Syötiin Svenssonin sapuskat

Kävimme vappuhulinoiden jälkimainingeissa Soppa-Hannan ja Parta-Jaakon kanssa ruokareissulla Porvoossa. Matka oli ailahtelevaisesta säätilasta johtuen jännä, sillä vuodenajat tuntuivat vaihtuvan muutaman kilometrin välein mennen tullen. Suomen kevät/kesä/syksy/talvi - gotta love it!

Retkikohtamme Porvoossa oli bistroravintola Sinne (Läntinen Aleksanterinkatu 1), jossa läntisessä naapurimaassamme pääsääntöisesti kokkaileva Paul Svensson oli käynyt laatimassa nimeään kantavan menun. Meille suomalaisille Svensson lienee tullut tutuksi Strömsö-ohjelmasta (minulle ainoa oikea Strömsö-kokki tulee kuitenkin aina ja ikuisesti olemaan ihana Michael Björklund).

Alkuun siemailin Negronin, jonka tykötarpeet piti luetella tarjoilijalle. Ihan oivallisen drinksun hän ohjeistuksen perusteella sai aikaan.

Syömingit alkoivat lupaavasti, sillä amuset (tattitahna kuhmujäkälä-norilevyllä, muikun mädillä täytetty suolainen marenki ja friteerattu merikoralli) olivat hävyttömän hyviä.

Ensimmäinen varsinaisen menun annos oli nätti kuin karamelli. Siinä oli paistettua merirapua, kultarouskua, purjoa ja ketunleipää. Tarjoilija tosin kertoi setissä olevan kultarauskua, mutta listalta lunttasin kyseessä kuitenkin olevan sientä eikä kalaa. Rouskua oli ilmeisesti vaahdossa, josta sen kovin hentoisen maun kykeni kyllä aavistamaan, kun oikein pinnisti makunystyröitään. Purjoisat jutut sen sijaan olivat kertakaikkiaan mahtavia.

Seuraavassa annoksessa juuriselleriset asiat puolestaan nousivat kirkkaasti muiden ainesten yläpuolella, vaikka savuahvenessa ja kiintoisassa koivuemulsiossakaan ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin.

Viinipaketin ulkopuolelta suositeltu Schloss Gobelsburgin Grüner Veltliner Steinsetz 2012 toimi mukavasti molempien alkupalakalojen kaverina.

Pääruoka tyhjensi pajatson. Alhopakan ankan rintasiivut ja koipiconfit-biitit olivat superherkullista, mutta lautaselle pursotetut tiplut ne vasta naminamia olivatkin: ankanmaksamoussea olisi voinut vedellä kevyesti noin ämpärillisen, kuten myös punajuurigeeliä sekä toooodella intensiivisen vadelmaista tahnaa. Samat Värtsilän vadelmat maistuvat vahvasti myös kastikkeessa.

Viinipaketissakin ankalle paritetttu täyteläinen Fratelli Martinin Barbaresco 2008 oli nappivalinta.

Ennen jälkkäriä tarjoillun juuston piti menun mukaan olla ruotsalaista mozzarellaa, mutta (ilmeisesti saatavuusongelmien vuoksi) se oli korvattu mouhijärveläisellä valkohomejuustolla. Ei haitannut yhtään, sillä haisujuuston, spelttileivän ja kuusiöljyn yhdistelmä oli yksinkertaisesti taivaallinen.

Jälkiruoat ovat vaikeita. Onnistuessaan ne voivat helposti pelastaa kehnommankin ruokailukokemuksen, mutta epäonnistuessaan ne voivat latistaa erinomaisesta ateriasta syntyneen fiiliksen. Valitettavasti tällä kertaa jälkkäri edusti tätä latistavaa osastoa.

Paperilla raparperin, kiinanruusun, marengin ja yrttien muodostama kokonaisuus vaikutti lupaavalta, mutta fyysinen jälkkäri oli kumma sekamelska, joka ei mielestäni edes maistunut kovin hyvältä. Lautaseltani oli unohtunut marenki keittiöön ja raksut vettyivät nopeasti sulavan granitan mehuista, joten rakennekin oli ikävän luttana.

Onneksi jälkkäriviinistä (Fratelli Martinin Moscato d'Asti 2011) jäi kuitenkin jälkiruokaa parempi maku suuhun.

Viiden ruokalajin menu Svensson, alkudrinkki sekä kolme lasia viiniä maksoivat 118 euroa (plus pensat). Suolaiset sapuskat olivat huippukamaa, mutta latistusjälkkäristä johtuen summan maksaminen aivan pikkuriikkisen kirpaisi.

