Vielä yksi postaus nostalgiaretkeltäni ja sitten lupaan vaieta Dublinista hetkeksi. Palaan aiheeseen viimeistään sitten, kun olen voittanut Lotossa ja hankkimassa taloa Irlannista.
Se talo voisi oikein mieluusti sijaita Howthissa, joka on noin puolen tunnin DART-matkan päässä Dublinista.
Edellisestä käynnistäni Howthissa on kulunut palttiarallaa parikymmentä vuotta ja paikka on siinä ajassa muuttunut pikkuisesta kalastajakylästä viriiliksi satamalähiöksi, jossa on vaikka mitä kivaa.
Maisemissa ainakaan ei ole valittamista. Kuvassa Howthin majakka, taaempana näkyy Ireland's Eye.
Satama-altaasta bongasin myös mahtavan HYLKEEN! Aiemmin heitä on saanut ruokkia, mutta nykyään syöttäminen on kielletty. Jotkut tyypit tulevat silti välillä kokeilemaan onneaan.
"Anna kalaa!"
Kalaa, äyriäisiä ja nilviäisiä Howthissa kyllä piisaa. Chowder-kioskin kattiloista tulvivia huumaavia tuoksuja oli vaikea vastustaa, sillä olin menossa illastamaan toisaalle.
Voisin muuttaa Howthiin jo pelkästään kalakauppa Wright's of Howthin vuoksi.
"If it swims, we have it!"
Normivalikoimissa on sen seitsemää sorttia simpukoita (muiden muassa ihania partaveitsisimpukoita) sekä keisarihummereita, joiden merkeissä Howthissa vietetään festareitakin.
Kalatiskillä oli tarjolla myös turskan maksoja.
Wright's of Howth on suljettunakin vänkä paikka.
Ykköskohteeni Howthissa oli ravintola Aqua, jonka täyteen lauantai-illan kattaukseen onnistuin monkumaan itselleni istumapaikan.
Aquan ikkunapöydästä avautuvaa Irlannimerta kelpasi katsella...
...geeteetä siemaillen. Joskus elämä vaan on pullaa ♥
Alkupalaksi vetäisin puoli tusinaa Carlingfordin ostereita, joissa meri maistui itkettävän ihanasti. Kyytipoikana oli lasillinen (!) Guinnessia.
Pääruoaksi söin puolikiloisen hummerin. Nuff said.
Jälkkäriksi otin crème brûléen, joka oli niin lähellä täydellistä kuin olla vain voi. Arvostin kovasti myös sitä, että sen kanssa ei yritetty väkisin tarjota jätskiä, sorbettia, kakkua tai jotain muuta tarpeetonta. Pelkkä paahtovanukas riittää kyllä.
Aquasta siirryin katsomaan Mestareiden liigan finaalimatsia Bloody Streamiin. Siellä katosta roikkui verkollinen viskipulloja ja iltavuorossa oli John Terryn näköinen baarimikko.
Howthin asemalla hokasin ilmoituksen seuraavana päivänä pidettävistä markkinoista, joten päätin käydä tsekkaamassa nekin. Markkinat olivat erinomainen tekosyy tulla koluamaan sataman muitakin kalakauppoja ja niiden yhteydessä olevia osteribaareja.
Mustekala olisi ollut erikoistarjouksessa Beshoffs of Howthilla.
Kokonaisten keisarihummerien ohella myynnissä oli myös pelkkiä pyrstöjä.
Suolayrtillä oli aika suolainen kilohinta.
Kala, joka nielaisi sitruunan.
Beshoff of Howthin Seafood Grillin konsepti on loistava: voit valita kalakaupan puolelta mieleisesi ainekset ja kokit tekevät niistä sinulle ruokaa.
Keisarihummerit kyllä houkuttelivat, mutta päätin kuitenkin syödä taas ostereita. Nämä nilviäiset olivat Galwayn läheltä Clarenbridgestä, jossa olisi syyskuussa osterifestivaalit. Tahtoo sinne!
Guinness se vaan toimii ostereiden kanssa ihan älyttömän hyvin. Toimii se kyllä ilman ostereitakin.
Ostereiden kyljessä tarjoiltiin leipää, joista tummempi versio muistutti etäisesti saaristolaislimppua.
Sunnuntaimarkkinoita oli itse asiassa tarjolla kaksin kappalein. Howth Cottage Market sijaitsi aivan aseman vieressä ja oli kooltaan pienempi kuin hiukan kauempana oleva tori.
Cottage Marketilta löysin Sweet Cupcake Companyn kojun, jossa myytiin suupalan kokoisia cupcakeja. Tiskin takana häärineen putiikin perustajan kanssa jutustellessa kävi ilmi, että hän on myös bloggaaja.
Mokka- ja banaanikuppikaakut maistuivat törkeän hyviltä kahvin kaverina.
Isommilla markkinoilla oli myynnissä montaa lajia aikamoisia palkintosonnicupcakeja...
...joita kykenin syömään ainoastaan silmilläni.
Suurempiakin kakkupaloja markkinoilta olisi saanut.
Leipäkojulta sai monenlaista känttyä...
...myös spelttileipää!
Haisujuustoja.
Villiä ja vapaata juhlalihaa.
Uuden sadon raparperia...
...ja persikoita.
Marjalootia olisi irronnut kolme kympillä.
Kotiinviemisiksi ostin kiinnostavaa mustaherukka-Guinness-hilloa sekä makeaa herkkua nimeltä honeycomb toffee, joita myynyt liikuttava vanha setä oli itse solminut pussit Irlannin lipun värisillä nauhoilla.
4 kommenttia:
Hylje <3
Eiks olekin IHANA!
mä jo innostuin että oli kalsarihummereita mutta kai ne perus keisaritkin on ihan jees
Kalsarihummeri kuulostaa aika pelottavalta...
Lähetä kommentti