Bonde i Tölö

Pitkin syksyä Talonpojan tori-yhdistys on järjestänyt nimeään kantavia myyntitapahtumia täällä Helsingissä. Pari viikkoa sitten iskuryhmämme ehti viimein tekemään tiedusteluretken Töölöntorille hyvänmakuisin tuloksin.


Ensimmäisenä kauppakassiin sujahti Rikkilän Leivän kiviuunissa paistettua arinaruisleipää sekä Kaesan Kotileipomon poro- ja lohipiirakoita. Porotäytteiset piirakat olivat aika pliisuja, mutta ruiskuorinen lohikala oli oivallista syötävää.


Kiinnostavimmat hankinnat tein lammaskojulla. Ostin pötkän lammaspasteijaa, joka on etiketin mukaan valmistettu Porin ammattioppilaitoksessa (?) sekä Yläneellä Rantalan tilalla säilykepurkitettua lampaanlihaa.


Myös juu-juu-juustossa löytyi, joten mukaan tarttui Tilsit-tyyppistä juustoa Mäkelän Tilajuustolasta sekä leipäjuustoa ja paistettua juustoa Paavolan Kotijuustolasta.


Oikeaoppisin tapa nauttia leipäjuustosta lienee juustopalojen sekoittaminen kahvin joukkoon. Itse tykkään myös virallisesta turistiversiosta, jossa juusto kiehautetaan epäortodoksisesti kermassa ja syödään sitten hillojen kanssa.

Superhyvää hillasäilykettä on Napapiiri Organicsin sokeriton hillo, joka valittiin viime vuonna vuoden luomutuotteeksi.


Rikkilän ruisleipä osoittautui järjettömän hyväksi. Erityisen toimiva kokonaisuus syntyi arinaleivästä, Mäkelän Tilsitistä ja vissykurkuista. Porilainen maksamakkarakin oli maukasta, mutta sen koostumus oli jotenkin kummallinen. Maksiksen kaverina ruisleivän päällä kokeilin kesäkurpitsapikkelsiä, eikä makuyhdistelmä ollut ollenkaan pöllömpi.

Tämän vuoden puolella talonpojat ovat Töölöntorilla vielä kahtena lauantaina (5.12. ja 19.12.) klo 9-15 välisenä aikana. Sieltä voit käydä hakemassa vaikka lantut laatikkoon, mutta luomukinkku kannattaa tilata Hakkaraiselta.

Kyläluutana Keski-Suomessa

Piipahdin pari viikonloppua sitten kokoontumisajoissa Uuraisilla ja Jyväskylässä. Oli aivan älyttömän kiva tavata varhaiskeski-ikäistyviä tovereita lapsineen ja vanhempineen. Ja erityisen antoisaa oli istahdella valmiisiin pötypöytiin!


Uuraisilla natustelimme kuohujuoman kanssa ihania mädillä, sipulilla ja smetanalla täytettyjä krustadeja. Tarjolla oli myös salaattia kylmäsavuporosta sekä tuorejuustotäytteistä graavilohirullaa. Nomnomnom.


Ehtoinen emäntämme oli myös haudutellut ystävämme kokkaavan puoliskon ohjeistuksella kermaista ja valkosipulista kanapataa, jossa oli myös herkkusieniä. Höyryävässä eväässä oli hyödynnetty grillattua broileria ja se muistutti etäisesti toveri -stjtr-:n reseptillä tehtyä sapuskaa. Makoisia pöperöitä ovat molemmat.

Hyvinjuhlitun yön (älysin onneksi painua pehkuihin ennen kuin punaviinit vaihtuivat väkeviin) jälkeen edessä oli siirtyminen Jyväskylän sykkeeseen. Siirtymää viivästyttivät perin ikävästi hautajaiset ja häät, joihin osallistuva kansa ylikuormitti paikkakunnan taksikapasiteetin täysin.


Transportaatiosumpussa oloa liudensi maailmankaikkeuden mageimmista lennostolaseista nautittu Riga Black Balsam, joka oli raakaöljymäisestä ulkomuodostaan loistavasti meikäläisen suuhun sopivaa. Ja jos noita ylijäämäpikareita sattuu löytymään, niin niitä otetaan tällä taholla edelleen innolla huostaan :-)


Jyväskylässä lihapatojen lisäksi pöytään kannettiin muhevaa katkarapusalaattia, jossa oli äyriäisten lisäksi ainakin pastaa, kurkkua, herneitä sekä rutkasti tilliä. Salaatin kastikkeen pääasiallisiksi tykötarpeiksi paljastettiin kerma ja majoneesi, joten I rest my case.

