31. tammikuuta 2011

Tahnatapaaminen

Pidimme tänään Marin, Merin ja Annan kanssa nyyttikestit. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Liinankin piti osallistua syöminkeihin, mutta tauti kaatoi (vielä kruunamattoman) smoothiekuningattaremme punkan pohjalle.

Koska treffit olivat Muulinkolossa, mukana menossa naukui myös Strutsikoira (minun mielestäni hän naukuu, mutta Marin mielestä luontokappale kuulostaa ihan Munamieheltä).


Me kyläilijät toimme muassamme artisokka-valkosipulitahnaa, tsatsikia ja hummusta. Ehtoinen emäntämme kattoi tarjolle munavoita, tonnikala-avocado-majoneesitahdasta sekä kaaleja (kerä-, kukka-, parsa-), porkkanaa ja kesäkurpitsaa dippailuun.

Lisäksi pöytää koristivat kullitettu hanuristienkeli pyrypallossa sekä glitterporot. How extremely kitsch!

Oma kontribuutioni kesteihin oli siis muheva hummus, tuo kikherneiden ja tahinin makoisa sekoitus. Pidän kirpakasta hummuksesta, joten tässä reseptissä tahnaan on tiristetty mehut kokonaisesta sitruunasta.

En myöskään surraa hummustani silkinsileäksi, vaan tykkään kun siinä on hiukan rakeisia sattumia. Ohjeen mukaisesta satsista riittää karkeaa hummusta isommallekin sakille, mutta puolikkaalla annoksellakin pääsee jo pitkälle.


Tarvitset:
2 pakkausta kikherneitä
1 dl nestettä kikhernepakkauksesta
3 valkosipulinkynttä
sitruunan
½ dl oliiviöljyä
3 rkl tahinia
1 rkl jeeraa
suolaa

Lisäksi tarvitset:
paprikajauhetta
oliiviöljyä

Tee näin:
Valuta kikherneet ja ota hernepurkista talteen noin desin verran nestettä.

Kuori valkosipulinkynnet ja puolita ne.

Sauvasekoita kikherneet, neste ja valkosipulit karkeaksi tahnaksi.

Purista joukkoon sitruunanmehu. Lisää mukaan öljy ja tahini. Sekoita hyvin.

Mausta jeeralla ja suolalla.

Levitä hummus vadille. Hummuksen päälle voit ripsauttaa paprikajauhetta sekä lorauttaa hyvää oliiviöljyä.

8 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

Ohhoijaa, kuulostaapa ihanalta setiltä. :) Vielä kun jaksaisi itse aktivoitua kokkaamisessa talviunilta... nimim. perunamuusikin tuntui sairaana ihan riittävän haastavalta "tahnalta" valmistaa ;) Päälle piti ottaa torkut... :)

Jaana kirjoitti...

Voi sinua tautipesäkeparkaa! Oletko tulossa lauantaina Helkaan vai vieläkö olet toipilas? Olisi mukava vihdoin tavata ja sanoa käsipäivää ;-)

Nelle kirjoitti...

Kyllä yritys on kova päästä lauantaina mukaan kemuihin. Vitamiinia napsitaan villasukat jalassa ja toivotaan parasta. Mimmukin on luvannut tulla paikalle :)

Jaana kirjoitti...

Toivottavasti nähdään!

Jael kirjoitti...

Mmm,tahnat kuulostaa herkullisilta!Yritimme muuten meksikolaisen ystävättäreni kanssa mennä Cafe Nopaliin,mutta oli pahus just viime maanantaina kiinni.taitaa olla hieman vaikeaa valmistaa autenttisia meksikolaisia ruokia,kun aineksia ei helposti ole saatavilla,harmi. Kivalta paikalta ikkunasta katsottuna näytti;D

Jaana kirjoitti...

Yaelian, no voi harmi, toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi onni!

Nopal on tosi kivasti sisustettu, mutta aika pieni (kuten varmaan huomasit ikkunasta kurkkiessasi). Kannattaa tehdä se pöytävaraus ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Älkää käyttäkö purkki/tölkkitavaraa vaan keittäkää kikherneet itse. Ei ole vaikeaa tai työlästä.

Hummus nutritional value: dried vs. canned chickpeas

Toiseksi lisäisin että tahinia sopii laittaa reilummallakin kädellä, tuntuu että tässä kuten yleensä muissakin resepteissä annetut tahinimäärät on pikkuisen alakanttiin.

Jaana kirjoitti...

Ano, aina keitellään kun ehditään, mutta joskus pitää hiukan oikaista. Niin paljon en kuitenkaan ryhdy oikomaan, että ostaisin hummusta valmiina.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...