samat omistajat ja molemmissa paikoissa suositaan luomua sekä pientuottajia. Juuren keksintöjä ovat myös sapakset, nuo perinteisistä suomalaisista raaka-aineista työstetyt alkupalat.
Ennen sapasorgioita ruokahaluamme heräteltiin savulahnamoussella. Mahtavan makuinen lusikallinen täytti tarkoituksensa paremmin kuin hyvin, mutta sitä olisi kyllä voinut vetää vaikka ämpärillisen.
Valitsin alkuun kolme sapasta, joista haukihodari oli ehdottomasti paras.
Mitään valittamista ei ollut savulahnaperunassakaan, jonka kanssa oli tarjolla tiristettyä ruistaikinaa.
Viimeistä murua ja pisaraa myöten tuli haarukoitua myös talon tapaan valmistettu verimakkara. Täydellisesti minun suuhuni sopivia makuja!
Illan heikoin lenkki oli hiukan yllättäen pääruoka. Silkinpehmeässä juurespyreessä ja suussasulavassa sipuli-savukylkistruudelissa ei ollut moitteen sijaa, mutta fasaani-paran kinttu oli jäänyt reippaasti raa'aksi. Lisäksi linnun ylle oli ripoteltu melko ujosti suolaa.
Suolaa kaipasivat myös päivänsankarittaren hirvipullat, mutta Hanna harrastaa muutenkin aika yleisesti niin sanottua eläkeläissuolausta.
Jälkkärin karamelli-unelmatorttu maistui vähän hassulta, mutta suolakaramellijäätelö oli sanalla sanoen taivaallista. Lisäksi mustaherukat ja kinuski muodostivat täysin ennenkokemattoman makuparin. Teki mieli nuolla lautanen.
Sapuskat, lasi Mâcon-Chardonnay Clos de la Crochettea (toimi eri kivasti fasaanin kaverina) ja kuppi espressoa maksoivat 66 euroa ja sentit päälle. Isolla kauhalla kiitoksia juhlakaluttarelle ja muulle seurueelle sekä Juuren porukoille mukavasta ja maistuvasta illasta!

4 kommenttia:

hanna kirjoitti...

Eläkeläissuolaaja!

Kiitos vielä ihanasta seurasta :)

Jaana kirjoitti...

Kiitos kiittämisestä, oli kyllä lysti ilta. Pidetäänhän me kiinni siitä ravintolattomasta tammikuusta?

hanna kirjoitti...

pidetään, vaikka vähän kammottaa jo valmiiksi.

Jaana kirjoitti...

Hyvin se sujuu ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...