Lounas laatikossa

Nyt kun kuukauden ruokahaasteen aiheena on mukaan pakattu lounas, pääsen esittelemään taannoiselta Tanskan reissulta hankkimaani upeaa lounaslaatikkoa. Katkaisen myös aivan liian pitkäksi venähtäneen ruokahaastehiljaisuuden ja osallistun kisaan rapealla katkarapusalaatilla.


Tykkään ottaa mukaan kylminä syötäviä eväitä, sillä en ole mikrossa lämmitettyjen asioiden ylin ystävä. Termarisapuskat ovat tietysti eri juttu.

Pakkasin salaattiainekset ultramodernin lootani eri lokeroihin. Jos käyttämässäsi astiassa ei ole lokeroita, sekoita salaatin tykötarpeet jo ennen niiden pakkaamista.


Rapsakka kaali antaa salaatille kivan rouskuvan rakenteen, jota kurkku- ja kesäkurpitsasuikaleet komppaavat mukavasti. Klassikkoyhdistelmä katkaravut ja avocado tekevät salaatista täyttävän lounaan.

Kastikkeeseen tuovat mukavia makuja kalakastike sekä tuhti seesamiöljy. Varsinkin seesamiöljyn kanssa kannattaa muistaa kohtuus, sillä yliannosteltuna sen vahva maku voi pilata koko ruoan. Soossia voit halutessasi ryydittää vielä chilillä.


Tarvitset:
100 g pakastekatkarapuja
200 g kaalia
pätkän kurkkua
pätkän kesäkurpitsaa
puolikkaan avocadon
limen

Kastikkeeseen tarvitset:
1-2 rkl öljyä
1-2 rkl kalakastiketta
lirauksen seesamiöljyä
lirauksen soijaa
lirauksen limen mehua

Tee näin:
Sulata katkaravut.

Suikaloi kaali, kurkku ja kesäkurpitsa. Sekoita suikaleet keskenään.

Halkaise avocado, poista kivi ja leikkaa toisesta puolikkaasta noin sentin levyisiä viipaleita. Poista kuoret ja purista viipaleille limen mehua tummumisen estämiseksi.

Sekoita kastikeainekset huolellisesti keskenään. Tarkista maku.

Pakkaa suikaleet, ravut, avocado ja kastike lounaslaatikon lokeroihin. Sekoita ne keskenään juuri ennen ruokailua.

Kastiketta kaalimaasta

Joko Yhteishyvä-lehden ruokaliite on muuttunut oikeasti mielenkiintoiseksi tai minusta on tullut helppo nakki, sillä innostuin lokakuun numerosta löytyneestä kaalipestosta. Edellisenkin pestokokeiluni resepti on peräisin samasta aviisista.

Jääkapissa olleen (osittain jo muihin juttuihin tuhlatun) kaalin vihreistä ulkolehdistä ei kertynyt tarvittavaa neljänneskiloa raaka-ainetta, joten kiehauttelin surutta mukaan myös kerän vaaleampia osia.


Pyöristin originaaliohjeen siemen-, valkosipuli- ja juustomääriä aavistuksen verran ylöspäin. Se kannatti, sillä lopputuloksena oli hurmaavan pehmoinen möhnä, jossa kaalin maku ei ole häiritsevän dominoiva.

Kaalipestosta tuli sen verran hyvää, että seuraavaksi aion kokeilla punakaaliversiota. Kukka-, parsa- ja kyssäkaaleista voisi niin ikään saada vinkeän makuisia variaatioita.


Tarvitset:
250 g kaalia
100 g pinjansiemeniä
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl raastettua parmesaania
1½ dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Ryöppää kaalinlehtiä kiehuvassa vedessä puolen minuutin ajan ja nosta ne valumaan pyyhkeen päälle.

Laita kaalinlehdet, pinjansiemenet, valkosipulit, juustoraaste ja öljy blenderiin. Surraa muhjuksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Vähän viiniä Wienissä

Viime viikolla olimme duuniporukalla työreissulla Wienissä. Edellisestä piipahduksestani kaupunkiin on kulunut liki 20 vuotta ja silloinkin aikataulu oli piukka. Virallisten osuuksien ulkopuolella ehdimme käydä parissa ravintolassa syömässä, mutta torttukahveille hotelli Sacheriin emme venyneet.