Pate(e)pileet

Tuossa pääsiäisen tienoilla vietimme illanistujaisia, jonne osallistujia oli ohjeistettu tuomaan muassaan pateita sekä niille sopivia lisukkeita ja juomia. Syömismaratonin lomassa katsottiin tositeeveetä sekä lautapelattiin Aliasta, jossa Menopaussit veivät Teinitornaadoja kuin litran mittaa. Sukupolvikokemus!

Koska porukkamme koostui kahdesta ruokabloggaajasta ja kahdesta muuten vaan sapuskaentusiastista, oli pate(e)pileiden kattaus lievästi sanoen runsas.

Tarjolla oli ankka-appelsiinipateeta, viherpippuripateeta, savutofupateeta, pekoni-tatti-omenapateeta, suppilovahvero-mustaherukkapateeta sekä taikinoitua possu-naudanmaksapateeta. Lisukevalikoimasta löytyi kirsikkahilloa, etikkaan säilöttyjä pihlajanmarjoja, raparperichutneyta, cumberlandinkastiketta, cocktailkurkkuja sekä patonkia ja seesami-tortaksia. Juomapuolella oli erilaisia valko- ja punaviinejä ynnä Jaloviinaa*. Makeaa osastoa edusti omena-marenkipiiras.

Oma panokseni pötypöytään oli taikinoitu possupatee sekä illan teemaan passeli Pate Mustajärven soolobiiseistä koottu soittolista, jonka kokonaiskesto on 7 tuntia ja 41 minuuttia. Pateelle parittamani viini oli luonnollisesti Popedan nimikkopunkkua, joka sopii orkanbändinjätkien mukaan loistavasti talonmiehen kanssa nautittavaksi.

Tein taikinoitua pateeta ekaa kertaa ja opin, että sen kannattaa antaa rauhassa jäähtyä ja jämäköityä paistoastiassaan ennen kuin sitä alkaa kikkailla sieltä ulos. Itse poistin mötkäleen vuoasta aivan liian lämpimäni, mistä johtuen siitä tuli tuollainen onneton muotopuoli. Mutta ihan hyvältä se maistui cumberlandinkastikkeen kera.

Taikinaan tarvitset:  
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kylmää vettä

Täytteeseen tarvitset:
200 g naudanmaksaa
600 g (luomu)possun jauhelihaa
rasian anjovisfileitä liemineen
1 dl kapriksia
½ dl konjakkia
½ dl kermaa
munan
tuoretta salviaa
suolaa
mustapippuria
200 g lihahyytelöä kuutioina

Tee näin:
Sekoita voi ja jauhot. Lisää vesi ja työstä taikinaksi. Laita tunniksi jääkaappiin.

Kuumenna uuni 200-asteiseksi.

Hienonna maksa monitoimikoneella tai sauvasekoittimella.

Sekoita maksa, jauheliha, anjovisfileet liemineen, kaprikset, konjakki, kerma ja muna tasaiseksi massaksi. Mausta se hienonnetulla salvialla, suolalla ja pippurilla.

Paista massasta pannulla koepala, tarkista mausteet ja säädä makuja tarvittaessa.

Kauli taikina ja vuoraa sillä pitkulainen leipävuoka siten, että taikinaa jää jonkin verran reunojen yli. Leikkaa liiat taikinaroippeet irti ja kauli ne kanneksi.

Kaada lihamassaa vuoan puoliväliin saakka. Ripottele vuokaan lihahyytelökuutioita ja kaada loput taikinasta niiden päälle.

Käännä taikinan reunat lihamassan päälle ja viimeistele patee taikinakannella. Pistele kanteen muutama reikä.

Paista pateeta kunnes kansi alkaa saada väriä. Laske lämpö 130 asteeseen ja jatka paistamista noin puolentoista tunnin ajan. Jos taikinakuori uhkaa tummua liikaa, peitä patee foliolla.

Anna pateen jäähtyä vuoassaan täysin ennen kuin poistat sen sieltä.

Hullunhyvä Nutellakakku

Silloin tällöin sitä tulee törmänneeksi reseptiin, jota on pakko päästä testaamaan heti. Kiusauksessa-blogista eilen bongaamani kakkuohje kuuluu tähän kategoriaan.

Syitä instant-kokeiluun oli kaksi, joista toinen oli tietenkin monella tavalla syntinen Nutella. Toinen syy oli puhtaasti uteliaisuus, koska halusin kokea, millainen paistos kahdesta raaka-aineesta oikeasti syntyy.

