All things British (and not so British)

*tähän se perinteinen selitys, että pitää nakutella edellisen reissun syömiset blogiin ennen seuraavaa ruokamatkaa* 

Kävin siis ennen pääsiäistä Lontoossa niksauttamassa nilkkani ja syömässä hyvin. Tässä muutama ravintolavinkki kaupunkiin, jossa ovat edustettuina suurinpiirtein kaikkien maailman maiden cuisinet. 

Päärynä ja valkosipuli Spitalfieldsissä. Taustalla oleva ravintola
ei liity mitenkään mihinkään. Eikä kyllä liity tuo patsaskaan.

Olen aikamoinen anglofiili ja olen kannattanut yli 30 vuoden ajan Englantia isoissa potkupallokilpailuissa. Myöskään rojalistisuuteni kanssa en-ole-niin-kovin-kaapissa. 

Lisäksi tykkään brittisapuskoista, vaikka jotkut vääräleuat väittävätkin, että Helvetissä on englantilainen keittiö. Jos niin on, niin eipä haittaa mikäli sinne joskus päädyn.

Tällä kertaa yövyin lyhyen aamukävelymatkan päässä lemppari-aamiaispaikastani St John Bread & Winesta (94-96 Commercial Street). Sieltä saa tolkuttoman hyviä pekonivoikkareita sekä taivaallisia möhnätäytteisiä munkkeja.

Dishoomista (useita lokaatioita, minä kävin Shoreditchin kuppilassa osoitteessa 7 Boundary Street) saa myös fantsuja aamiaisherkkuja, kuten suureen suosioon nousseita pekonilla, ranskankermalla ja korianterilla täytettyjä naan-leipiä kirpakan chilisoossin kanssa.

Yksi vakiopaikoistani Lontoossa on Smithfieldissä sijaitseva iki-ihana St John Bar & Restaurant (26 St. John Street), jossa nytkin tuli illastettua suunnittelemattomasti samaan aikaan paikkakunnalle osuneen honkkarilaiskaverini kanssa.

Luuydin paahdetulla leivällä ja persilja-kaprissalaatilla on St Johnin klassikkoannos, joka ei petä koskaan. Pääruoaksi valitsin jäniksen satulaa retiiseillä ja lehtikaalilla, joiden keralle talon Claret passasi kuin nenä naamaan. Jälkkäriksi honeycomb-jätskiä ja velatkin tuntuivat saatavilta.

Saapumisiltana karkoitin kirkuvan nälkäni suht tuoreessa The Culpeper-pubissa (40 Commercial Street) perinteikkäällä fish & chips-setillä, jonka kruunasivat Pressure Drop-panimon oivallinen Pale Fire-pale ale.

The Culpeperissa kerrosta ylempänä voi syödä pubimenua pidemmältä listalta pienemmässä metelissä ja kolmoskerroksessa on majoitusmahdollisuuksia. Katolla puolestaan harrastetaan kaupunkiviljelyä pubin & ravintolan tarpeisiin. Mukava paikka.

Pubiruokaa natustelin myös Greenwich Tavernissa (1 King William Walk), joka osui reitilleni käydessäni Royal Observatoryssa ohottelemassa nollameridiaania sekä virallista Greenwichin aikaa. Käymisen arvoinen paikka, vaikka mäen päälle onkin melkoinen kapuaminen. Mutta sen jälkeen voi vedellä hyvällä omallatunnolla jykevän satsin Sunday roastia kaikilla herkuilla.

To eat-listallani oli myös yybertrendikäs soholainen B A O (53 Lexington Street), jonka tarjoomuksista Instagram pullistelee. Paikka on pikkuriikkinen, eikä sinne voi tehdä varauksia...

...joten sinne jonotetaan. Yritin pyrkiä Baoon aivan lounaskattauksen loppumetreillä, mutta jäin raapimaan ovia. Seuraavaa kattausta varten henkilökunnan edustaja kehoitti saapumaan jonoon reilun kahden tunnin päästä, mikä tarkoitti kohdallani käytännössä sitä, että ehdin kutoa seitinohuet lontoolaiset päivähönöt Baon kulman takana olevassa pubissa. Ja olin ekana jonossa!

Sisällä Baossa tilaus tehdään ruksimalla listaan haluttu määrä appeita, joita sitten kiikutetaan pöytään sitä mukaa kun niitä valmistuu. Jos haluat syödä ruoat tietyssä järjestyksessä, niin kerro siitä tarjoilijalle. Normilistan lisäksi tarjolla on päivittäin vaihtuvia spessuannoksia.

Höyrytetyt ja täytetyt taiwanilaiset pullat ovat Baossa Se Juttu. Ne olivatkin oikein makoisia, mutta jonotusharmistuksen poistajan pääpalkinto on kyllä pakko myöntää possunverikakulle pornokeltuaisella - ihan törkeen hyvää!

Sohossa lounastin myös Michelin-tähditetyssä (*), kiinalaisravintola Yauatchassa (15-17 Broadwick Street), jossa olen syönyt aiemminkin jokunen vuosi sitten, kun olimme kafruni merilman kanssa hankkimassa rekvisiittaa Williamin ja Catherinen hääkisastudioon. Nyt olin liikenteessä keskenäni, joten piti hieman rajoittaa tilauksen kokoa. Salt & pepper squidista, muhevista soppadumplingeista ja vinkeän näköisestä munakoisosta tuli silti ähky.

Toinen item to eat-listallani oli niin ikään Instagramista bongaamani itälontoolaisen Rinkoff Bakeryn (224 Jubilee Street) pääsiäissesonkiin kehittelemä Creme Egg Crodough. Superimelä, superkostea, superlehtevä, superöveri superpulla!

Siunatuksi lopuksi täytyy vielä tunnustaa yksi brittiretkieni vakiopahe eli Turkish Delight-patukka. Se on megamakealle maitosuklaalla kuorrutettua hyytelömäistä, ruusunmakuista systeemiä, johon tulevalle järjettömälle himolle ei ole olemassa järkiperäistä syytä. I just adore it *sydän*