Onneksi tiistaisen konferenssin lounasbuffan jälkkäriosastolla oli tarjolla melko muikeita leivonnaisia. Testasin ja hyviksi havaitsin suklaatötterön sekä vihreän marsipaanikakkusen.

Itävallan keittiöstä aika monelle tulee ensimmäisenä mieleen afrikkalaisen elefantin korvan kokoinen Wiener Schnitzel. Niitä mekin lähdimme sadetta uhmaten metsästämään.


Koska molemmat Stephanplatzin Figlmüllerit olivat täynnä, eksyimme onnekkaasti matkan teeman kannalta sopivamman nimiseen ravintola Gutenbergiin (Lugeck 7).


Jämäkän kokoisia olivat myös Gutenbergin vasikka-schnitzelit. Lisukkeeksi tilasin kipon, jossa oli ylinnä vihersalaattia ja sen alla jemmassa perunasalaattia. Kokeilin myös kurkkusalaattia, joka maistui etäisesti hölskytyskurkuille.

Ähkyä lievensin obstlerilla, joka ampaisi heti digestiivieni top kolmoseen Wódka żołądkowa gorzkan ja Avernan rinnalle.

Gutenbergistä löytyi luumun makuista juomaa, mutta Wienin huudit hyvin tunteva matkakaverini kertoi, että sitä tehdään luumujen lisäksi ainakin omenoista, päärynöistä, kirsikoista ja pihlajanmarjoista.


Matkalla hotellille bongasin kiinni olevan keittiöhärpäkekaupan ikkunasta hurmaavia Nutella-veitsiä. Niitä oli tietenkin IHAN pakko käydä hankkimassa ennen lähtöä.


Toinen ruokailupaikkamme oli Lubin (Hainburgerstraße 48), jonka söötti kalalogo koristi lautasten lisäksi myös laseja.


Alkupalaksi söin grillattuja anjoviksia. Sitruunatirauksen kanssa ne maistuivat aivan mahdottoman hyviltä.


Pääruoaksi nautiskelin ilmakuivatulla kinkulla täytettyjä kalmareita. Päältä kalmarit olivat täydellisen rapeita ja sisältä übermureita. Annos ei olisi tosin peruna-pinaattihässäkkää kaivannut, mutta maukasta sekin oli.


Jälkkäreistä kiinnostivat eniten juustot. Erityisesti lautasella alimmaisina olevat kroatialaisen tryffelijuuston siivut olivat herkkua!


Ennen lähtöä pääsin vielä makkaroiden makuun, kun vetäisin lentokentän Brahms & Lisztissä (Gates C) pari bratwurstia ja tautisen hyvää hapankaalia, joka oli ryyditetty speckillä.

Kipoissa oli sinappia sekä tujua piparjuuriraastetta, joka toimi makkaroiden kanssa oivallisesti. Potut olivat tässäkin satsissa vähän turhan panttina. Palan painikkeeksi hörpin suhteellisen suunmukaista vehnäolutta.


Tällä kertaa syömä- ja juomatuomiset olivat niukahkot, mutta laatu korvannee määrän: speckiä kahdesta eri osasta sikaa, luumuobstleria ja pihlajanmarjatäytteistä suklaatia.

Hannun poro on parasta!

Toissailtana pääsin ravintola Lasipalatsiin (Mannerheimintie 22-24) maistelemaan Poroviikkojen tarjoomaa sekä sapuskoille paritettuja viinejä. Ravintolan funkkismiljöössä järjestetyillä teemaviikoilla olen aiemmin käynyt syömässä superrapeita blinejä ja parsaa omallakin rahalla, joten paikka oli ennestään tuttu.


Uusia tuttavuuksia puolestaan olivat Sallan Villiporon Hannu Lahtela sekä chileläisen Viña Tabalin Cristian Goich.