Ennen paluutani Isolle Kirkolle nautiskelimme natiivien kanssa läksiäislounasta mukavassa Old Brick's Innissa. Chorizo ja lammasmakkara kera jumalaisen haudutetun hapankaalin sopivat huterahkoon olooni kuin nenä naamaan.

Miljoonat kiitokset kestityksistä asianosaisille! Ensi syksynä mennään sitten sinne sieniretkelle?

Prenikka ja paljastuksia

Sain joku aika sitten Kirjeitä keittiöstä-blogin Pinealta päheen ruotsinkielisen prenikan. Kiitokset siitä!


Sen lisäksi minut haastettiin kertomaan itsestäni seitsemän vähemmän tunnettua asiaa.

1. Tykkään tiskaamisesta.

2. Kokkailin jo neljä-viisivuotiaana erilaisia ruokia kotiväelle (erikoisin kokeilu lienee maksamakkarakikkareilla koristeltu annos raparperikiisseliä). Tikkukirjailin ruokalistatkin, joten opin samalla puolivahingossa myös kirjoittamisen alkeet.


3. Mielestäni paras tapa viettää sateista kesäpäivää on lukea Eeva Tenhusen Kuolema savolaiseen tapaan-dekkaria ja syödä samalla voi-Edam-kurkku-päällysteisiä voileipäkeksejä. Kuvassa viimekesäisiä sadepäiväeväitä.

4. En tunnusta kuuluvani puhtaasti joko tumman suklaan tai maitosuklaan koulukuntaan vaan fanitan liki varauksetta kaikenlaisia suklaita.

5. Olen maustenatsi. En pidä yhtään siitä, että sapuskat maustetaan liian monella mausteella, jotka eivät pahimmissa tapauksissa soi ollenkaan yhteen toistensa kanssa. Arvostan puhtaita perusmakuja ja vähemmän on enemmän.


6. Syntymäpäivät eivät tunnu miltään ilman täytekakkua! Kuvassa olen ekan synttärikakkuni kimpussa vuonna 1971.

7. Kärsin keskivaikeasta Restaurant City-addiktiosta ja rakastan pelin uusimpia ominaisuuksia.

Sääntöjen mukaan minun pitäisi jatkaa prenikan jakamista ja pyytää uusia inehmoja kertomaan salaisuuksiaan. Mielestäni kaikki aktiivisesti blogiaan päivittävät tyypit ovat ansainneet tunnustuksen ja paljastusmeemiä saa jatkaa vapaasti. Over and out.

Otapas tästä ja vetäses tuo!

Perjantaina Kulinaarimurulassa vietettiin Popedan etkoja Pyhäinpäivän hengessä kera halloweenmäisten syömien ja juomien.

Meininki oli reilu ja aika riensi kuin hirvi, joten normaalioloissa kävelymatkan päässä olevalle keikkapaikalle pitikin suoriutua taksilla. Toisaalta autokyyti saattoi olla ihan hyväkin ratkaisu, sillä olisimme saattaneet eksyä reitillä oleviin baareihin...


Pirskeruokana tarjoilin erilaisilla möhnillä päällystettyjä leipiä. Saaristolaislimpusta stanssattujen pyörylöiden päällä oli sinihomejuustosta ja maustamattomasta tuorejuustosta sekoitettua tahnaa sekä mädistä, salottisipulisilpusta, smetanasta, suolasta ja maustepippurista tehtyä seosta, joka valui kammottavalla tavalla leipäkiekkojen reunojen yli.

Paistetuista vakuumipatongeista leikattujen viipaleiden päälle lätkin raastetusta yrtticheddarista ja maustamattomasta tuorejuustosta tehtyä levitettä. Osalle patonkisiivuista sivelin tapenadea ja kruunasin ne helmimozzarellapalleroilla.


Pööjuhlien serviisissä on oltava tietenkin myös matosalaattia! Minä tein sen karamellivärillä vihreäksi värjätyssä vedessä keitetyistä spaghetinpätkistä, Korpelan kinkkusuikaleista, cashewpähkinöistä, kidneypavuista ja punaisesta pestosta.


Pötypöydän paraatipaikalla olivat hirvittävän promillepitoiset Bloody Maryn aivot, jotka hyydytin erikoismuotissa litrasta tomaattimehua, puolesta litrasta vodkaa, yhden sitruunan mehusta, 18 liivatelehdestä sekä W-soossista, Tabascosta, suolasta ja mustapippurista.

