Lyle's, Shoreditchin kruununjalokivi

Lontoolainen ravintola Lyle's (Tea Building, 56 Shoreditch High Street) oli ollut to eat-listallani jo tovin. Pääsiäisen tienoilla tehdyllä visiitillä minulla oli vakaa aikomus mennä sinne lähtölounaalle, mutta niksahtaneen nilkan ja Brysselin pommi-iskujen aiheuttamat aikatauluhaasteet muuttivat suunnitelmiani. Juhannusreissulla otin sitten vahingon takaisin ja kävin illastamassa Lyle'sissa.

Ensiksi tilasin geeteen ja mietiskelin, ottaisinko sekasyöjän menun vai vegemenun. Molemmat sisältävät neljä ruokalajia ja ovat saman hintaisia. Lounasaikaan menuja ei ole, vaan syömiset valitaan päivittäin vaihtuvalta listalta, joka elää raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Päädyin lopulta sekasyöjän menuun, koska makrilli.

Amuse oli tykötarpeiltaan simppeli, mutta maut olivat mahtavia: kevyesti höyrytetty porkkana kirveliöljyllä sekä retiisit tuorejuustolla ja raastetulla bottargalla olivat oiva aloitus aterialle.

Varsinainen alkupala oli jo Instagramista tuttu, mutta liveä koettuna niin tavattoman sievä, että sitä ei melkein raaskinut syödä. Annoksessa oli Ticklemore Cheesen kypsentämätöntä juustoa kera herneiden ja niiden versojen, vesikrassin, rucolan, kurkkuyrtin ja kukkasten. Kesä lautasella!

Kalasettiin asetetut korkeat odotukset täyttyivät heittämällä. Makrilli oli juuri sopivan kypsyistä ja karviaiset sekä suolayrtti toivat kermaisen kalan vastavoimaksi mukavaa kirpeyttä. Ja suolayrtin rakenne on meikäläisen suuhun tavattoman sopiva.

Kesäsalaatin ja kalan kaverina lirpin huippuhyvää slovenialaista Klinecin oranssia Villa De Mandan 2011-luomuviiniä.

Pääruokana oli yksinkertaisesti Dexterin naudan välikyljysviipaleita sekä punajuurta, josta lautaselle olivat päätyneet juurimukuloiden lisäksi myös lehdet. Todella, todella maukasta kamaa. Veriseltä näyttävää lautastani tosin mulkoili useaan otteeseen viereisen pöydän vegaanimenut tilannut pariskunta, joille teki mieli huutaa, että "se on pääasiassa punajuurimehua, senkin hipit!"

Myös liharuoan suositusviini, espanjalaisen Barranco Oscuron muheva Rubaiyat-punkku vuodelta 2011 niin sanotusti osui ja upposi.

 

Ennen jälkiruokaa minulta tiedusteltiin, haluaisinko juustoja. No haluasin ja sainkin pikku biitit mojovasti lemuavaa, suuhun sulavaa St. Jamesia sekä vielä ihanampaa, pehmeänsuolaista sinihomejuustoa nimeltään Beenleigh Blue *pökr*

Jälkkäri oli muuten erinomaisen menun heikoin lenkki. Vaniljajäätelössä, hillotussa raparperissa ja kauralastuissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta niistä puuttui se kuuluisa wow-efekti kokonaan.

Jumalaisen Somersetin omenabrandyn kylkeen sain vielä maailman rasvaisimman pikku timjamikakkusen sekä suklaakonvehdin. Näillä eväillä oli hyvä lähteä etsimään pubia, jossa näkisin Kroatian ja Portugalin välisen EM-potkupallopelin toisen erän.

Neljän ruokalajin menu juustoannoksella, alkudrinksulla, parilla viinilasillisella sekä digestiivillä kustansivat karvan verran alle 100 puntaa eli noin 130 euroa. Tuoreen Brexit-äänestyksen tulokset eivät olleet ehtineet vielä juhannuspäivänä vaikuttaa punnan kurssiin niin paljon, että se olisi näkynyt kovin merkittävänä halpuutuksena luottokorttilaskussa.

Sapuskoiden tasoon nähden tuokaan hinta ei mitenkään hirvitä, lounaasta selviäisi vieläkin edullisemmin, Lyle'sista saat huippuhyvää ruokaa konstailemattomassa ja pönötysvapaassa miljöössä eli jos Lontoossa liikut, niin kannattaa ehdottomasti käydä tyyppaamassa tämä kuppila.