Kypsä Nutellakakku oli todellakin aivan superkuohkea ja mehevän suklainen, vaikka raa'an taikinan perusteella olisi voinut olettaa kakun rakenteen olevan huomattavasti löllömpi. Vaikka kakku oli ihan äärettömän herkullista, en tiedä kumpi tuotti minulle suuremman nautinnon: ensipuraisu valmiista kakkupalasta vai kokonaisen Nutella-purkin sisällön kaapiminen kulhoon.

Nutella-fanit ja suklaa-addiktit, tehkää tätä kakkua heti!

Tarvitset:
5 munaa
350 g Nutellaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.

Sekoita Nutella keltuaisten joukkoon.

Sähkövatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Kääntele valkuaisvaahto muutamassa erässä keltuaisten ja Nutellan joukkoon.

Vuoraa halkaisijaltaan noin 20-senttinen vuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.

Paista kakkua 30 minuutin ajan.

Anna kakun jäähtyä ja sen jälkeen vielä ässehtiä jääkaapissa yön yli.

Siivilöi kakun koristeeksi tomusokeria.

Improvisoitu jämäkiinalainen

Tässä eräänä päivänä iski kertakaikkiaan hervoton kiinalaisen sapuskan himo. Se tapahtui välittömästi sen jälkeen, kun olin palautunut töistä kaupan kautta kotiin ostoskassissa parsaa ja vessapaperia.

Akuutissa jääkaappiratsiassa löysin paprikan, makaroonilaatikkoa varten sulatetun jauhelihakimpaleen roippeet, muutaman korren korianteria sekä purkinpohjallisen Lee Kum Keen luottosoossia. Niistä sain synnytettyä varsin maukasta possua ja paprikaa mustapapukastikkeessa.

Yleensä olen parittanut valkosipulisen mustapapukastikkeen kanssa lehmän lihaa ja vihreää paprikaa tai parsakaalia, mutta hyvin se jytisi myös sian murusten kaverina. Ripsuttelin mukaan myös parjattua aromivahvennetta, koska kiinalainen ruoka nyt ei vaan maistu kiinalaiselta ruoalta ilman ämäsgeetä.

Tarvitset:
valkosipulinkynnen
öljyä
paprikan
sipulin
300 g (luomupossun) jauhelihaa
2 rkl mustapapukastiketta
(natriumglutamaattia tai suolaa)
(tuoretta korianteria)

Tee näin:
Silppua valkosipuli ja lohko paprika sekä sipuli.

Freesaa valkosipulisilppua kuumassa öljyssä pannulla. Lisää joukkoon paprikan ja sipulit. Pyörittele niitä valkosipulissa viitisen minuuttia. Tyhjennä pannun sisältö lautaselle odottamaan.

Ruskista jauheliha pannulla. Palauta paprikat ja sipulit lihojen joukkoon pannulle. Mausta seos mustapapusoossilla (ja tarvittaessa natriumglutamaatilla tai suolalla).

(Koristele korianterisilpulla). Tarjoa heti keitetyn riisin kanssa.

Ei puolikasta

Minua on jo tovin vaivannut pahanlaatuinen bloggausblokki, joka ei ota tointuakseen. Materiaalista ei olisi puutetta, sillä luonnoslistalla odottelee noin tsiljoona reseptiä (ihan aikuisten oikeesti parisenkymmentä), ainakin miljoona ravintolaraporttia (lue: neljä) sekä yksi ihan rehellinen nillityspostausaihio. Motivaatiokeijua sen sijaan ei ole näkynyt.

Probleemista huolimatta yritän paluuta blogosfääriin varhaiskaalisalaatilla, jota voi vedellä ihan pelkiltään tai tuunata mielialaan sopivilla lisukkeilla. Tänä päivänä tuntui kurkulta, fetalta ja kalamata-oliiveilta.

Tämä salaattipohja ei muhjaannu ikävästi vaan säilyy kohtuullisen pitkään mukavan rapsakkana, joten silppusin vauhtiin päästyäni kokonaisen varhaiskaalin. Soossiin käytin vain puolikkaan sitruunan, joten se olkoon laulun tyyny.

Tarvitset:
puolikkaan sitruunan mehun
puolitoista kertaa sitruunamehun verran (savustettua) oliiviöljyä
suolaa
mustaippuria
varhaiskaalin

Tee näin:
Sekoita sitruunanmehu ja öljy keskenään. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Silppua kaali. Sekoita kaalisilppu kastikkeeseen. Anna ässehtiä vartin verran ja nauti.

