13. toukokuuta 2012

Vuosikertarisotto

Bongasin tämän omena-sinihomejuustorisoton ohjeen Ilta=Sanomista jo kolmisen vuotta (!) sitten, jolloin kirjasin reseptin luonnokseksi Bloggeriin. Risotto on siis ollut to do-listalla varsin pitkään.

Herkkua kannatti kyllä odottaa, sen verran maukasta tavaraa sain tänään aikaiseksi. Seuraavalla kerralla tosin laitan tähän ruokaan jotain tuhdimpaa juustoa, sillä nyt käyttämäni Regina Blu oli ehkä pikkuisen liian pliisua. Omenaksi kannattaa valita joku makea lajike.

Siiderinä minulla oli Stowford Pressiä. Lorottelin sitä myös paistinpannulle, jolla kypsensin risoton kanssa tarjoilemani Säästöpossun ihanat kyljykset. Siiderin lisäksi kyljysten haudutusliemessä oli kermaa, Dijon-sinappia, suolaa ja mustapippuria.

omenasinihomejuustorisotto
Risottoon tarvitset:
sipulin
50 g voita
3 dl risottoriisiä
3 dl kuivaa omenasiideriä
7 dl kasvislientä
150 g sinihomejuustoa
omenan
(suolaa)

Tee näin:
Silppua sipuli.

Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulisilppu sekä riisit siinä.

Kun riisit ovat muuttuneet hieman läpikuultaviksi, lisää siideri.

Anna riisien pöhistä keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes siideri on imeytynyt niihin.

Lisää kattilaan kuumaa kasvislientä pienissä erissä koko ajan sekoittaen.

Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon sinihomejuusto sekä raastettu omena.

Tsekkaa suola ja lisää sitä tarvittaessa.

4 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Säästöpossun kyljykset olivat niin hyviä! Ikävä kyllä, kaikki ovat jo syöty. Röyh.

Jaana kirjoitti...

Syyskuussa niitä olisi taas tarjolla! Onko Wilho vetänyt jo kaikki possunkorvatkin?

Heleen kirjoitti...

Tämä risotto on suosikkini, ja olikin ohjeeni helmikuun ruokahaasteessa.
Gorgonzolaa laitoin ja vielä pekaanipähkinöitä. Mm. tämän myötä jälkikasvu on oppinut syömään homejuustoa kuin äitinsä aikoinaan: lappaa harva se päivä puoli pakettia samalta istumalta :)

Jaana kirjoitti...

Gorgonzolaa tai roquefortia laitan minäkin seuraavaan satsiin, tuo Regina Blu oli ihan liian mietoa kamaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...