Hyytelöaivot jakoivat juhlakansan mielipiteitä. Pureskeltuna tatina maistuikin aika julmalta, mutta jos hyydykebiitin antoi liueta suussaan kaikessa rauhassa, niin makuelämys vastasi drinkin nestemäistä versiota.


Makeaa natusteltavaakin oli tarjolla. Kurpitsavaahtokarkit olivat melkein liian söpöjä syötäviksi!


Laku- ja toffeetoukkien sekä vadelmaesanssisten pikkuaivojen kavereiksi askartelinpaskartelin perinteisistä Omareista ja mantelilastuista katkenneita sormia, joiden teko-ohjeet bongasin muistaakseni ammoin Pirkka-lehden paperiversiosta.

Sormien tekeminen oli yllättävän helppoa. Ensin pehmensin kahdesta kermakaramellista pallon, josta muotoilin sormen. Kynnelle koversin veitsellä sopivan kolosen, jonne sitten asettelin mantelilastun varo-varovasti. Lopuksi tein vielä nivelkohtaan pieniä viiltoja.


Boolina toimi pikkuisen reippaammilla mitoilla sekoitettu satsi Valkovenäläistä (5 dl kahvilikööriä, 5 dl vodkaa ja 2½ litraa maitoa). Asettelin viinakipon jäillä täytettyyn pesualtaaseen, jossa iloliemi pysyi ihanan hyisenä ja vähän liiankin helposti juotavana.

Kulhoa koristamaan jäädytin muovihanskassa karamellivärillä vihreäksi tuunattua vettä. Hanskan poistaminen kohmeisesta kourasta oli hankalahkoa, mutta lämpimän veden avulla sain kuin sainkin muovikuoren irtoamaan.

Varsinaisina viilentäjinä olleista jäistä kuuluvat isot kiitokset alakerran kuppilaan. Suurkiitokset myös kaikille mörrimöykyille mukavasta seurasta ja oukkidoukki!

Haastehistorian haastavin haaste

Olin suunnitellut osallistuvani leffaruokahaasteeseen söötin Kaunotar ja kulkuri-klassikon inspiroimalla lihapullaspaghetilla. Tykötarpeet hankittuina ja testaaja syömäkylään kutsuttuna havaitsin, että samalla sapuskalla oli jo ehditty ilmoittautua kisaan.


Pullissa käyttämäni liha oli possua sekä Piinan Annie Wilkesin hengessä spamia eli Ameriikan sikanautasäilykettä. Ohjeeni olisi siis ollut erilainen kuin piemontelaisilla, mutta päätin silti pläänäillä haasteruokaa vielä tovin.

Ryhdyin siis kelailemaan muita elokuvia, joissa italialaisella ruoalla on keskeinen osa. Mieleen tuli Mafiaveljet-pätkän vankilakokkaussessio, jossa valkosipulista leikellään partaterällä läpinäkyviä viipaleita, jotka sitten pannulla sulavat kuumaan oliiviöljyyn.

Kummisedässä syödään paljon kaikkea hyvää, esimerkiksi cannoli-leivonnaisia. Yksi laatikollinen herkkukääröjä meinaa unohtua autoon, johon Rocco ja Clemenza tappavat Paulien. "Leave the gun. Take the cannoli."

Amerikanitalialaisista naisista kolmessa polvessa kertovassa Household Saints-leffassa korttipelin panokseksi asetetaan tytär, jonka sitten voittaa lihakauppias, jolla on myynnissä mahtavan näköisiä makkaroita. Nuorikolta ruoanlaitto ei oikein meinaa onnistua, eikä täydellistä italialaista safkaa duunaava anoppi helpota Catherine-paran elämää ollenkaan.

Ruoka on merkittävässä roolissa myös I Love You to Death-pläjäyksessä, jossa pizzeriaa pyörittävä häntäheikki jää kiinni syrjähypyistään ja tuohtunut vaimo yhdessä äitinsä kanssa yrittää listiä ukon ruokkimalla häntä pastakastikkeella, johon on lisätty rauhoittavia.

Siitä ajatus luiskahti Almodovarin uran alkuaikojen upeaan teokseen Naisia hermoromahduksen partaalla, jossa Pepa terästää satsin gazpachoa aikamoisella määrällä unilääkkeitä.

