25. maaliskuuta 2014

Possuretkieväät

Viime viikolla lähialuematkailimme Minnan-jota-ei-voi-linkittää kanssa hakemaan satsin siankappaleita Kiven Säästöpossusta. Perinteitä kunnioittaen ja vilakkaa keliä uhmaten pakkasimme retkellemme mukaan kunnon eväät, jotka nautimme Vihdin hautausmaan idyllisellä parkkipaikalla.

Oma kontribuutioni eväsarsenaalin sisälsi kinkkutäytteisiä leipiä ynnä sumppia termarissa. Niiden lisäksi Minna kantoi yhteiseen kekoon vielä omppumehua sekä mustikkapiirakoita.
Possuleipien täyteohjeen löysin Food & Wine-sivustolta, jolta tulee yleensä joka vierailulla bongattua vähintään yksi juttu, jonka nappaan talteen Varasto-nimiseen postausluonnokseen (kyllä, lista on jo monen näytön pituinen). Tämä resepti oli kuitenkin sellainen, jota piti päästä kokeilemaan heti.

Leipinä minulla oli loistavia Ullan Pakarin ruissämpylöitä. Olen vakoillut, että noita samoja sämpylöitä käytetään myös vakiolounaspaikkani Kippo Yogurtin herkkuleipien tykötarpeina.
Täytteeseen tarvitset:
2 rkl oliiviöljyä
2 sardellifileetä
200 g palvikinkkua
2 dl valkokaalia
puolikkaan Myrttisen suolakurkusta
tiliä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
pitkulaisia sämpylöitä
majoneesia
dijon-sinappia

Tee näin:
Lämmitä öljy pienessä kattilassa ja lisää joukkoon sardellit. Anna niiden "sulaa" kuumaan öljyyn välillä sekoitellen.

Suikaloi kinkku, kaali ja suolakurkku. Laita ne kulhoon ja kaada päälle sardelliöljy. Sekoita hyvin.

Mausta seos tillisilpulla, suolalla ja pippurilla.

Halkaise sämpylät. Sivele puolikkaille majoneesia ja sinappia. Lusikoi joka toiselle puolikkaalle kinkkuseosta ja käännä joka toinen puolikas täytteen päälle kanneksi.

Pakkaa napakasti ja syö retkellä.

6 kommenttia:

Mari - Kivistössä kirjoitti...

Mä olenkin miettinyt, mitähän ne Kipon hyvät leivät on. Kiitti vinkistä!

Jaana kirjoitti...

Eipä mittään.

Seuraavaksi aion yrittää tehdä Kippo-sandwicheja kotioloissa.

Mari - Kivistössä kirjoitti...

Joo, julkaise sitten! Ne on niin hyviä, Kippo on munkin vakkari lounaanpelastaja.

Jaana kirjoitti...

Viikonloppuna voisin yrittää väsätä kippoleipäkopioita ja raportoida niiden onnistumisesta.

Btw, äsken suorittamalla "huolettomalla ohikävelyllä" tarkennusvakoilin leivät nimenomaan porkkanasämpylöiksi ;-)

Maija kirjoitti...

Ullan pakari <3 parasta Porista

Jaana kirjoitti...

Maija, minulle Ullan pakarin tuotteet olivat vielä pari viikkoa sitten ihan ennenkokeilemattomia, mutta faniuduin aika nopeasti :-)

Mari, hyvin onnistui kotitekoinen "Kippo-leipä", tsekkaa tuotos Instagramista. Leivän kanssa piti tosin improvisoida, sillä en löytänyt porkkanasämpylöitä vaan ainoastaan vähän isompikokoisia aurinkosämpylöitä. Ajoivat asiansa oikein hienosti nekin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...