Match made in Food & Wine Heaven

Ensimmäisellä reseptiviritelmälläni ei irronnut jatkopaikkaa Pernod Ricard Finlandin järjestämässä parituskisassa, jossa tehtävänantona oli nimetyn viinin kanssa sopivan tapas-tyyppisen suupalan kehittely. Toiselle kilpailukierrokselle tarjoan mukaan näitä helppoja ja herkullisia chorizo-manchegotahnalla päällystettyjä ruisnappeja.

Kakkosskaban viininä oli 1865 Single Vineyard Cabernet Sauvignon, jonka kaverina pärjää vähän tuhdimmistakin tykötarpeista tehty naposteltava. Niin chorizossa kuin manchegossakin piisaa sävyjä sekä syvyyttä, ja siltikin möhnää voi vielä höystää muhevalla savustetulla paprikajauheella.

Miehekkääksi (mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan) sekä vahvaksi kuvailtu viini ja pläänäilemäni espanjalais-härmäläiset sormisyötävät toimivat mielestäni jo paperilla hyvin yhdessä. Maistaminen todisti liiton olevan täysin tämän jutun otsikon mukainen.

Ruisnapit sopivat niin makunsa kuin rakenteensa puolesta kivasti alustaksi tuhdille ja paahteiselle tahnalle. Itse käytin Pirkan luomukamaa, mutta mitkä tahansa muutkin rouskuvan rukiiset pyörylät käyvät tähän tarkoitukseen.

Ohjeen mukaisesta satsista riittää tavaraa noin parillekymmenelle ruisnapille.

Tarvitset:
150 g chorizoa
50 g manchegoa
3 rkl ranskankermaa
3 rkl majoneesia
1 rkl sherryviinietikka
1 rkl savustettua paprikajauhetta
mustapippuria
(suolaa)
kourallisen persiljaa
ruisnappeja

Tee näin:
Pilko chorizo pieniksi kuutioiksi ja raasta juusto mahdollisimman hienoksi raasteeksi.

Sekoita makkarakuutiot ja juustoraaste keskenään. Lisää joukkoon ranskankerma ja majoneesi.

Mausta seos etilkalla, paprikalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin, tarkista suola ja lisää sitä tarvittaessa.

Silppua persilja ja sekoita silppu muiden ainesten joukkoon. Laita tahna jääkaappiin ässehtimään noin tunniksi.

Laita jokaiselle ruisnapille noin ruokalusikallisen verran tahnaa ja koristele suupalat persiljatupsulla. Tarjoa heti.

Osallistun näillä napeilla Pernod Ricard Finlandin järjestämään reseptikilpailuun. Kisaviinit olen saanut lahjoituksena järjestävältä seuralta, nappien tykötarpeet olen ostanut omilla rahoillani.

Sukat pyöri jalassa

Kaapelitehtaalla sijaitsevan pikkuisen Hotelli- ja ravintolamuseon (Tallberginkatu 1 G 60) yhteen kulmaan on pystytetty suomalaisen ruokakulttuurin 1980-lukua esittelevä näyttely Kasari!, jota varten kerättiin viime syksynä materiaalia teemalla kadonneen kasarin metsästys. Näyttelyn lisäksi kerättyä materiaalia löytyy museon Pinterest-tililtä. Myös Kasari!-näyttelyjulkaisu on kiintoisaa luettavaa.

Kaltaiselleni loppulapsuutensa ja varhaisnuoruutensa 1980-luvulla viettäneelle täti-ihmiselle näyttelyvisiitti oli sananmukaisesti aikamatka ja monet esitetyistä faktoista löysivät vastinparin omasta muististani. Mieleen pullahti todella useiden silloisten uutuuksien, kuten avocadon, ekoja maistamiskertoja.

1980-luvulla rohkenin ryhtyä syömään myös paprikaa, jota pelkäsin pitkään kokki Veijo Vanamon Asia on pihvi-ohjelmassa esittämän varoituksen vuoksi. Hän kehoitti sormi pystyssä poistamaan paprikasta siemenet erittäin tarkasti, sillä "jos siementä sattuu puraisemaan, niin silloin lentää kitalaki kattoon".

Kokkausohjelmia ei pyörinyt televisiossa nykyiseen malliin ja kanaviakin oli vuoteen asti 1986 vain kaksi. Ruokaohjelmien ehdoton kestosuosikki oli Patakakkonen, jota pääsee fiilistelemään näyttelyn TV-nurkkauksessa yhden jakson verran. Toisilla kanavilla näytetään hykerryttäviä mainoksia (E-liike!) sekä Pikku Kakkosen Ransun isännöimästä Haukkapalat-ohjelmasta episodi, jossa ohotellaan outoa hedelmää.

