25. elokuuta 2012

Herkuttelua Rautatientorilla

Toista kertaa järjestettävä Herkkujen Suomi onnistui yllättämään minut positiivisesti. Tapahtuma oli viime vuoteen verrattuna huomattavasti monipuolisempi ja mukana oli mielenkiintoisempi valikoima kotimaisia elintarvikeyrityksiä sieltä vähän pienemmästä päästä.
Aleksis Kiven valvovain silmäin alla oli turvallista natustella myynnissä olevia syömisiä, joissa oli myös ilahduttavan paljon enemmän valinnanvaraa kuin vuosi sitten.
Otin varaslähdön Herkkujen Suomeen jo eilen, kun lounastin alueella työkaverini kanssa. Hankin ähkyn burgerista, joka koostui sämpylästä, kyytönmaidosta tehdystä juustopihvistä ja punasipulista...
...mausteeksi mustikkasinappia ja puolukkaketsuppia...
...ja palanpainikkeeksi Malmgårdin spelttiolutta. Nam!
Tänään vierailin tapahtumassa pidemmän kaavan mukaan. Aivan ensimmäiseksi suuntasin askeleeni Maa- ja kotitalousnaisten kojulle, sillä halusin saada ohjeistusta siihen, miten juureen leivotun ruisleivän saa onnistumaan sähköuunissa.

Opastuksen lisäksi heiltä olisi voinut ostaa taikinajuurtakin, mutta minulla on jo jemmassa lahjaksi saatua juurta, jota aion nyt vihdoin hyödyntää.
Törmäsin myös ihanaan Huttusen Hilkkaan, joka päivysti Marttojen sienipisteellä sillihaperoista haaveillen.
Armas-perheen tiskiltä sai raakamaitoa lasipulloissa sekä jogurtteja, joiden makuina ovat sesongin mukaisesti marjat. Paikalla oli myös maitokuski Heikki Ahopelto.
Kyytöntä maitoa.
Kaskeinmarjan mehupulloissa oli sievät etiketit.
Emähyviä luomumehuja valmistavalta Lapin Marialta on tulossa kauppoihin glögiä myöhemmin syksyllä. Tuskin maltan odottaa glögikauden alkua!
Kiintoisa tuoteuutuus on myös luumäkeläisen P.O.R.K:in valmistama ilmakuivattu possun niska. Hurjan hyvä lihajaloste maistuisi vielä paremmalta, jos se olisi tehty luomupossuista.
Maatalon Jäätelö-konseptin puitteissa toimivan Vuonoksen Jäätelön valikoimissa oli perhepakkausten lisäksi myös kätsyjä pikkupurkkeja.
Myös kouvolalaisen Caminiton mahtijädejä oli maisteltavina Rautatientorilla.
Lisäksi mukana menossa oli tietenkin paljon vihannesten ja juuresten viljelijöitä. Rafiqilla oli huumaavan tuoksuisten yrttien lisäksi kaupan...
...jänniä valkoisia kurkkuja. Ovat kuulemma kiinteämpiä kuin vihreät kurkut ja niiden maku on miedompi ja makeampi.
Lindrothin Puutarhan (varo, linkistä avautuvalla sivustolla on meteliä!) mini-latva-artisokat olivat syötävän sööttejä.
Salolaisia chilejä Heinän Puutarhasta.
Mikkeliläisillä muikunpaistajilla kalat olivat ihailtavan siisteissä riveissä. Perfektionisti minussa arvostaa suuresti tällaista festivaalikäyttäytymistä.

Kun Muikkumies Mikkelistä väitti myyntipuheessaan, että "myö paistetaan nämä semmoisiksi, että ruovotkin voipi syyvvä", en ollut asiasta ihan varma...
...mutta turhaan epäilin, sillä ruodot olivat pehmenneet täysin syöntikuntoisiksi ja muikut olivat aivan järisyttävän hyviä. Melkein yhtä makoisia kuin mummon paistamat.
Mukaan kotiintuomisiksi tarttui vaikka mitä: Armas-maitoa ja -mansikkajogurttia, pari kyytönmaitojuustopihviä, latva-artisokkia, Caminiton luomuvaniljajäätelöä, Ahlmanin tilan sinihomejuustoa, Ilmo-ilmakuivattua sianniskaa sekä kokeilukappaleet valkoisia kurkkuja.

Kipin kapin Rautatientorille, herkkuja on tarjolla vielä parin tunnin ajan!

7 kommenttia:

Canelia kirjoitti...

Minäkin eilen piipahdin tuolla yllättymässä positiivisesti, oli kyllä paljon jännyyksiä tarjolla! Onneksi oli rajallisesti a) aikaa käytettävissä ja b) käteistä lompakossa, niin oli torilta lähtiessä vain yksi säkillinen herkkuja mukana. :)

aleksi kirjoitti...

yritin kattoa oisko caminito paikalla mutta en nähnyt vaikka kävin kaksi kertaa..

toi alhmannin sinihomejuusto oli kiva löytö, suomalaisia sinisiä ei liikaa ole. ei toi mua ihan hirveesti innostanut mutta oli tosi jees ja vähän erilainen(ja paljon parempi kun se kaikien fiilistelemä peltola joka musta on lähinnä ankea).. voisin lopetta blogin ja alottaa sinihomejuusto blogin :)

Jonna kirjoitti...

Alkaa enenevässä määrin harmittaa, etten ehtinyt paikalle. Mutta miten se juureen leivottu ruisleipä onnistuu sähköuunissa? Tuolla olisi jääkaapissa juuri valmiina.

Jytis kirjoitti...

Ou nou, miten mä missasin noi juustopihvit?! Tai siis burgerit.

Siis mä olen jo pitkään ulissut sitä että jos on kasvisburgeri (ei vegaaninen) ja ei ole vaivauduttu tekemään itse pihviä, niin miksei sen ankean ja teollisen kasvisraastepihvin sijaan voisi olla kunnon slaissi jotain hyvää juustoa! Ehkä mun sit pitää perustaa joku paistetun juuston puolesta puhuva blogi.

aleksi kirjoitti...

mä olisin heti paistetun juusto blogin lukija.. varsinkin jos välillä ois uppopiastettua :)

Jytis kirjoitti...

Jess, mä aistin tässä hittiblogin ainekset. Juustoa uppopaistettuna, grillattuna, kaasu/kiertoilma/sähkö/mikro/puu-uunissa paistettuna, erilaisia juuston sulattamistestejä jne jne. Cheese Riot!

Jaana kirjoitti...

Canelia, mulla karkasi vähän mopedi käsistä noiden ostosten kanssa...

aleksi, perusta ihmeessä (paistettu) juustoblogi, mutta älä ny kehtaa Peltolan sinistä mollata ankeaksi. Ootko sä onneton syönyt sitä liian kylmänä?

Jonna, juuren herättelyn kanssa ei pidä kiirehtiä, taikina ei saa olla liian löysää ja paistamisen alun kuuma-kuumaa uunitusta ei kannata liioitella. Kerron sit, jos noilla ohjeilla onnistun :-)

Jytis, juustopihvi on uusi musta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...