Hannu on poromies ties monennessako polvessa. Hänen edustamansa Pohjois-Sallan paliskunnan alueella poroja ei tarhata eikä ruokita, vaan elikot etsivät ravintonsa omin päin. Hannu kertoi, että hänen poronsa syövät niin paljon jäkälää ja muita kasveja, että ne ovat oikeastaan kasvisruokaa.

Villiporot eroavat tarhapettereistä myös sillä tavalla, että ne pakenevat lähestyviä moottorikelkkoja. Tarhatut kaverit toimivat päinvastoin eli hakeutuvat kelkkaa kohti, koska luulevat ruokkijan saapuneen. Viksuja ovat villiporot minusta.

Sallan villiporoja nautitaan Lasipalatsin lisäksi ainakin Nokassa ja Juuressa. Hannun itse kertoi syövänsä poroa pari kertaa päivässä. Lempiruokia ovat porokampsut sekä hissukseen leivinuunissa haudutettu poron kaula.


Viña Tabali selvisi säikähdyksellä maanjäristyksestä, joka tuhosi 12 % maan viime vuoden viinituotannosta. Cristian kertoi, että tilan sijainti Chilen pohjoisosassa luo optimaaliset olosuhteet erityisesti Pinot Noirin kasvatukselle. Myös kalkki- ja mineraalipitoinen maaperä vaikuttaa viinien luonteeseen.

Viña Tabalin viineistä maistelimme tosi raikasta, mutta melko epätyypillistä Tabali Sauvignon Blancia, joka on tulossa Alkon tilausvalikoimaan syksyn aikana. Täydellinen mätiviini jouluksi!

Punaviineistä tykkäsin eniten Tabali Reserva Especial Pinot Noirista, jota on myös tulossa pitkäripaisen vakiovalikoimaan. Pääruoaksi syömäni poronpotkan kaveriksi sopi mielestäni parhaiten Tabali Reserva Syrah, jonka maut olisivat kyllä kaivanneet pitkähköä ilmakylpyä päästäkseen oikeuksiinsa.


Viiniköynnökset kasvavat Valle del Encantossa, lumotussa laaksossa. Yksi sieltä löytyneistä kalliomaalauksista on päätynyt pullojen etiketteihin. Cristianin mukaan kuvassa on pää, mutta minusta siinä ovat selvästi myös aivot!


Tilaisuuden informatiivisen osuuden jälkeen siirryimme itse asiaan eli poroja puremaan. Alkupaloiksi pöytään kannettiin lajitelma poronapoja, joista minulle mieluisimpia olivat porocarpaccio Wanha Wilho-vuohenjuustolla, ruistaikinoitu poro sekä porotartar.


Porokeitto ja siinä pötkötellyt potkarillette olivat melkein liian hyviä syötäviksi. Soppaan keittiöpäällikkö Petri Simonen kertoi käyttäneensä Puljongin riistalientä, jonka tykötarvelistalta löytyvät lihaisat luut ovat Hannun poroista peräisin.


Pääruoaksi otin kuorrutettua poronpotkaa, joka oli hautunut niin pehmoiseksi, ettei lihabiitin hajottamiseen pelkällä ajatuksen voimalla tarvinnut sen kummempia jeditaitoja. Puukko on katettu aterimiin ihan shöymielessä.


Karpalo-vaniljatartaletti oli kelpo päätös aterialle, mutta sen lisukemarjat sekä kinuskimousse olivat ehkä vähäsen turhia. Jälkkäriviininä tarjoiltu, Moscatel Rosado-rypäleistä valmistettu Tabali Reserva Late Harvest oli ihanaa aikuisten karkkia.

Poro-orgioista ovat raportoineet lisäkseni ainakin silläsipulit ja avaruusasemalaiset.

Kukonpoika nimeltä Pirkko

Vietimme syyskuun viimeisenä perjantaina lautapeli-iltaa pohjoishelsinkiläisessä lasitalossa. Edellisestä kerrasta olikin jo kovin pitkä aika. Oheisohjelmassa oli omenoiden keruuta ja saaliin sai viedä muassaan kotiin. Kiitos niistä ja muustakin!