Lehdissä alkoi olla ruokaohjeita, joista kiinnostavimmat leikattiin talteen (itse asiassa minulla on varmaan niitä edelleen jemmassa). Näyttelyssä esillä olevia ruokakortteja kerättiin meilläkin, mutta en kyllä muista että niiden ohjeita olisi kovin paljoa kokeiltu. 

11-vuotias Kulinaarimurulan emäntä mököttää joulupöydässä, johon on
katettu ainakin italiansalaattia, rosollia, kurpitsapikkelsiä, hillosipuleita ja voita.

Meillä tehtiin aika lailla peruskotiruokaa eli makaronilaatikkoa, lihapullia, keittoja ja kastikkeita. Salaatti koostui kiinankaalista, tomaatista ja kurkusta. Pakastettu herne-maissi-paprika-sekoitus oli kovassa käytössä, samoin riisiä tai pastaa sekä kasviksia sisältäneet pata-ainekset, joihin lisättin ruskistettua lihaa ja vettä. Lopulta ne kaikki tosin maistuivat ihan samalta, sillä aloitteleva kotikokki minussa kylvi niin italian- kuin meksikonpadankin joukkoon ihan kaikkia mausteita mitä hyllystä löytyi. Soijakastike oli eksoottisuuden huipentuma. 1980-luvun loppupuolella opintojen alkutaipaleella halvasta purkkitonnikalasta (neljä tölkkiä 10 markalla) ja makaronista sotkettu mössö oli hittisafkaa. 

Näyttelyyn rakennetun keittiön kaappeihin saa kurkkia ja hyllyillä olikin tunnistattavia tuotteita. CostaRica-kahvista muistui mieleen söpö mainos, vaikka meillä taidettiin kyllä juoda Saludoa. Tilliliha- ja stroganoff-purkit olivat niin ikään kovin tuttuja, samoin Meiran maustepurkit.

Kasarijääkaapista löytyi pallojuustoa (jota opin kutsumaan edamiksi vasta aikuisena), rahkaa ja jogurttia retropurkeissa sekä Kevyt Sulatejuustoa, jota muistan meillekin ostetun. Kannelliset muovirasiat pestiin pakastusrasioiksi ja ellen ihan väärin muista, niin noita nimenomaisia sulatejuustorasioita taitaa olla mummilla käytössä vieläkin.

Yhdessä kasarikeittiön laatikossa pötkötteli kauratäytekeksejä, jotka yhdistän heti muistoissani luokkakaveriini Minnaan, joiden tilille taisi tulla silloin aikoinaan ostettua toinenkin keksipaketti. Hopeatoffee- ja Tsinuski-karkit olivat älyhyviä, samoin Jambot, joista suosikkini oli tuon punaisen ohella keltaiseen kääreeseen kiedottu patukka, joka maistui ananakselta. Jambo-mainoksetkin olivat mahtavia!

On kyllä jännä havaita, miten joistain menneiden aikojen tuotteista muistaa yhä elävästi niihin liittyvät mainokset. Tehtiinkö aikoinaan tarttuvampia reklaameja vai altistuinko niille sellaisessa kehitysvaiheessa, jolloin kaikki näetty ja koettu painui tiiviisti umpiluuhun? Tiedä tuota, mutta kyllä ennen nostalgiakin oli parempaa. 

1980-luvulla amerikkalainen hampurilaiskulttuuri rantautui Suomeen ja savolaisessa pikkukaupungissa burgeripaikkojen mainoksia katsottiin töllöstä kateudesta vihreinä, koska Onnen päivät. Meidän huudeilla oli vain pari "tavallista grillikioskia". Ne olivat ihan eri planeetalta kuin esimerkiksi Carrols, jossa taidettiin käydä onnesta jäykkinä syömässä Helsinkiin suuntautuneella luokkaretkellä.

Kun lapsuuteni kotikaupunkiin vihdoin avattiin Rosso, niin se tuntui mielettömältä luksukselta. Näyttelyyn rekonstruoidun ketjuravintolamiljöön avulla oli melko helppoa muistella, miltä tuntui syödä pizzaa ihan ensimmäistä kertaa. Se taisi olla bolognese.  

Kasarinäyttelyssä voi myös äänestää 1980-luvun mieleenpainuvinta kokonaisuutta. Valittavissa ovat muoti, ruoka, musiikki sekä historiallisesti merkittävät tapahtumat. Meikämandoliino otti purkkapallon tietenkin ruokaa edustavasta automaatista.

Näyttely on ihmeteltävissä 25.10.2015 saakka. Kulinaarimurula suosittelee sitä mitä lämpimimmin sellaisillekin, joilla ei omia muistikuvia kuohuvalta 1980-luvulta ole.