Espanjasta aasinsilta johti Meksikoon ja hurmaavaan Suklaata iholla-elokuvaan. Suklaamielleyhtymät puolestaan synnyttivät muistikuvia Pienestä suklaapuodista ja Charlie and the Chocolate Factorysta.


Tässä vaiheessa alkoi tulla nälkä, joten paistoin huikopalaksi vihreitä tomaatteja ohjeella jonka bongasin blogista, joka on lainanut nimensä tästä itkettävän ihanasta rainasta.

Seuraavaksi päähäni pälkähti elokuvia, joissa syödään hyvin kyseenalaisia asioita: Kokki, varas, vaimo ja rakastaja, Delicatessen sekä hulvaton Eat the Rich, jossa porvareista tehdään jauhelihaa. Puhumattakaan muutaman vuoden takaisesta Kotikatsomon helmestä, Gourmet Clubista.

Ajatuksissa olivat Pulp Fictionin hampurilaiset, viiden dollarin pirtelöt, veriset pihvit sekä Julesin ja Vincentin aamiaiset.

Myös kiinalaiset pöperöt puhuttelivat, olisin voinut imeä vaikutteita sellaisista mahtielokuvista kuin Ilon ja onnen tarinat, Hääjuhla tai Syö, juo, mies, nainen.

Kotimaisesta tarjonnasta kävin läpi Suomisen perheen Hildan työstämät hernekeitot ja lätyt sekä parhautta puhtaimmillaan edustavien Komisario Palmujen ompeluseurapullat.

Luonnollisesti myös Kaurismäkien tuotokset tuli tutkittua tiheällä kammalla. Niistäkin olisi löytynyt toteuttamiskelpoisia syötäviä.

Salonkikelpoisipia esimerkkejä ovat lounaalta yli jäänyt annos nakkikastiketta ja perunamuusia (Mies vailla menneisyyttä), Dubrovnikin, räkälän ja ravintola Työn tarjoomukset (Kauas pilvet karkaavat) sekä Nikanderin pannulla paistama mättö, jossa on ainakin makkaraa, maksalaatikkoa ja munia (Varjoja paratiisissa). Ja tietenkin Arvottomien calvados, jonka kanssa tulee päivän salaatti!

Vaikka valinnan varaa olisi ollut älyttömästi, päätin olla tylsä ja toistaa itseäni tekemällä ratatouillea, jonka muotoon sain innoituksen samannimisestä loistopiirretystä.


Yritin näpertää safkasta originaaliversion näköispainosta aika puolivillaisella menestyksellä. En uskaltanut leikata vihneksistä tarpeeksi ohuita siivuja, mutta seuraavalla kerralla olen kyllä rohkeampi.

Vaikka lopputulos oli kaukana elegantista viipalekeosta, olivat maut kuitenkin erittäin kohdallaan. Tällä kylmänä nautittavalla Egonkaatoratikalla siis mennään kohti lokakuun haastetta niin että heilahtaa!


Tarvitset:
punaisen paprikan
kesäkurpitsan
munakoison
tomaatteja
oliiviöljyä
valkosipulinkynnen
suolaa
mustapippuria
Herbes de Provence-seosta

Tee näin:
Lämmitä uuni 200-asteiseksi.

Laita paprikat uunipellille ja uunista grillivastukset päälle. Paahda paprikoita kunnes niiden kuoret ovat mustanpuhuvia. Laita paprikat hetkeksi esmes pakastuspussiin, se avittaa kuorien irtoamista.

Viipaloi kesäkurpitsa ja munakoiso samanlevyisiksi viipaleiksi. Tomaateista voit leikata hieman paksumpia siivuja (ne kun tuppaavat muhjaantumaan joka tapauksessa).

Laita viipaleet uunipellille ja paahda niitä 10-15 minuuttia.

Kuori valkosipulinkynsi. Murskaa se ja sekoita murske öljytilkkaan.

Irroita paprikoista kuoret. Ota kuorettomista paprikoista stanssilla (tai pienellä juomalasilla) pyörylöitä.

Vuoraa kahvikuppeja tuorekelmulla. Penslaa paprikapyörylät sekä muut kasvisviipaleet valkosipuliöljyllä.

Asettele paprikapyörylä kupin pohjalle. Lado kuppiin vuoron perään eri kasvisviipaleita ja ripottele viipaleiden väliin suolaa, pippuria ja yrttiseosta.

Täytä kuppeja kunnes ainekset (tai kupit) loppuvat. Laita valmiit kupit noin tunniksi jääkaappiin muotoutumaan.

