6. toukokuuta 2012

Hävikkiherkkupaloja

Ihanaakin ihanamman parsa-parmesaanipiiraan tykötarpeista jäi yli pari lehtitaikinalevyä sekä Mascarpone-juustoa.

Toissaviikonlopun kiinalaisia ruokaorgioita varten ostamiani kuivattuja pilvenkorvasieniä oli pussin pohjalla vielä jokunen. Keittiössä kummitteli myös vapun kalasafkoihin hankitun tillin nuupahteleva haamu. Lisäksi löytyi sipulia, suolaa ja mustapippuria.

Liotin sienet ja silppusin ne atomeiksi. Samat temput (ilman liottamista) tein tillille ja sipulille. Sekoitin kaikki silput juuston kanssa tahnaksi, jonka maustoin suolalla ja pippurilla.

Taikinalevyt leikkasin pitkittäin kolmeen osaan ja syntyneet suikerot edelleen kolmeen osaan. Lusikoin emähyvää tahnaa taikinapaloille, joita paistoin 225-asteisessa uunissa vartin verran.

hävikistä_herkuksi
Sienisuupaloista tuli aika makoisia, mutta kukahan nämä loput nyt sitten söisi?

hävikistä_herkuksi
Ruokabloggaajat taikovat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi. Linkkivinkit sekä lista tempauksessa mukana olevista blogeista löytyvät kampanjan Facebook-sivulta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...