Tahnatapaaminen

Pidimme tänään Marin, Merin ja Annan kanssa nyyttikestit. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Liinankin piti osallistua syöminkeihin, mutta tauti kaatoi (vielä kruunamattoman) smoothiekuningattaremme punkan pohjalle.

Koska treffit olivat Muulinkolossa, mukana menossa naukui myös Strutsikoira (minun mielestäni hän naukuu, mutta Marin mielestä luontokappale kuulostaa ihan Munamieheltä).


Me kyläilijät toimme muassamme artisokka-valkosipulitahnaa, tsatsikia ja hummusta. Ehtoinen emäntämme kattoi tarjolle munavoita, tonnikala-avocado-majoneesitahdasta sekä kaaleja (kerä-, kukka-, parsa-), porkkanaa ja kesäkurpitsaa dippailuun.

Lisäksi pöytää koristivat kullitettu hanuristienkeli pyrypallossa sekä glitterporot. How extremely kitsch!

Oma kontribuutioni kesteihin oli siis muheva hummus, tuo kikherneiden ja tahinin makoisa sekoitus. Pidän kirpakasta hummuksesta, joten tässä reseptissä tahnaan on tiristetty mehut kokonaisesta sitruunasta.

En myöskään surraa hummustani silkinsileäksi, vaan tykkään kun siinä on hiukan rakeisia sattumia. Ohjeen mukaisesta satsista riittää karkeaa hummusta isommallekin sakille, mutta puolikkaalla annoksellakin pääsee jo pitkälle.


Tarvitset:
2 pakkausta kikherneitä
1 dl nestettä kikhernepakkauksesta
3 valkosipulinkynttä
sitruunan
½ dl oliiviöljyä
3 rkl tahinia
1 rkl jeeraa
suolaa

Lisäksi tarvitset:
paprikajauhetta
oliiviöljyä

Tee näin:
Valuta kikherneet ja ota hernepurkista talteen noin desin verran nestettä.

Kuori valkosipulinkynnet ja puolita ne.

Sauvasekoita kikherneet, neste ja valkosipulit karkeaksi tahnaksi.

Purista joukkoon sitruunanmehu. Lisää mukaan öljy ja tahini. Sekoita hyvin.

Mausta jeeralla ja suolalla.

Levitä hummus vadille. Hummuksen päälle voit ripsauttaa paprikajauhetta sekä lorauttaa hyvää oliiviöljyä.

HEL YES!

Viimevuotisen London Design Festivalin yhteydessä esiteltiin menestyksekkäästi suomalaista kulttuuria HEL YES!-konseptin puitteissa. Itälontoolaiseen entiseen tehdastilaan rakennetun tilapäisravintolan ruokahuoltovastaavana toimi Kuurnasta ja Ateljé Finnestä tuttu Antto Melasniemi.

Konsepti päästiin kokemaan myös koto-Suomessa, kun yksi Kalasataman teollisuushalleista muuttui ravintolaksi 22.1.-5.2.2011 väliseksi ajaksi. Onneksi älysin varata pöydän heti kun se oli mahdollista, sillä paikka myytiin hetkessä loppuun.

Laadukas ravintolatoiminta Kalasatamassa tuskin jäänee pelkkään pariviikkoiseen HEL YES!-piipahdukseen. Samoilla huudeilla sijaitsevan Tukkutorin yhteyteen ollaan nimittäin virittelemässä hyvän ruoan palvelukeskusta, kertoi Helsingin Uutiset.

Eräänä tammikuisena perjantaina viiden hengen seurueemme sitten taivalsi jalkapatikalla hyvin kätkettyyn salakapakkaan ohiajavia takseja kateina mulkoillen. Havaitsimme, että paikan päälle olisi päässyt kätevästi myös hiihtäen.

Ovat avautuivat tasan seitsemältä ja samanaikaisesta ämyreistä alkoi raikua Patakakkosen tunnari! Tykkäsin!

Yllärimenu oli kaikille asiakkaille samanlainen. Alkuun saimme kuhacevichen. Kalanpalojen joukkoon oli ovelasti kätketty saaristolaisleivästä tehtyjä krutonkeja, jotka oli marinoitu megamaukkaiksi.

