...ennen seuraavaa! Kööpenhaminalaisen
ravintola Alchemistin toiminta loppui viime joulukuussa, mutta alkuvuodesta 2019 Alchemist avataan uudessa lokaatiossa. Tuskin maltan odottaa!
Ehdin kokea vanhan Alchemistin serviisin kahdesti. Hurahdin ravintolan konseptiin jo
ensimmäisellä vierailukerralla ja toinen visiitti pari viikkoa ennen ravintolan sulkemista vain vahvisti uskoani tankalaisen gastronomian ihmelapseen Rasmus Munkiin.
Ravintolan ensimmäisen version noin neljänkymmenen (kyllä, luku on 40) annoksen setti kuulostaa hurjalta suoritukselta, ja sitäkin se toki on. Mutta nuo 40+ suupalaa edustavat myös uskomattomia makuja, ällistyttäviä tekniikoita sekä ennen kaikkea selkeitä kannanottoja niin tehotuotantoon kuin kanssaihmisistä välittämiseen.
Aikaisempien kokemusteni ja ravintolan toisesta tulemisesta
julkaistujen paljastusten perusteella odotukseni uuden Alchemistin suhteen ovat korkeammat kuin Haminan lipputanko.
Refshaleøenin Alchemistin avautumista odotellessa on sopiva aika muistella noin vuoden takaista iltapuhdetta Århusgadella. Monet ruoista olivat ennestään tuttuja, mutta joukossa oli myös useita uutuuksia.
Otin alkudrinksuksi lasillisen shampanjaa, mutta menun seuraksi valitsin vaihtelun vuoksi alkoholittoman juomapaketin. Ateria koostui kahdeksasta näytöksestä, joista jokaisessa oli selkeä punainen lanka.
Ensimmäisen näytöksen teemana olivat vihannekset. Kirpeälle yuzugranitalle lisää happoa antoivat muurahaiset ja se oli koristeltu kukkasilla sieväksi kuin fan.
"Kirsikan" kuori oli tehty kaakaovoista ja se sisälle oli kätketty gotlantilaisista kirsikoista tehty jumalainen täyte. Mahtava kirsikkapommi!
Perunalastu ei-ihan-tavallisessa formaatissa kera kaviaarin (pidän siitä, että kaviaari lasketaan vihannekseksi).
Tuhkakuppi on yksi Alchemistin klassikoista. Se on Rasmuksen versio tanskalaisesta lohturuoasta
brændende kærlighed eli palava rakkaus. Originaaliversiossa on perunamuusia ja paistettua pekonia, ja samoja aineksia löytyy myös tuhkakupista, mutta ne on peitetty tuhkatulla purjolla. Annos on samalla kunnianosoitus Rasmuksen mummulle, joka oli tupakkinaisia.
Superumaminen sienipiiras.
Ensimmäisen näytöksen päätti jäiseen sitruunaan ujutettu sitruunainen ginicocktail.
Toinen näytös oli äyriäisten juhlaa. Bileet aloitti annos partaveitsi- ja sinisimpukoista tehtyä moussea, joka tarjoiltiin syötävistä kuorista.
Osterien mausteena oli dashi-lientä sekä
sea grape-nimisen kasvin osia. Sea grapen suomenkielisestä termistä en ole varma, mutta siitä olen varma, että pidin osasten mauista.
Kampasimpukka oli ryyditetty misolla ja sen kastikkeesta löytyi hanhenmaksaa sekä inkiväärisuikaleita. Jumalten ruokaa oli tämä. Ja sitä pystyi syömään paremmalla omallatunnolla kuin hanhenmaksaa yleensä, sillä Alchemistissa käytettyjä hanhia ei ole pakkosyötetty.
Langustiini seljankukalla ja bonito-hiutaleilla oli niin ikään herkullista.
Soolosyöjän iloja Alchemistissa: sain normisti kahdelle hengelle jaettavaksi tarkoitetun hummerin "saksen" kokonaan itselleni. Saksi ei ollut todellinen hummerin saksi, vaan saksen muotoon puristettu satsi hummerin lihaa..
Hummerista, briossisämpylästä ja sitruunatahnasta syntyi tajuttoman hyvänmakuinen lobster roll.
