27. huhtikuuta 2013

Rakkautta ensi puraisulla

Kuuden päivän yhdistetyllä huvi- ja työmatkalla Lontoossa ehtii nautiskella melkoisen monessa kivassa paikassa. Tällä kertaa ehdottomasti paras ruokailukokemus osui reissun ensimmäiselle etapille, jonne kiiruhdin melkein suoraan lentokentältä toissa perjantaina.

Roganic (19 Blandford St, London) on Cartmelin kylässä sijaitsevan L'Enclume-ravintolan lontoolaisilmentymä, joka perustettiin alunperin parivuotiseksi pop-upiksi. Kaksi vuotta on kohta kulunut ja talo, jossa Roganic toimii, puretaan piakkoin, joten popparin jatkon suhteen punotaan uusia juonia.

Kuppiloiden isä, Simon Rogan, on kovan luokan kaveri, joka hyödyntää klassisten tykötarpeiden ohella myös laajalla skaalalla oman tilansa tuotteita, sieniä, villiyrttejä ynnä muuta "keräilykamaa." Odotukseni Roganicin suhteen olivat siis aika korkealla ja voi hyvänen aika miten upeasti ne ylittyivätkään!

Perjantaisin ja lauantaisin ilta-aikaan tarjolla on ainoastaan 10 ruokalajin menu, jonka olisin valinnut joka tapauksessa. Kaikista menuista on myös vegeversiot.
Jo amuset saivat enkelit laulamaan. Squid ink crisp oli niin nätti, että sitä ei melkein raaskinut syödä. Se maistui merelle ja savulle. Savuisuus toistui useissa muissakin syömisissä illan aikana ja siitä allekirjoittanut oli kovasti mielissään.
Toinen haukkapala, crispy pork belly and smoked eel, oli niin hyvää, että teki mieli vähän itkeä. Ja taisin pikkuisen tirauttaakin.
Leivät olivat minisämpylöitä, joista maistelin sipulilla ja timjamilla maustettua känttyä sekä kokojyvävehnä-alea. Mmmmm. Keskimmäinen pumpernickel jäi testaamatta.
Varsinaisen menun ensimmäinen sapuska, burned mushroom cake, parsley and garlic, avasi taas kyynelkanavani. Ritisevän rapeaksi tohotetun sienikakkaran ja sen alla olleen moussemaisen sienihässäkän yhdistelmä veti ihan sanattomaksi.
Ensimmäinen viinilasilliseni kaadettiin André Kientzlerin Pinot Gris 2010-pullosta. Sen vieno makeus natsasi hyvin sienisysteemin kaverina ja...
...jopa vielä paremmin mukavasti savuisan grillatun parsakaalin kanssa. Broccolin tajutonta makua täydensivät vanukasmaiseen olomuotoon saatettu buttermilk sekä fenkoli ja ohra.

Parsakaali teki minuun niin vahvan vaikutuksen, että uohdin ottaa kuvan seuraavaksi tarjoillusta mustajuuriannoksesta (salsify, fermented apple and sunflower shoots), joka kuitenkin jätti mieleen postitiivisen makumuistijäljen.
Puhdasta mahtavuutta puolestaan edusti savugraavattu makrilli (raw mackerell in coal oil, yoghurt and rye). Kiljuin sisäisesti riemusta joka suupalalla, vaikka halusin huutaa ääneen että "KÄÄK!"
Toinen valkkari oli mielenkiintoinen sekoiteviini, jonka valtarypäleenä oli ei-mikään-ykkössuosikkini-ja-vähän-tylsä Sauvignon Blanc. Uusiseelantilaisen Dada Winesin Dada1 oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tylsää.
Tylsää ei ollut myöskään sipulinen ja lipstikkainen perunasetti.
Menun parhaan yksittäisen ruoan arvonimen annoin tälle taidonnäytteelle: Isle of Skye prawn, sea herbs and oyster - täydellistä. Muistiinpanoissani tämän evään kohdalla ei lue mitään muuta kuin "Langustini!!!!!!"
Herkulliselta maistui myös lemon sole, cauliflower and perilla. Cornwallista pyydetty meriantura oli supersitruunaista ja optimaalisen kypsää ihanan rapsakalla pinnalla. Kukkakaalia oli pikkelöity, soseutettu sekä grillattu. Veripeipiksi kääntyvästä perillasta tehty soossi täydensi kokonaisuuden osiensa summaa suuremmaksi.
Liharuokien seuraksi ehdotettu punaviini edusti myös osastoa, josta harvoin omin päin valitsisin punkkua. Kalifornalaisen Foxglove Winesin Zinfandel 2011 osoittautui loistopariksi...
...hykerryttävälle lampaalle. Lindale mutton, cabbage, salt-baked celeriac and yarrow oli hieno satsi lempeää lammasta ja eri tavoin kypsennettyjä kaaleja. Päkäpää sekä punakaalipyree muodostivat viinin kanssa lähestulkoon ilopissan arvoisen pyhän kolminaisuuden.
Jälkiruoka-arsenaalin ehdoton kuningaslaji oli ihan taivaallinen palsternakkajäätelö rouskuvilla hasselpähkinöillä ja kirvelilisukkeilla ryyditettynä. Omnomnomnom.
Eivät muutkaan jälkkärit huonoja olleet, mutta tässä vaiheessa olo alkoi olla jo hyvin täysi. Sweet cheese, pear, pine and malt tuli kyllä saatettua tuulensuojaan viimeistä murusta myöten...
...kuten myös kipollinen makeaa omenaista vaahtoa ja sen alle piilotettua katkeraa hyytelöä.
Yhden elämäni parhaista aterioista kruunasi lasillinen Somerset Distilleryn loistavaa omenasiideristä tislattua brandya, joka oli mielestäni jopa parempaa kuin calvados.

Illallinen Roganicissa oli Elämys isolla Eellä. Ruoka oli suoraan sanottuna ja Aleksia lainaten "apinallisen perseellisen hyvää" ja henkilökunta aivan mahtavaa porukkaa.

Kulinaarimuruja  Roganic

4 kommenttia:

hanna kirjoitti...

en kestä.

Jaana kirjoitti...

Ymmärrän. Roganicissa oli IHANAA kaikki <3

Elisa Rocchi kirjoitti...

Ohhoh, todella mielenkiintoisen oloinen menu ja kaikki näyttää ihan törkeän herkulliselta. Toivottavasti ehdimme päästä tänne tutustumaan. NAM!

Jaana kirjoitti...

Elisa, toivottavasti ehditte, on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka!

Aikaa on ymmärtääkseni toukokuun loppuun saakka, mutta aina varmempi on tarkistaa tarkat aukioloajat suoraan ravintolasta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...