Pääruokana oli kokonainen lampaanviulu. Sitä oli kypsytetty yrttien ja kapristen kanssa niin hartaasti, että liha irtosi luista pelkän ajatuksen voimalla. Lisukkeina toimivat nikottelematta kermaiset anjovisperunat ja hunajaiset uunijuurekset. Oi nam!

Lampaanjalan painikkeeksi lirppimämme kreikkalainen Ramnista Kir-Yianni tuoksui mustaherukoille ja maussakin oli vahvaa marjaisuutta. Mukava kaveri päkäpäälle.

Illan yllätyksellisin elementti oli lakritsivodkapirtelö nimeltään Lassi Viren. Tätä aikuisten herkkua aion ehdottomasti kokeilla kotioloissakin.

Jälkkäriksi tarjoiltiin mustikkapiiraan ja -muffinsin mehevä välimuoto vaniljakastikkeen kera.

Ruoat, osuus alkushampanjasta ja lammasviinistä sekä yksi vireeni maksoivat noin 70 euroa.

Jatkossa voisin yrittää raportoida ravintoloista hetimiten niissä vierailtuani. Näiden maratonrapsojen työstäminen pistää nimittäin varhaiskeski-ikäisen naisihmisen muistin koetukselle.

Smoke gets in your soup

Vuoden ensimmäisessä Glorian ruoka ja viini-lehdessä oli erinomainen soppaohje, jota myös lajitoverit Anna ja Mari ovat kokkailleet. Suosittelen savuista siitakesienikeittoa lämpimästi kaikille muillekin.

Mutta eipä mennyt tuunaamatta tämäkään eväs. Marilta pöllin loistoidean lisätä kattilaan valkoviiniä (toimii!). Lisäksi korvasin alkuperäisen reseptin savujuustoruoka"kerman" ehdalla kermalla, raastetulla cheddarilla ja nestemäisellä savulla.

Nestemäinen savu on nerokas keksintö. Sen kanssa ei sovi läträtä holtittomasti, vaan uutetta kannattaa lirauttaa ruokaan ensin ihan pikkuriikkisen, maistaa ja lisätä toinen aavistus tarvittaessa.

Ohjeessa mainittua lehtipersiljaa en ostosreissullani löytänyt, joten standardipersilja sai kelvata. Ja kelpasihan se.


Tarvitset:
100 g siitakesieniä
valkosipulinkynnen
1 tl kuivattua rosmariinia
2 rkl voita
½ dl valkoviiniä
3 dl vettä
2 dl kermaa
2 rkl sipulifondia
½ tl nestemäistä savua
50 g kypsää cheddaria
(lehti)persiljaa

Tee näin:
Pilko sienet, silppua valkosipuli ja hienonna rosmariini.

Kuumenna voi kattilassa. Freesaa sieniä, valkosipulia ja rosmariinia voissa viitisen minuuttia.

Lorauta kattilaan valkoviini ja anna sen kiehua tovi.

Kaada joukkoon vesi, kerma, fondi ja savu. Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Raasta juusto ja ripottele se keittoon. Koristele soppa (lehti)persiljalla.

Kimchiä ja muita korealaisia asioita

Ruokabloggaavien daamien dinneritreffien sarja sai jatkoa korealaisissa merkeissä Korea Housessa (Mariankatu 19). Kaikki seuralaiseni menettivät hymyssä sun kimchineitsyytensä ja tykkäsivät muistakin syömisistä. Marin blogista löytyy lisää tarinointia tapaamisestamme.

Alkuun tilasimme isomman kimchiomeletin ja pienemmän äyriäisomeletin. Molempi parempi. Dippikipoissa oli ainakin seesaminsiemeniä ja soijaa.

Pääruoaksi söimme neljään pirkkoon kipollisen bulgogia, joka lienee korealaisista eväistä tunnetuimpia. Se koostuu marinoidusta naudanlihasta, herkkusienistä ja kevätsipulista, joita kypsennetään mausteliemessä kätsyllä pöytämallisella kaasuhellalla. Kimppasyötävän omalle kulmalleen voi lisätä chiliä ja valkosipulia makunsa mukaan.