Äyriäisnäytöksen mehu oli tehty avokadosta, kurkusta, inkivääristä ja chilistä.
Toisen näytöksen lopetuscocktail oli Bloody Mary, joka sheikatiin
The Clumsy Bear-vodkasta ja "tomaatista", joka oli oikeasti tomaattimehusta ja mausteista muotoiltu petkuhuiputusasia. Drinkki ei ollut lainkaan kiukkuinen vaan lempeän tomaattisen vodkainen.
Kolmannen näytöksen pääosassa oli kala. Merilevästä pyöräytetty tötterö oli täytetty kummeliturskasta tehdyllä tartarilla ja kaviaarialla. Ihanaa!
Kultakala blenderissä on myös yksi Alchemistin klassikoista. Ruokailijalla on valta päättää, surauttaako elävä kultakala muhjuksi vai ruokkiako kalaa langustin kuorista tehdyllä "kalanruoalla" maustaen samalla omaa metallitikussa olevaa kalapalaansa.
Annos on Alchemistin versio
Marco Evaristtin teoksesta, joka koostui pöydällisesti kultakalablendereitä. Trapholtin taidemuseossa esillä olleen teoksen tiimoilta museon johtajaa syytettiin eläinrääkkäyksestä, kun eräs näyttelyvieraista oli napsauttanut yhden blendereistä käyntiin.
Wasabinen pieni ankeriasburgeri tuotiin pöytään savukuvun alla.
Turskabiitin ylle oli holvattu hurmaavan makuista kastiketta, jossa oli juustoa sekä mustekalan mustetta. Annoksen päälle oli vielä raastettu reilulla kädellä valkoista tryffeliä.
Kalojen kanssa siemailin
Copenhagen Sparkling Tea Companyn mielenkiintoista Blåta.
Neljännessä näytöksessä syötiin sisäelimiä ja muita eläinten vähemmän käytettyjä osia. Hanhenmaksamousse, mustaherukkahillo ja rapeat maissinjyvät oli koottu suppiloon, josta ne piti imeä suuhunsa suppilon ohuemman pään kautta. Jos jollekin ei tuossa tilanteessa tule mieleen pakkosyötettävät hanhet ja silmään kyynel, niin silloin on tyypissä jotain muutakin vialla. Kuten edellä kirjoitin, Alchemistin hanhenmaksat hankitaan tuottajalta, joka ei pakkosyöttöä harjoita.
Lampaanaivoja, muurahaisia ja timjamia lampaan kallosta tarjoiltuina. Aivot maistuivat miedosti maksalta eli hyvältä.
Sisäelinshokkihoito jatkui jääpedillä köllöttelevällä koverretulla lampaan sydämellä, jonka sisään oli aseteltu lampaansydäntartaria. Tartarin rakuunainen kirsikkasoossi spruittailtiin sydämeen infuusiopussista.
Annoksen lisukkeena oli elinluovutuskortti, jonka sai halutessaan täyttää. Vaikka minulla on
suomalainen elinluovutuskortti, täytin yhden myös tanskaksi siltä varalta, jos noutaja saapuu minun ollessa Tanskassa.
Seuraava suupala oli caesar-salaatti, jossa sisäelinosastoa edusti "parmesaani", joka oli raastettu kuivatusta lehmän utareesta. Utareiden kuivaus ei ole pelkästään Alchemistin juttu, sillä parissa norjalaisessa ravintolassa harrastetaan samanlaista toimintaa. Raastetun kuivatun utareen maku on hämmentävän parmesaanimainen.
Kukon kivekset tarjoiltiin puutikuissa grillattuina.
Neljännen näytöksen päättänyt pähkinäinen laksa toimi makusiltana seuraavaan näytökseen.
Sisäelinten kanssa sain juotavaksi upeaa punajuurimehua, jossa oli myös häivähdys mustaherukkaa.
Viidennessä näytöksessä mentiin Aasiaan. Matkan aloitti maailman söpöimmässä pikku höyrytyskorissa tarjoiltu possu-cashewbao. Hirmuisen hyvää!
Luuttomaksi työstettyyn kananjalkaan oli jätetty kynnet, mutta nekin olivat vallan syötäviä. Jalan täytteenä oli tuoreuustoa ja muikunmätiä.
