Vileenin kuppilassa

Koska lokakuu on ihan nurkan takana, niin nyt on mitä parhain ajankohta muistella elokuista terassilounasta, jonka nautimme äitini  kanssa hänen luonaan kesälomalla vieraillessani. Bistro Vilee (Savilahdenkatu 11, Mikkeli) on itse asiassa mutsin lähiravintola, mikä ei ole ollenkaan pöllömpi asia.

Yhä harvalukuisemmiksi käyneillä maakuntamatkoillani on ilahduttavaa huomata, että ässäketjua vastaan taistelevia pikkupaikkoja löytyy vielä. Tämä Vileen visiittini oli lajissaan ensimmäinen, mutta paikka oli tullut jo tutuksi silläsipulien postauksista.  

Mikkelin teatterin kyljessä sijaitsevassa Vileessä myös panostetaan luomuun sekä luotetaan lähiseudun tuottajiin ja tuotteisiin, mikä on aina kannatettavaa toimintaa.

Valitsimme molemmat lounaslistalta alkuun parsakaalikeittoa kantarelli-crostinilla. Lempeässä sopassa olisi voinut olla aavistuksen verran enemmän suolaa, mutta sienileipä oli hervottoman hyvää.

Äiti otti pääruoaksi häränrintaa, joka valitettavasti oli melkoisen purkkaa. Nautaparka kuoli tuon annoksen takia turhaan. Omista paistetuista Puruveden ahvenistani ei löytynyt moitteen sijaa. Fileitä oli hervoton keko ja niiden maku hipoi täydellisyyttä. Ahventen lisukkeena tarjoiltu kukkakaali-perunaterriinikään ei ollut hullumpaa.

Vileen viinilistalta löytynyt Château de Coussergues'n Sauvignon Blanc puolestaan sopi eteläsavolaiselle kesäterdelle kuin kala kukkoon.

Jälkkäriksi pätistimme vielä aimo annokset rahkapannaria, marinoituja mansikoita ja mustikkajäätelöä. Suvelta maistui tämäkin setti.

Bistro Vilee veloitti kolmen ruokalajin lounaasta ja isosta lasista viiniä 35 euroa per kärsä.Sanoisin, että hinta-laatu-suhde oli ainakin omien eväideni osalta kerrassaan erinomainen. Vileenissä kannattaa ehdottomasti poiketa, mikäli Mikkelin tienoille retkillään päätyy.

Lahjaomenacrumble

Tämän sesonkiherkun syntymää täytyy hieman taustoittaa. Olen laatinut kafrulleni 12 askeleen ohjelman, jonka puitteissa hän opettelee syömään raakaa kalaa. Raa'asta kalasta nauttiminen on yksi hänen 11 tavoitteistaan, joiden edistymistä seuraa tavattoman virallinen TAVIS-tarkastaja ja joiden etenemisestä asianomistaja raportoi blogissaan.

12 askeleen ohjelmaan on sisältynyt niin Marttojen vetämää kalankäsittelykurssia kuin omatoimisesti suoritettuja harjoituksiakin. Elokuun loppupuolella kävimme eräänlaisena kurssikevennyksenä ihastelemassa eläviä kaloja SeaLifessa (jonka jälkimainingeissa opastettavani otti ja voitti Lintsin taffelruletista elämää suuremman säkillisen perunalastuja ynnä muita raksuja).

Merielämäkeikalle kalakaverini toi kouluttajalleen kaksi uuden sadon omenaa oman kotipihansa puista. Retkueen jälkeen illalla kotona alkoi tehdä hirmuisesti mieli jotain hyvää ja niistä lahjaompuista se idea yhden hengen omenacrumblesta sitten lähti.

Tein crumblen halkaisijaltaan 13-senttiseen pikkuvuokaan omenoista sekä niistä aineksista, joita kaapeista löytyi. Tuon kokoluokan vuoassa valmistettu herkku oli varsin riittävä kerta-annos makeanhimoissaan kieriskelevälle inehmolle. Ohjetta voi toki huoletta skaalata suuremmaksi, jos syöjiä on enemmän.

Tarvitset:
2 pientä omenaa
pätkän tuoretta inkivääriä
1 rkl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ dl ruskeaa ruokosokeria
ripsauksen kanelia
20 g voita

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen.