Muina lisukkeina tarjolla oli tietenkin kimchiä, marinoitua retikkaa sekä mahtavan makuista punervaa soossia, jonka keskeinen tykötarve on fermentoitu paputahna. Lihapadasta annostellaan herkkupaloja salaatinlehdille, lisätään halutut lisukkeet ja ohjataan nyytti ääntä kohti. Hyvää.

Osuuteni jaetuista ruoista + pullollinen korealaista bisseä = 34 euroa.

¡Viva el viherdrinkki!

Kuluvan kuukauden ruokahaasteeseen oli kerrankin helppo osallistua. Usein pähkin ja pohdin tsiljoonia mahdollisia vaihtoehtoja niin pitkään, että ilmoittautumisaika ehtii umpeutua.

Tammikuun kiintoisana teemana on latinoruoka ja ihan kuin tilauksesta naapurikortteliin avattiin vuodenvaihteessa Café de Nopal. Se on pieni ja sievä ravintola, jossa tarjoillaan meksikolaista kotiruokaa.

Kylillä kerrotaan paikassa nähdyn sapuskan autenttisuudesta kyyneliin saakka liikuttuneita sudeettimeksikolaisia. Huhut saattavat olla totta, sillä kävin pari viikkoa sitten syömässä Nopalin lauantaibrunssin ja se osoittautui oivalliseksi.


Kaikkein eniten vaikutuin palan painikkeeksi tarjoillusta kurkku-korianterijuomasta. Se oli raikasta, hyvänmakuista ja sen väitettiin tekevän gutaa myös ruoansulatukselle.

En ole ihan varma, mitä kaikkea nopalilaiset juomaansa laittavat, mutta oheisilla tykötarpeilla pääsin suhteellisen lähelle ravintolakokemusta.

Nesteiden määrä kannattaa kuitenkin säätää omalle suulle sopivaksi. Juoman voi myös jättää vähän paksummaksi ja lantrata se vasta ennen hörppyä.


Tarvitset:
2 kurkkua
2-3 dl appelsiinimehua
4-5 dl vettä
kourallisen tuoretta korianteria

Tee näin:
Huuhtele ja paloittele kurkut. Laita ne muiden ainesten kanssa blenderiin ja surraa tasaiseksi.

Maistele välillä ja lisää tarvittaessa mehua tai vettä.

Valuta neste siivilän tai harson läpi kulhoon. Kurkkumäskin voit vaikka syödä juomantekoruokana.

Kaada juoma pulloon tai kannuun. Tarjoile kylmänä.

Karkkipossua

Jos olet seurannut ruokajuttujani jo pidemmän aikaa, saatat muistaa suopean suhtautumiseni sianlihaan. Jos olet täällä ensivisiitillä, niin tiedoksesi ilmoitettakoon, että mielestäni sika on hienoista ja hyvänmakuisista eläimistä se kaikkein hienoin ja hyvänmakuisin.

Asian vierestä voisin vielä mainita, että Kulinaarimurula täytti joulunpyhinä neljä vuotta. Lisäksi vähän aikaisemmin rikkoutui 400 postauksen rajapyykki (ja samoihin aikoihin sivuilla ollut ikivanha laskuri raksutti mittariin uuden satatuhatlukeman ja meni rikki).

Mutta takaisin aiheeseen. Olen havainnut, että jos joku tekee minulle herkullista, ennenmaistamatonta sikaruokaa, niin menen onnesta liki älyttömäksi ja vannon kokkaajalle ikuista ystävyyttä.

Reipas vuosi sitten koin tällaisen hetken vieraillessani ensimmäistä kertaa ravintola Farangissa ja syödessäni siellä rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinietikkaa.

Siitä lähtien hinku tehdä tätä ihanuutta itse on ollut kohtalaisen kova. Teinkin sitä pariin otteeseen käyttäen raaka-aineena possun massua. Makujen suhteen pääsin yllättävänkin lähelle, mutta rakenne jäi kauas esikuvastaan.

