15. marraskuuta 2018

Kurpitsaiset aamiaispannukakut

Viime viikonloppuna virvoittelin allekirjoittaneen ja kurpitsan hiipunutta toveruutta paahtamalla ja soseuttamalla reilun kilon painoisen myskikurpitsan. Siitä on riittänyt sen verran monen sapuskan tykötarpeiksi, että viime päivinä ruokavalioni on ollut kovin kurpitsapainotteinen.

Kurpitsahummusta on tullut vedettyä leivän tai hapankorppujen (loistoyhdistelmä!) päällä päivittäin, kurpitsapastaa olen tehnyt pari kertaa ja tästä taikinasta paistelin kurpitsapannukakkuja kolmelle aamiaiselle. Nyt taitaa meikäläisen kurpitsakiintiö olla taas toviksi täynnä.

Nämä pannarit olivat muhevan meheviä. Söin niiden kanssa omenasosetta, koska sitä sattui jääkaapissa jämäpurkillinen olemaan. Jos omenasose lisukkeena ei puhuttele, niin näiden kaverina voisivat toimia pekoni ja vaahterasiirappi.

Ohjeen mukaisesta taikinasatsista paistuu noin kymmenen pannukakkua.
Pannareiden päällä olevaan omenasoseeseen
ei ilmestynyt Jeesusta vaan joku muu outo hahmo.
Taikinaan tarvitset:
2 dl paahdettua kurpitsaa soseutettuna
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl maitoa
munan
2 rkl ruskeaa ruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripauksen suolaa

Lisäksi tarvitset:
voita paistamiseen
omenasosetta

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.

Halkaise reilun kilon painoinen myskikurpitsa pituussuunnassa. Laita puolikkaat leivinpaperoidulle uunipellille leikkauspinnat ylöspäin. Paahda kurpitsaa uunissa noin tunnin ajan.

Poista hiukan jäähtyneestä kurpitsasta kuoret. Paloittele kurpitsa ja soseuta palat sauvasekoittimella. Anna soseen jäähtyä.

Sekoita kaikki taikina-ainekset kulhossa tasaiseksi seokseksi. Anna taikinan ässehtiä puolisen tuntia jääkaapissa

Kuumenna paistinpannulla nokare voita.

Lusikoi pannulle läpimitaltaan noin kymmenen sentin pannukakkuja. Jätä pannareiden väliin vähän tilaa, sillä ne leviävät hiukan.

Vähennä lämpöä ja paista pannareita, kunnes niiden pinta alkaa pikkuisen kuplia. Käännä pannukakut ja paista niitä vielä muutaman minuutin ajan.

Tarjoile lämpiminä omenasoseen kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...