Nosta tuorekelmuviritelmä varovasti pois kahvikupista. Asettele vihannestorni lautaselle kupin pohjalla ollut puoli ylöspäin. Nauti rapeakuorisen maalaisleivän ja hyvän leffan kanssa.

Maistuiskos naurispiiras?

Postilootasta äskettäin lopsahtaneessa Glorian Ruoka&Viini-lehdessä oli ohje, jota piti päästä kokeilemaan välittömästi. Saanko esitellä, hurmaava Tarte Tatin nauriista.

Ensin kyllä hieman ihmettelin reseptiin kirjatun sokerin suurta määrää. Epäilin myös sitä, ehtivätkö nauriit pehmetä noin lyhyessä kypsennysajassa.

Huoleni olivat kuitenkin täysin turhia. Nauriista tuli ihania ja koko tortusta herkullinen, mutta jotenkin hämmentävän perverssi versio originaalista Tarte Tatinista.

Noudatin kiiltävälehtisen aviisin ohjetta melkein pilkulleen, paitsi että kolmen nauriin sijasta minulla oli viisi sööttiä pikkunaurista. En myöskään tehnyt yhtä isoa torttua, vaan väsäsin tykötarpeista kaksi pienenpää blinipannun kokoista leivonnaista.

Kokeile, tämä on loistavaa syysruokaa!


Tarvitset:
5 pientä naurista
50 g voita
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 voitaikinalevyä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Voitele blinipannujen pohjat ja reunat voilla.

Sekoita sokeri ja suola. Ripottele puolet seoksesta toisella ja puolet toiselle pannulle.

Kuori ja halkaise nauriit. Asettele puolikkaat pannuille (viisi per pannu) leikkauspinta alaspäin.

Kauli taikinalevyjä sen verran, että saat leikattua niistä kaksi hieman blinipannua suurempaa pyörylää.

Asettele taikinat pannuilla olevien nauriiden päälle ja reunoille. Pistele taikinaan reikiä haarukalla.

Nosta pannu kuumalle levylle. Kun sokeri alkaa karamellisoitua (eli ruskistua), nosta pannu uuniin noin varttitunniksi. Tee samat temput myös toiselle tortulle.

Kumoa kypsät piiraat varovasti lautasille. Anna niiden jäähtyä hieman ennen herkuttelua.

Nobody here but us servantless Finnish cooks

Kävin sitten minäkin katsomassa Julie & Julian, jota on jo arvioitu ainakin Jokapäiväisessä leivässä, Kurpitsamoskassa ja Sillä sipulissa. Yhdyn täysin lajitoverieni näkemyksiin elokuvan hyvää mieltä lisäävästä vaikutuksesta.


Kuva on napattu Sony Pictures-sivustolta.

Julia Child oli minulle ennen rainaa tuttu ainoastaan nimenä, mutta Meryl Streepin mahtitulkinta sai himoamaan lisätietoja daamista. En olisi pannut ollenkaan pahakseni, jos leffassa olisi keskitytty pelkästään hänen elämänsä kuvaamiseen muidenkin kuin Ranskassa vietettyjen vuosien osalta.

Julie Powellin projektista kertovalle rinnakkaistarinalle en kyllä lämmennyt yhteisestä bloggausharrastuksesta huolimatta. Julien hahmo jäi jotenkin latteaksi kiinnostavamman Julian rinnalla.

Tavoilleni uskollisena liikutuin kyyneliin saakka muutamaan kertaan katselukokemuksen aikana. Ensimmäisen kerran silmäni kostuivat heti alussa, kun Julia nuuhkaisee paistettua merianturaa ja huokaa "Butter..." Pystyin niiiin samaistumaan!

Liikuttavia olivat myös ne lukemattomat kohtaukset, joissa Stanley Tuccin hienosti henkiin puhaltama Paul Child tukee vaimoaan pienieleisen suloisesti. Ohessa lempipätkäni, jossa Julia tajuaa, mitä hän todella haluaa tehdä. Lisäys: pätkän alussa saattaa näkyä jonkin toisen elokuvan mainos, voimia!

Suosittelen Julie & Juliaa, jos ruoka merkitsee sinulle muutakin kuin ravintoa. Elokuvasta löytyisi aivan mielettömästi ideoita lokakuun ruokahaasteeseen, mutta minullapa on ollut jo jonkin aikaa mielessäni ihan toisenlainen leffa...