KobeA5BMS10-tartar kirjaimellisesti suli suuhun. I kid you not.
Yaki Buta eli possunsaparoita, soijaa ja misoa laardiin käärittynä *pökr*
Slurp Ramen Jointin tekemiä oivallisia sobanuudeleita tuoreen wasabin ja rapeiden, paahdettujen siirojen kanssa.
Aasialaisten syömisten palanpainikkeena oli mangomehua.
Kuudennen näytöksen kaikissa annoksissa oli juustoa. Homma potkaistiin käyniin
Joselito-juustoleivällä, josta unohdin ottaa kuvan. Meno jatkui grillatulla mozzarella-tryffelivoileivällä, jonka taustamusiikiksi sai kuunnella
Beverly Hills 90210-sarjan tunnaria. Annos on muisto Rasmuksen lapsuusvuosilta, jolloin koulun jälkeen väsättiin juustoleipiä ja katsottiin amerikkalaisten teinien kohellusta.
Lämmintä Brie de Meaux-juustoa kylmän juustokalvon alla, jonne oli kätketty myös karhunvatukkahilloa. Ihan killeriyhdistelmä.
Sinihomejuustokuorrutettu
Mikkel Friis Holmin tumma suklaa oli ensipuraisulla todella yllättävä kombinaatio, mutta hetken mutustelun jälkeen se osoittautui toimivaksi.
Juustoille paritettu juoma oli mustikkamehua.
Seitsemännen jälkiruokanäytöksen aloitti virkistävä mango-
kakigori.
Bataattijäätelöä, soijamarenkia ja seemania. Namia.
Vaniljajäätelöä, lakritsia ja oliiviöljyä - huippuhyvää!
Tätä jäden päälle lirutettua
Terralivan oliiviöljyä väittivät Italian parhaaksi. Siitä en tiedä, kun en ole kaikkia italoöljyjä maistanut, mutta olihan tuo melko suunmukaista.
Ruskistetusta voista väsättyjä keksejä ja kahvijäätelöä.
Seuraavaksi pääsin taiteilemaan ja maalaamaan fiiliksiäni syötävälle kankaalle syötävillä väreillä. Arvoin kolmesta värituubista yhden ja se sattui olemaan punainen veriappelsiinilta maistuva maali.
Valmis maalaukseni jäädytettiin nestemäisellä typellä, jonka jälkeen se jauhettiin ja siroteltiin H.C. Andersenin nimeä kantavan jälkkärin päälle.
Tässä vaiheessa olin aika tyytyväinen bingoamani maalituubin väriin.
Herkkujen alta paljastui satusedän profiili.
Viimeisen kahdeksannen näytöksen aineena olivat petit four eli pikkumakeat. Suklaakilpikonna oli tanskalaisten rommilla maustettujen suklaakarkkien päivitetty versio.
Hakuna matata-karkkikastemato näytti ihan oikealta lierolta. Multa, jonne mato oli kaivautunut, olisi myös ollut syötävää, mutta oloni alkoi olla jo kovin täysi.
Banaani-suklaatötterö kyytipoikanaan muhevaa 25-vuotiasta Opthimus-rommia Dominikaanisesta tasavallasta.
Kulinaristisen ilotulituksen päätti vadelma-marsipaanikerrosleipä, jolle tehtiin lisäefekti kaatamalla hiilihappojään päälle nestettä, josta muodostui huumaavaa vaniljan ja marsipaanin tuoksuista savua. Aamen.
Olin maksanut pöytävarauksen yhteydessä 400 DKK:n (noin 56 euroa) suuruisen varausmaksun luottokortilla. Sama luottokortti oli mukanani ravintolassa, mutta sepä ei suostunutkaan toimimaan, kun tuli 2 400 DKK:n (vähän yli 320 euroa) loppulaskun aika. Herra siunaa, kuinka nolotti!
Kun kysyin, voinko tulla maksamaan appeeni seuraavana päivänä toisella kortilla (joka oli hotellilla) vai jäänkö tiskaamaan, niin minulle vastattiin hymyillen, että luottoa kyllä löytyy ja lasku tulee perässä.
Kulinaarimuruja
♥ Alchemist