Järjestävä seura taikoi pelieväiksi monenlaisia herkkuja, joita söimme ja joimme halulla. Lämmittelyruokana oli Crustumin croisantteja. Lehtevien leivonnaisten täytteenä oli kermaisia suppilovahveroita, basilikaa ja parmesaania.


Crustumin tekosia olivat myös makeina välipaloina tarjoillut suklaakonvehdit. Suuhuni sopi parhaiten mustaherukkainen pallero.


Pelipöydän varsinainen kunkku oli perinteinen kaljap***ekana, paitsi että tällä kertaa oluen sijasta kostukkeena käytettiin siideriä. Ahteriin ei myöskään survottu alumiinitölkkiä, vaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu astia, sillä meitä on varoitettu.

Koska teräslieriö oli hankittu Clas Ohlsonilta, ei itse elikkoa tuntunut luontevalta nimetä Klasuksi. Päätimme siis kutsua päivällistämme Pirkoksi!


Meidän levyraatimme antoi tälle biisille täydet 40 pistettä.


Mehevän Pirkon kanssa nautimme ratatouillea sekä vihreää salaattia. Pääsin emännän avuksi pilkkomaan ratikan aineksia ja samalla treenasimme ranskan sanastoa. Olemme nimittäin molemmat aloittaneet tänä syksynä tuon kummallisen kielen opiskelun. Vous voulez autre chose?

Ruoan päälle siemailimme (tai lähes kaikki siemailivat) kivoista Ritzenhoffin snapsilaseista Kissan Minttua, joka maistui hyvin vahvasti retrojuoma minttusuklaalle.


Jälkkäriksi piti paistaa vielä lettuja, mutta kukaan ei jaksanut ajatellakaan niitä tuhottuamme söötin Sachertorten, jonka eräs seurueemme jäsenistä oli tuonut Wienin reissultaan. Tässä vaiheessa oma työmatkani samaiseen kaupunkiin oli vielä edessä päin, mutta siitä lisää omassa postauksessaan.

Poliittisesti korrekti broileri

Ostin joku tovi sitten pakastetun kanan, joka oli viettänyt luomuelämänsä ulkomailla. Onneksi kaupoista löytyy pian myös kotimaista luomukanaa ja -broileria eli Ross 508-hybridibroilerin rinnalle saadaan vihdoinkin tolkullisempia vaihtoehtoja!

Parempia aikoja odotellessa sulattelin siis tuontisiipiveikon ja kyllästin hänet voilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Mausteeksi ripottelin suolaa ja mustapippuria. Paistoin tyyppiä vartin verran 200-asteisessa uunissa, jonka jälkeen laskin lämpötilan 175 asteeseen.

Annoin kanan kypsyä vielä noin tunnin verran ja kypsymisen aikana penslailin elikkoa uunivuokaan valuneella voilla. Tuloksena oli rapeanahkainen herkku, jonka koivet järsittiin uunituoreina.

Kaverista riitti lihaa myös tomaatti-rakuunakanaan, johon käytin Muttin ikiluotettavaa tuplatomaattitiivistettä. Lisää makua soossiin uutin nakkaamalla kattilaan parmesanjuuston kantapalan, joka mökötti tyhjän panttina jääkaapin perukoilla.


Tarvitset:
1 rkl voita
sipulin
valkosipulinkynnen
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl vehnajauhoja
5 dl kanalientä
(parmesanjuuston kantapalan)
1 dl kermaa
300 g kypsää kanaa
2 rkl kuivattua rakuunaa
mustapippuria
(suolaa)

Tee näin:
Kuumenna voi kasarissa. Silppua sipuli ja valkosipuli. Freesaa sipulisilppu voissa.

Seloita sipulien joukkoon tomaattipyree ja jauhot. Lorottele kanaliemi kasariin koko ajan sekoittaen. (Nakkaa mukaan myös juustokannikka.)

Kiehauta seos ja kun se on hieman paksuuntunut, lisää joukkoon kerma ja kanapalat. Mausta rakuunalla ja pippurilla.

