Kyklooppikoira ja kaamea rusinahuijaus

Tammikuun lopussa (miten tää aika VOI muka kulua näin nopeasti?) nautiskelimme kafruni kanssa Juuressa (Korkeavuorenkatu 27) viinintekijäillallisen, jolla Juuren herkut oli paritettu toscanalaisten Candialle-viinien kanssa (taisi siellä mukana olla pari naapuritiloiltakin lainattua juomaa).

Pitkiin pöytiin katettu dinneri oli ryhmäsyömistä parhaimmillaan ja palvelukin pelasi varsin mallikkaasti ison nuppiluvun aiheuttamista haasteista huolimatta. Suurille seurueille tarjoileminen on oma taiteenlajinsa ja juurelaiset hoitivat homman hienosti.

Illastus alkoi ihanan intensiivisellä sipuliliemellä luomuhärkäpapujen ja hapankerman kanssa. Kyytipoikana oli kivasti kuplivaa Le Marchesine Franciacortan Franciacorta Brutia.

Seuraavaksi saimme sapaksia, joista sokerisuolattu taimen punaherukkavinegretillä ja kurkku-fenkolisalaatilla sekä luomukyytön riimifilee piparjuurella, punajuurella ja punakaalilla olivat namia. Huippuhyvää oli myös Juuren (ilahduttavasti rusinaton) maksalaatikko, mutta sen kyljessä ollut rusinapyree ei kaltaiselleni rusinarajoitteiselle inehmolle uponnut ollenkaan. Loppuillasta selvisi myös ihan kammottava kataluus: pyreen joukkoon oli piilotettu savukylkibiittejä, jotka jäivät syömöttä koska rusina. Ah ja voih, syömätöntä pekonia suurempaa syntiä ei ole!

Sapasten viiniparina oli pelkistä Sangiovese-rypäleistä valmistettu Chianti Classico 2005. Tyylikkäimpiä chianteja naismuistiin.

Mukana menossa oli itseoikeutetusti myös Jarkko Peränen, joka päätyi aikoinaan reppureissuiltaan Italiaan viinintekijäksi. Hän kertoi illan mittaan Candiallen viineistä ja heidän valmistusmetodeistaan sekä jutteli muutenkin mukavia. Häntä kuunnellessa tuli hirmuinen hinku päästä Italiaan.

Ennen pääruokaa pöytiin tuotiin mustikkasorbettia kyyttöjogurtin ja lakritsin kanssa. Lakritsi tuntuu olevan tällä hetkellä kovin trendikäs raaka-aine, sillä siihen on tullut törmättyä useissa muissakin paikoissa.

Sitten söimme eksölenttiä villisikaa Pohjois-Karjalasta sekä pastanttipuuroa. Oudolta kuulostava pastantti osoittautui ruokailun aikana suoritetun diskreetin kuukkeloinnin perusteella Inkoon perunapuuron synonyymiksi. Inkoonpuuron inspiroimaa ruokaa tuli maistettua ja oivalliseksi havaittua viime keväänä Hermannin teollisuusalueen pop-upissa. Makoisaa oli tämä pastanttikin.

Tarina possulle paritetun viinin nimen synnystä on kerrassaan hellyyttävä. Naapurin koira karkasi toistuvasti Candialleen hengailemaan ja muutaman palautuskierroksen jälkeen se adoptoitui sinne kokonaan. Kerran doge tuli nujakoineeksi sen verran ravakasti piikkisian kanssa, että piikki puhkaisi koiruudelta toisen silmän. Vamma ei elikon askelten tahtia haitannut, vaan se jatkoi onnellista viinitilakoiran elämäänsä yksisilmäisenä. Neljän rypälelajikkeen (Merlot, Sangiovese, Syrah ja Petit Verdot) sekoiteviini Ciclope 2004 on nimetty tuon karvakaverin mukaan (tähän tosi monta sydäntä).

Juustolautasella haisivat tutut Vilho ja Peltolan Blue. Luomuluumusose ja tiristetyt palsternakat sopivat mainiosti juustojen lisukkeiksi.

95-prosenttisesti Sangiovese-rypäleistä valmistettu Pli 2007 toimi niin ikään juustojen kanssa nätisti.

Jälkkäriksi oli pirteää lakkajäädykettä lakkojen, hunajan ja siemenkorppujen kera. Fattoria di Petreton suloisenmakea Pourriture Noble 2005 oli nappivalinta lakkojen seuralaiseksi.

Kaksi Jarkkoa ja yksi Ilja satunnaisessa järjestyksessä.

Kuusi ruokalajia juomineen kustansivat 98 euroa per sierainpari. Sapuskat olivat rusinasysteemiä lukuunottamatta erinomaisia ja viinejäkin kaadettiin reilulla kädellä, joten hinnoittelu oli mielestäni vähintäänkin kohdillaan.

Syöminkien jälkeen taapersimme vielä yksille drinksuille kulman taakse Latvaan, missä oli tarjolla lisää Candiallen kamaa. Sinetöimme illan lasillisilla vuoden 2009 Circea, jossa oli 70 % oli Petit Verdota ja loput Merlota ja fantsu sika etiketissä.