16. syyskuuta 2012

Retrolootaa

Kävimme taas hippitoverini kanssa hakemassa Kiven Säästöpossusta puolikkaan sian, josta Kulinaarimurulaan päätyi kolmasosa. Tällä kertaa niin sanotussa kinkkubingossa kohdalleni osui muiden makoisten palojen muassa myös maksa.

Se ei oikein tykkää pakastumisesta (eikä jenkkikaappini pakastusosioon olisi kyllä enää mitään mahtunutkaan), joten viikonloppusapuskoiksi piti keksiä maksaisia asioita. Himmi-mummin kermaisen maksakastikkeen lisäksi päätin tehdä pitkästä aikaa maksalaatikkoa.

Maksalaatikko on niitä harvoja eineksiä, joita tulee joskus ostettua - ilman rusinoita tietenkin. Siinä mielessä olen vähän pervo, että tykkään syödä einesmaksalaatikkoa myös kylmänä.
Omatekoisen rusinattomaksi tuunatun versioni resepti on peräisin teoksesta nimeltä "Keittotaito koteja ja kouluja varten." Keittokirjahyllystäni löytyy 20. painos vuodelta 1958 tästä oivallisesta opuksesta, jonka ovat kirjoittaneet Tampereen talouskoulun entinen johtajatar Helmi Koskimies ja Tampereen kaupungin tyttöjen ammattikoulun entinen johtajatar Eva Somersalo. Onpa ihanat tittelit matameilla!

Kirja on niiltä ajoilta, jolloin kasvisruokiin oli luontevaa laittaa laardia ja moni ohje alkoi siten, että otettiin kymmenen litran kattila ja kilo voita. Asiallista meininkiä.

Keittokirjailijattaret ovat myös ansiokkaasti lisänneet useiden ohjeiden loppuun vinkin tähteeksi jääneen ruoan hyödyntämisestä. Pari viipaletta paistettua maksalaatikkoa aamiaiseksi vaikuttaa itse asiassa ihan loistavalta idealta.
Tarvitset:
750 g maksaa
2½ l maitoa
2 dl vettä
3 dl riisiä
sipulin
70 g voita
2 munaa
1½ dl siirappia
1 rkl suolaa

Tee näin:
Liota maksaa tunnin ajan puolessa litrassa maitoa.

Keitä riisiä vedessä kattilassa kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Kaada joukkoon loput maidot ja keitä hissukseen puuroksi. Anna puuron jäähtyä.

Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Silppua sipuli ja freesaa silppu voissa pannulla.

Pese, kuivaa ja jauha maksa.

Lisää jäähtyneen riisipuuron joukkoon jauhettu maksa, freesatut sipulit, kevyesti vatkatut munat, siirappi ja suola. Sekoita tasaiseksi.

Kaada seos voideltuun vuokaan (tai kahteen). Paista uunissa noin tunnin verran kunnes laatikko on kiinteää.

Syö voisulan tai puolukoiden kanssa.

8 kommenttia:

sauvajyvänen kirjoitti...

Maksalaatikko on kyllä ihan parasta (myös rusinoilla). Aina jouluna mietin että miksei sitä tule tehtyä useammin.

Minä olen kyllä pakastanut ainakin hirven maksaa, eikä ainakaane se tunnu olevan siitä moksiskaan.

masuuu kirjoitti...

Oliskohan tota mahdollista tehdä jos ei omista lihamyllyä jauhamiseen?
Tai siis millä toi maksa ylipäätään kuuluisi jauhaa?

Jaana kirjoitti...

sauvajyvänen, kyllä maksaa toki pakastaa voi, mutta mielestäni sen rakenne kärsii pakastus-sulatus-prosessissa.

masuuu, lihamyllytön voi surrata maksan muhjuksi vaikka sauvasekoittimella. Jos hankit maksasi hallista tai lihatiskillisestä kaupasta, niin myyjä jauhaa sen puolestasi.

masuuu kirjoitti...

Aa, loistavuutta! Kiitoksia vinkeistä. Taidan kyllä tunkea oman lootani täyteen rusinoita.... ^_^

Anonyymi kirjoitti...

Kuule Jaana! Kun me ollaan tulossa täältä landelta katsomaan Helene Scherfbeckin näyttelyä ihan päiväseltään niin ajateltiin yhdistää siihen joku kiva ravintolavierailu. Voisitko suositella meille jotain kivaa ravintolaa siinä rautatieseman ja Ateneumin välimaastossa.Voidaan me vähän kauemmaksikin lähteä jos vaan saadaan kyyti juna-asemalle illalla. Ruuan suhteen olemme ennakkoluululottomia ja halauaisemme kokea jotain uutta ja kivaa.Mitä suosittelet? Kaiken huippu olisi tietysti se, että Sinä liityisit seuraamme ja viettäisimme illan yhdessä.Olen varhaiskeski-ikäinen kulinaristinen äiti ja poikani on hyvän kotikasvatuksen saanut (over twenty) visuaaloisesti suuntaututunut valloittava erikoistapaus, joka tällä hetkellä haaveilee elokuvaurasta. :)

Jaana kirjoitti...

Ano, kiitos ruokailukutsusta, mutta yhteisen ajan löytyminen voi olla vaikeaa, sillä allakkani on lähitulevaisuudessa kovin täysi.

Rautatientorin laidalla olevasta Mayasta (www.maya.fi) ja Mikonkadun Meze Pointista (www.meze.fi) olen saanut ihan hyvää ruokaa. Makkaratalossa (tai sen nimihän taitaa nykyään olla City Center) on aika kiva sushipaikka Aya (www.ravintola-aya.fi).

Ateneumissakin on muuten ravintola, jonka lounasta kävin testaamassa tuossa joku aika sitten. Oli sen verran hyvää, että siellä pitäisi käydä iltaruokailemassakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Jaana ravintolasuosituksistasi. Kävimme sitten testaamassa Mezze Pointin. Kaikki maistamamme kasvisruuat olivat aivan ihania, mutten pahemmin piitannut lihaisemmista herkuista ja leipä oli turhan kovakuorista. Turkkilainen valkoviini Angora yllätti laadullaan ja kokonaisuutena ateriasta jäi ihan hyvä fiilis.

Muuten tykkään blogistasi ihan hirveästi. Harmittaa vaan, että niin harvoin pääsen kokeilemaan niitä kaikkia kehumiasi Helsingin herkkuja.

:)

Jaana kirjoitti...

Kiitos kovasti kauniista sanoistasi ja kiva että tykkäsitte Meze Pointista!

Siihen Schjerfbeckin näyttelyyn pitäisi kyllä käydä käydä tutustumassa...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...