Viimeksi Farangissa käydessäni ostin Tomi Björckin ja Matti Wikbergin tekemän keittokirjan. Ensin tietty varmistin, että possuohje on siinä mukana.

Yllätyin reseptissä siitä, että ruokaan käytetty possun osa ei ollutkaan bellyä vaan niskaa. Pakastimesta luomukassleria sulamaan siis!

Muista tykötarpeista uusi tuttavuus oli cassia bark, johon suhtauduin hiukan epäillen: kassiakanelissahan on julmetusti maksalle haitallista kumariinia.

Pitkä ostoslista muassani tein ratikkaretken Hakaniemen etnokauppoihin ja löysin kaiken muun paitsi korianterinjuuren, jonka korvasin rouhituilla korianterinsiemenillä. Hieman jälkijättöisesti tajusin, että tarvittavaa juurta olisi varmaan voinut kaivella innovatiivisesti vaikka sieltä korianteripuskan juurelta.

Keittokirja-avusteinen lopputulos? Biittien rakenne ei ollut vieläkään täysin identtinen Farangin palojen kanssa ja karkkisoossia olisin voinut toki keitellä sakeammaksi, mutta kyllä tämä oli aivan helvetin hyvää.

Tarvitset:
500 g possun niskaa

Haudutusliemeen tarvitset:
1 l vettä
4 dl vähäsuolaista soijaa
2 dl valkoviiniä
1 dl osterikastiketta
½ dl makeaa soijaa
1 dl sokeria
valkosipulinkynnen
5 sentin pätkän inkivääriä
1 rkl korianterinsiemeniä
2 valkopippuria
10 sentin palan cassian kuorta
4 tähtianista

Karkkisoossiin tarvitset:
2½ dl haudutuslientä
10 sentin palan cassian kuorta
4 tähtianista
1 dl vettä
400 g palmusokeria

Lisäksi tarvitset:
1 l öljyä
punaisen chilipaprikan
kourallisen tuoretta korianteria
riisiviinietikkaa

Tee näin:
Aloita possun valmistus päivää ennen sen tarjoilua.

Kiehauta kaikki haudutusliemen ainekset isossa kattilassa. Lisää liha liemeen ja anna sen hautua 3-4 tuntia miedolla lämmöllä kannen alla.

Nosta ylikypsä liha varovasti kattilasta jäähtymään. Siirrä jäähtynyt liha astiaan kevyen painon alle ja laita astia jääkaappiin. Anna sen olla siellä yön yli.

Siivilöi liemi. Laita liemi omaan astiaan ja lykkää jääkaappiin.

Aloita seuraavan päivän sessio valmistamalla karamellisoossi.

Kuori haudutusliemen päältä hyytynyt rasva. Mittaa lientä kattilaan, lisää joukkoon cassia ja tähtianikset. Kiehauta ja siirrä kattila pois liedeltä.

Laita toiseen kattilaan vesi ja palmusokeri. Sulata sokeri miedolla lämmöllä. Kun sokeri on liuennut veteen, kuumenna seosta kunnes sokeri alkaa tummua ja tuoksua paahtuneelta.

Lisää liemi karamellisoituneen sokerin joukkoon. Kaada tosi varovasti, sillä sokeri on kuumaa ja se kuplii voimakkaasti. Anna seoksen kiehua hissukseen, kunnes se paksunee.

Kuumenna öljy omassa kattilassaan.

Paloittele possu arpakuution kokoisiksi paloiksi. Friteeraa lihapaloja öljyssä kunnes ne ovat kullanruskeita.

Nosta lihanopat kattilasta reikäkauhalla ja imeytä ylimääräiset öljyt talouspaperiin tai pyyhkeeseen.

Viipaloi chili ja nypi korianteripuskasta kourallinen lehtiä.

Yhdistä kulhossa possunpalat, osa karkkisoossista ja chileistä sekä korianteri.

Tarjoile chiliviipaleilla maustetun riisiviinietikan kanssa.

