1. toukokuuta 2012

Vappumuonaa

En ole vappukarnevaalien väkijoukoissa viihtyvää tyyppiä, mutta tykkään tähän keväiseen juhlaan kuuluvista herkuista. Aiheesta on tullut mainittua aiemminkin.

Tämänvuotisten vappusyömisten linja oli jälleen kerran hyvin kalaisa. Omatekemät eväät olivat vanhoja tuttuja klassikoita ja uutena juttuna pöytää koristi pikkuruinen voileipäkakku, jonka tehtiin tilaustyönä Chef & Sommelierissa.

roskakalavoikkarikakku
Kakun tykötarpeina oli hyödynnetty perinteisesti roskakaloina pidettyjä lahnaa ja särkeä, tällä kertaa savustettuina. Siinä oli myös hienon makuista hauen mätiä, jota ei oikein tahdo saada mistään.

Roskakalavoikkarikakun maku oli ihan mieletön ja ulkoiselta olemukseltaankin se oli nätti kuin sika lahna pienenä! Kakku sopi oivallisesti natusteltavaksi Bouché Père & Filsin Cuvée Blanc de Blancsin kanssa.

plastic_cork
Tänä vuonna Kulinaarimurulassa tehtiin tuttavuutta aivan uudenlaisen kuohuviinipullon korkin kanssa. Ensin siitä piti poistaa pullon kaulan ympärille kiedottu muovinen suikale. Sen jälkeen otin pullon pohjasta kiinni ja aloitin varovasti kiertämään korkkia, joka pasahtikin hetimiten valtavalla paineella kohti kattoa. Onneksi ei ollut naama välissä!

vicars_choice
Uusiseelantilainen Saint Clair Vicar's Choice osoittautui kyllä hullunhyväksi kuohariksi, jota aion ostaa arvaamattomasta korkista huolimatta uudelleen. Jos joku muuten tietää, mistä tuossa ihmekorkissa on oikein kysymys, niin saa kertoa!

katkarapuceasar
Vappuruokana oli myös katkarapuisaa ceasarsalaattia, johon tein kastikkeen vanhalla luotto-ohjeella. Krutongit salaattiin paistelin jo parhaat päivänsä nähneestä Rezen oliivileivästä.

Lisäksi valmistin gubbröraa tuunatulla reseptillä. Yleensähän gubbröraan käytetään anjovista, mutta mielestäni sillikin sopii möhnään eri hyvin. Nämä oluen kanssa nautitut sillileivät maistuivat ihan kesältä!

gubbröra
Gubbröraan tarvitset:
2 munaa
pienen punasipulin
70 g matjessilliä
50 g maustamantonta tuorejuustoa
reilusti tilliä
valkopippuria
ruisleipää

Tee näin:
Keitä munat koviksi ja anna niiden jäähtyä.

Silppua jäähtyneet munat, sipuli ja sillit pieniksi kuutioiksi. Sekoita kuutiot tuorejuuston kanssa.

Mausta seos tillisilpulla ja valkopippurilla.

Levitä möhnää ruislepäviipaleille. Leikkaa niistä haluamasi kokoisia ja muotoisia paloja.

4 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Ihania herkkuja!

Jaana kirjoitti...

Kiitos Tuuli!

Parhaimman makuinen eväs oli kyllä tuo ammattilaisten tekemä.

Luigi kirjoitti...

Ollaan myös tykätty kovasti tuosta kuoharista. Itse käväsin tsekkaamassa ohjeet http://www.youtube.com/watch?v=Pd1snkTEqr0
ennen ensimmäistä avausta. Korkkia pitää nostaa, niin mekanismi toimii. Poksahdus siitä tulee kuten on ajatuskin, mutta se on hyvin hallittavissa.

Jaana kirjoitti...

Iso kiitos videolinkistä, Chef Malx!

En olisi kyllä ilman opastusta tajunnut, että korkkia voi käyttää kätsysti uudelleenkin, wau!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...