29. huhtikuuta 2013

Pyhä paloittelukaavio!

Liki parikymmentä vuotta sitten Fergus Henderson ja Trevor Gulliver avasivat ihanan ravintolan. St JOHN (26 St. John Street, London) on hurmaava, mutkaton kuppila ja yhdestä tähdestään huolimatta varsin pönötysvapaata aluetta.

Söin ensi kertaa St JOHNissa edellisellä Lontoon reissullani ja ihastuin kertaheitolla. Tykkään kovasti paikan tavasta hyödyntää elukoista kaikki ruhon osat, mitään ei heitetä hukkaan. Ideologia on myös muuttunut sanaksi keittokirjojen muodossa.
St JOHNissa kännyköiden käpälöinti on muuten kielletty. Asiallista sekin.
Kostailematon meininki näkyy myös juomalaseissa: kaikki nesteet vedestä geeteen kautta viineihin siemaillaan prikulleen samanlaisista laseista. St JOHNissa käytetään Fentimansin ylisöpöissä pulloissa olevia miksereitä ja limuja.
Alkuruoaksi valitsin erittäin mielenkiintoisen oloista sian maksaa, joka on valmistettu leikkaamalla tuoreesta maksasta ohuen ohuita siipaleita, jotka on suolattu, sokeroitu ja kuivattu. Sen kanssa tarjoiltiin retiisejä ja keitettyjä munia. Jestas että oli hyvää! Kyytipojaksi hörpin Vignobles Guillaumen Pinot Noiria.
Pääruoaksi otin grillattua härän sydäntä, palsternakkaa ja piparjuurta. Yksinkertaista ja herkullista. Lasissa sydämen kaverina oli yhtä talon nimikkopunkuista, Chateau Lascaux'n 'ST JOHN ROUGE' 2011 BIBiä.
Jälkkäriksi pätistin vielä järjettömän kokoisen kimpaleen todella, todella tuhtia inkiväärikakkua emäimelällä kermatoffeesoossilla ja vaniljajäätelöllä. Taivaallista!
St JOHNin digestiivilistalta löysin ilokseni samaa Somerset Distilleryn mahtibrandyä, johon tutustuin illastaessani Roganicissa. Aivan selkeästi merkki loistoravintolasta.

Btw, tätä juttua kirjoittaessa seurasin samalla kuluvan vuoden maailman parhaiden ravintoloiden julkistusta. St JOHN on sijalla 71.

2 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

Hanna kuolis tuolla, ei saa leikkiä puhelimella!

Jaana kirjoitti...

No kuolispahan ainakin onnellisena, tuolla on nimittäin törkeen hyvää ruokaa :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...