Meksiko Lönnrotinkadulla

Vuoden alussa avatulla pikkuisella meksikolaisella Cafe de Nopalilla (Lönnrotinkatu 9) ei ole vielä verkkosivuja, mutta villit huhut paikan autenttisen makuisista safkoista osuivat silmiini kavereiden FB-statuspäivitysten ja eat.fi:n arvostelujen kautta. Oli päästävä tsekkaamaan, onko hype totta.

Testasimme paikan lauantaibrunssin ilmeisen sopivaan aikaan, sillä seuraavana viikonloppuna ravintola oli suljettu.

Varsinaisia ruokia odotellessa saimme natustella tortilla chipsejä ja dippailla niitä kahteen kipakkaan soossiin, jotka eivät takuulla olleet purkkikamaa.

Ihanasti lämmittävää chorizo-papusoppaa lusikoitiin isoista kupeista. Samanlaisista kauniista kupeista ryystimme myös loistokahvia ja lisäksi meille tuotiin kurkku-korianterijuomaa, jonka tekemistä kokeilin itsekin hyvin tuloksin.

Keiton jälkeen olivat vuorossa katkaravuista ja vaaleasta kalasta tehty ceviche, guacamolea, paputahnaleipää sekä sincronizadas, kinkkua ja juustoa tortillalettujen välissä.

Seuraavaksi pöytään kannettiin munia, kinkkua, tomaattia ja juustoa. Pakkohan ne oli syödä vaikkei ollut enää yhtään nälkä.

Jälkkäriksi pätistimme vielä maissikakkua sekä hedelmiä ja mysliä jogurtissa. Ähky!

Vaikka en ole ikinä Meksikossa käynyt, maistuivat ruoat ihan älyttömän hyviltä. Seurueemme palkokasvivammaisellekin löytyi syötävää, mistä isot propsit keittiöön! Brunssi kaikkine juomineen maksoi 16,50 euroa eli hinta-laatu-suhde on muy bueno.

Katse taaksepäin

Viime päivinä useissa blogeissa on muisteltu menneen vuoden syömisiä. Tästä intoutuneena päätin tehdä samoin ja liittää mukaan arkistojen kätköihin unohtuneita makumuistikuvia, joista ei ole tullut syystä tai toisesta aikoinaan kerrottua.


Heti tammikuussa starttasin mormoonimuffinssiprojektin, jonka aloittamista ehdin katua moneen otteeseen. Ei ollut mitään tolkkua koko hommassa!

Helmikuussa sikakombinaattimme teki ensimmäisen retkensä Kiven Säästöpossuun ja pakastin huusi hoosiannaa sianlihasta pinkeänä. Tuon jalon eläimen muistoksi valmistin jättisatsin hernaria sekä possunmaksatahnaa.


Maaliskuussa pakenin nelikymppisiäni Pietariin. Reissu oli kaikin puolin maistuva, mutta seuraavan Pietarin vierailuni teen kyllä pikkuisen lämpimämpänä vuodenaikana.


Huhtikuussa vietin herkullisen pääsiäisen ja sain kuukauden ruokablogi-prenikan SRE:lta (Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma).

Toukokuussa euroviisuilin Liberacen hengessä, maistelin Ilveksen rokkiruokia ja kävin korvasienimetsällä Hakaniemen torilla.


Karitsanfileen kaveriksi työstetyssä korvasienimuhennoksessa oli tarpeeksi kermaa ja voita.


Äitienpäiväkorttiostoksilla ollessani ilahduin bongaamistani Sara La Fountain-tuoteperheen ruokaohjekorteita, mutta lähemmin niitä tarkastellessani huomasin reseptien olevan aika tylsiä. En sit ostanut.


Kesäkuussa lapioin reilua jäätelöä, katsoin tippa linssissä jalkapalloa sekä ruotsalaishäitä, joiden kisakatsomoon tein elämäni ensimmäisen prinsessakakun. Ja tietenkin kuorrutin sen pinkillä marsipaanilla.

Vaikka potkupallohaaveet romahtivat ties monennenko kerran ikisuosikkini pudotessa jatkossa, olivat kisaeväiden parasta antia vaaleanpunaiset unelmat. Niitä kelpasi natustella vuvuzelojen sulosointuja kuunnellen.


