Kondiittori Emil Lehtovaara perusti ravintolan Viipuriin vuonna 1916. Kun talvisota syttyi ja Viipuri evakuoitiin, muutti myös Lehtovaara vuonna 1940 nykyisiin tiloihinsa Taka-Töölöön. Pitkien perinteiden vuoksi odotukset olivat siis kohtalaisen korkealla.
Eikä Lehtovaara pettänyt. Alkuruoaksi valitsemani Hauhalan hanhenmaksamousse paistetun briossin kanssa oli herkkua. Portviiniviikunoita oli ehkä määrällisesti liikaa suhteessa mousseen ja briossiin, mutta nekin olivat aika hyviä. Sauternes oli oiva kaveri myös ilman pakkoruokintaa kasvaneen hanhen maksalle.
Arvoin pitkään, otanko pääruoaksi klassisen Coeur de filet Provençalen vai kalaa. Lopulta päädyin kevyesti savustettuun siikaan, joka osoittautui nappivalinnaksi. Lämpimän kapris-perunasalaatin potut olivat optimikypsiä ja sahramihollandaisea olisi voinut syödä ämpärillisen. Ruokajuoma, Pfistrein 2010 Riesling Silberberg, ei ollut pöllömpää sekään.
Aleksi ja Hanna vetivät körtsikkäsatsin puoliksi. Sain maistaa annokseen kuuluvia valkosipulipottuja sekä paistettuja herkkusieniä ja molemmat olivat eri maukkaita. Mutta voi jösses miten rankasti kerhokaverit lemusivatkaan valkosipulilta loppuillan!
Jälkkäriksi tilasin suklaa-pähkinäbiscotteja ja lasillisen Vin Santoa. Ne olivat passeli lopetus kaikin puolin mallikkaalle aterialle.
Syömät ja juomat maksoivat karvan verran alle 70 euroa. Ruokien laatuun nähden hinta on mielestäni varsin kohtuullinen. Sapuskoiden ja miljöön lisäksi klassisuutta edusti myös meitä palvellut vanhan liiton tarjoilijatäti, josta mustassa hameessaan ja valkoisessa puserossaan tuli mieleen lapsuus ja Riitta-täti, joka niin ikään työskenteli tarjoilijana varkautelaisessa Keskus-Hotellissa, jossa ei ole enää ravintolatoimintaa. Nostalgiapisteitä Lehtovaara saa siis minulta äärettömästi ♥
Seikkailu-Aleksi ja Soppa-Hanna haisevat valkosipulilta Lehtovaaran edustalla. |
2 kommenttia:
Miten noloa, että olen asunut vuosia siinä naapurissa ja en ole koskaan käynyt klassikolla. Selittäköön opiskelijan erittäin rajallinen budjetti asiaa.
Hienoa, että laatu on pysynyt, ymmärtääkseni notkahduksiakin on joukkoon mahtunut.
Joo, moni varmaankin muistaa noin kymmenen vuoden takaisen korvausvaadejupakan Lehtovaaran ja bloggaajan välillä.
Mutta Lehtovaarassa kannattaa ilman muuta käydä fiilistelemässä menneen maailman tunnelmia. Ja ruoka oli tosi hyvää.
Lähetä kommentti