Anna muhia miedolla lämmöllä noin puolen tunnin ajan. (Ongi juustopala kattilasta.) Tarkista maku ja lisää suolaa jos on tarvis. Tarjoile soossin kanssa (punaista) riisiä.

Muikku or tuna?

Kolmisen vuotta sitten toimintansa käynnistänyt Eat & Joy-ketju laajenee ryminällä. Lasipalatsin, Kannelmäen Prisman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman kauppojen rinnalle huomenna avattava Eat & Joy Kluuvin Kauppahalli on konseptin ehdoton kruununjalokivi.


Pääsin tutustumaan paikkaan pressitilaisuudessa, jonne oli kutsuttu myös ruokabloggaajia. Halliin tuovien rullaportaiden alapäässä hymyilytti Jani Leinosen vastapariteos.


Muuuu Maitobaarissa puuroa annosteli eräs hirmu mukava ruokabloggaajatar.


Voisilmä ja lusikka-haarukkamysteeri.


Lihakauppa ja siihen liittyvä lihankäsittelytila olivat vielä pikkuisen vaiheessa. Liha tulee olemaan luomua ja valtaosa on peräisin alkuperäisroduista, kuten suomenlampaasta, kyytöstä ja lapinlehmästä. Maistiaisiksi tarjoiltiin porosalamia sekä pirun hyvää savukinkkua.


Järvikaloihin erikoistuneen kalakaupan yhteydessä toimii leppäsavustamo, jossa tullaan kalan lisäksi savustamaan myös lihaa ja juustoja. Kalakaupan täti kertoi, että he eivät ole vielä ihan sinut savustuspömpelin kanssa, mutta tiukka harjoittelu on käynnissä.

Juustokaupassa myydään pienjuustoloiden tuotteita sekä kirnuvoita. Armas-juustoille on ikioma myyntihylly sekä kypsytyskaappi.


Suolamylly!


Peruna- ja juureskellarin valikoima tulee kahdelta luomutilalta, Svarfvarsista ja Gobbas Gårdilta.


Laaritolkulla palsternakkoja, nauriita ja maa-artisokkia.


Myös tuorevihannekset tulevat Svarfvarsin tilalta.


Jauhokellarissa on mahdollista jauhaa jyvät jauhoiksi itse. Valmiiksi jauhettuja luomujauhojakin on toki kaupan.


Kauppahallissa on myös oma koivuhaloilla lämpiävä leivinuuni.


Maatilatorin paperipussit ovat loistavia kompostipusseja. Pohjalle kannattaa repiä muutama vessapaperirullan hylsy kosteutta imemään.


Muuuu Maitobaarista saa muiden herkkujen lisäksi huikean hyvää mansikkajätskiä, joka on tehty vuohenmaitoon. Myös omenasorbetti oli erittäin suunmukaista. Baarista voi muuten ostaa Saloniemen tilan käsittelemätöntä raakamaitoa mukaan vaikka omiin astioihin.

Kannatan täydestä sydämestäni maatilatorilaisten tavoitteita olla vaihtoehto olemassa oleville kaupan ja ruoan tuotannon rakenteille. Olen myös valmis maksamaan ruoastani enemmän, jos saan rahojeni vastikkeeksi paremman makuista tavaraa prosessoitujen tuotteiden sijasta.

Ymmärrän senkin, että Helsingin keskustan tilavuokrat ovat aikamoisia ja kivan näköisen hallin tekemisestä on aiheutunut kustannuksia, jotka näkyvät tietty myös hinnoissa. Mielestäni hifistelyssä olisi kuitenkin kannattanut ottaa se maalaisjärki käteen ja miettiä esimerkiksi sitä, tarvitaanko hallin eri osiin oikeasti erilaisia äänimaisemia.

Maksan riemusta kirkuen seitsemän euroa leivästä ja kolme euroa maitolasista, jos tiedän että niiden valmistaja tai tuottaja saa työstään sellaisen korvauksen, jolla hän tulee toimeen. Äänimaailmaksi ainakin minulle riittää tyytyväisten asiakkaiden iloinen puheensorina. Livenä.