Kesäruokahitiksi nousi eri tavoin varioitu kaalisalaatti. Se oli oivaa lisuketta myös grillatulle luomupossun kasslerpihville, jonka peitteeksi hauduttelin sipulia vermutissa.


Heinäkuussa käynnistin kesälomani lounaalla Tallinnassa. Paatilta löysin salmiakkisia pikkuautoja, jotka olivat emähyviä.

Lomalla reissasin koko rahan edestä armaassa isänmaassa. Junat kulkivat ajallaan, mutta voi herranen aika että niissä oli kuuma matkata!


Kotimaan turnee huipentui nostalgiahappeningiin, jonka järjestelyissä olin mukana. Talkooväki tehtaili myytäväksi uniikkileipiä hiet hatuissaan ja tapahtuman tuotoista lahjoitettiin 500 euroa paikalliseen nuorisotyöhön.

Elokuussa sain kutsun ottomaanisiin ruokaorgioihin ja syyskuussa oululaisiin ruokaorgioihin, loistotilaisuuksia molemmat!


Syksyllä tuli kokattua paljon punajuurisapuskaa. Tässä upeanvärinen risotto, jonka makuaineena käytin ihanaa punajuurisosetta.

Lokakuussa löysin Strömsön Degerbystä, siedin tungosta Silakkamarkkinoilla sekä ruokahuolsin suomalaisen lempifutarini rippijuhlat.


Marraskuun alussa oli taas aika lähteä possuretkelle, jolta harhauduimme onnekkaasti viehkoon Tuijan Tupaan. Sieltä sai lihiksiä äijämäisesti Gouter-jauhomakkaralla täytettyinä. Räyh!


Tällä kertaa ositimme saaliimme olarilaisella parkkipaikalla. Takakontissa oli vaaka ja meininki muutenkin tosi pimeää.


Karkkilan keikalta pakastimeen päätyi taas IKEAn kassillinen priimaa sikaa. Kuvassa lihaläjän päällimmäisenä pötköttelevät sorkat, jotka odottelevat tällä hetkellä syväjäädytettyinä pääsyään hernerokkakattilaan.

Marraskuussa myös ahdistuin ruokamessuilla, testasin glögejä sekä vietin kulinaarisia kokoontumisajoja ruokabloggaavien lajitovereiden seurassa. Minulle rattoisan iltapuhteen ehdoton kohokohta oli presidentin keittiömestarin tapaaminen.


Isänpäivän aikoihin piipahdin jälleen synnyinpitäjässäni, jossa sijaitsevan ravintola Amandan uuvuttavan laajalta listalta löytyi kätevä "kokoa mieleisesi annos"-osio. Kuvassa 150 grammaa oikeaoppisen medium miinukseksi paistettua lehmän sisäfilettä kera limevoin ja keitettyjen parsakaalien. Aika jees.

Joulukuuksi väsäsin elämäni ensimmäisen itsetehdyn suklaajoulukalenterin. Päätin heti, että tästä tulee perinne.


Ennen joulua kävin usean kattauksen pikkujouluprunssilla Porvoossa...


...ja leivoin epäkorrekteja hahmoja Hermannin nuorisoseuran askartelu- ja piparipikkujouluissa. Piparkakkukinkereissä opin, että jos boolissa on alkoholin lisäksi vain jäitä ja puolukoita, niin sitä ei kannata juoda kovin montaa lasillista.

Vuonna 2010 joulu oli punainen. Sain lahjaksi muiden muassa yltiöupean Queen of Fucking Everything-esiliinan.


Itse joululahjoin itseäni keittokirjoilla (niistä enemmän myöhemmin), vedenporeutusvehkeellä (vuoden paras ostos) sekä kuvassa olevalla uudella sushiriisinviilennysviuhkalla (onkohan tuo yhdyssana?).


Tuliterällä viuhkalla oli kätevää leyhytellä riisi käyttökuntoon uudenvuoden makeja varten. Täytteenä rullissa oli avocadoa, kirjolohenmätiä ja japanilaista majoneesia.

Näillä eväillä siirryn siis uuteen ruokavuoteen, jonka suhteen odotukseni ovat erityisen korkealla.