Pese omenat ja leikkaa ne pienehköiksi kuutioiksi.

Kuori inkivääri ja leikkaa se silpuksi.

Sulata paistinpannussa ruokalusikallinen sokeria. Karamellisoi omenat ja inkiväärit sulassa sokerissa. Anna seoksen jäähtyä hieman.

Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet, ruokosokeri ja kaneli keskenään. Lisää lopuksi joukkoon huoneenlämpöinen voi ja sekoita taikina tasaiseksi.

Voitele uunivuoka ja laita sen pohjalle karamellisoitu omena-inkivääriseos. Lusikoi seoksen päälle taikina tasaiseksi kerrokseksi.

Kypsennä crumblea uunissa noin puolen tunnin ajan.

Tarjoa hieman jäähtyneenä vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Tanskalainen velipoika

Ikimuistoisesta illallisesta kööpenhaminalaisessa ravintola Brorissa (Skt. Peders Stræde 24) on kulunut melko tarkalleen kaksi kuukautta ja on jo korkea aika saada aiheesta blogahdus aikaiseksi.

Brorin synnyttivät parisen vuotta sitten Samuel Nutter ja Victor Wågman, jotka ovat aikaisemmin vaikuttaneet muiden muassa Noman keittiössä. Näitä ex-nomalaisten perustamia ravintoloita alkaa Kööpenhaminassa olla jo useampia, which is nice.

Heinäkuisella visiitilläni Brorissa sain erinomaista palvelua suomeksi, sillä tuolloin kuppilassa työskenteli sommelierina Sebastian Siimeslahti. Sittemmin hän on paluumuuttanut Suomeen ja vaikuttaa nykyään Fredan Soil Wine Roomissa.

Viinimies oli vastuussa myös vierailuiltani soundtrackista, joka koostui 1980-luvun hittikimarasta Eurythmicsien Sweet Dreamsista  Bruce Springsteenin I'm on Firen kautta Cyndi Lauperin Girls Just Want to Have Funiin. Oli jotensakin hämmentävää syödä herkkuruokia kasaribiisejä kuunnellen, koska säännöllsin väliajoin teki mieli puhjeta laulamaan mukana.

En ollut myöskään ihan varma, olivatko silmiin kirvonneiden liikutuksen kyyneleiden syynä helvetin hyvät herneet vaiko teinimuistot, jotka pullautti mieleen Cutting Crew'n I Just Died in Your Arms.

Valitsin tarjolla olleista menuista laajemman ja ajattelin ensin sniiduilla viinien kanssa ja siemailla vain pari-kolme täsmälasillista. Muutin kuitenkin mieleni maistettuani Gilles Azzonin loistokasta Bruinea ja tilasin menulle räätälöidyn viinipaketin. Se kyllä kannatti, sillä Brorin viinit olivat kautta linjan aivan tajuttomia. Monet illan juomista poikkesivat aiemmin tapaamistani alkuviineistä siten, että ne eivät välttämättä olisi tarvinneet ruokaa rinnalleen.

Bruine kyllä toimi kivasti kaverina amusearsenaalille, jonka aloitti friteerattu sonnin kivesviipale tartar-soossilla. Testikkelineistyyteni on mennyt jo aikoja sitten, joten tiesin mitä odottaa: mietoa, neutraalinmakuista pehmoista sisusta rapean pinnan alla.

Sonnin vehjettäkin olen maistanut aiemmin, mutta en tällaisena puffattuna raksuna kuin Brorissa. Niin ikään maultaan neutraalit kikukrispit olivat hyviä rakuunaisen ja valkoviinisen dipin kanssa.

Tomaati-parsaleipänen oli samanaikaisesti muheva ja raikas.

Makrillinruodoista ja tapiokajauhoista työstettyihin kuoriin oli kätketty haukea ja fermentoituja vihanneksia. Nam.

Amusepotin räjäytti karviaisgranite herneillä, leivänmuruilla ja suolaheinämöhnällä. Ämpärillinen tätä olisi mennyt kepeästi tuulensuojaan, ihan älyttömän hyvää!

Varsinaiset ruoat aloitti annos, jossa oli makrillia, makrillin mätiä, grillattua kurkkua, kurkkumehua, ransankermaa ja fermentoituja yrttejä. Erityisesti grillattu kurkku yllätti intensiivisellä maullaan.

En ole muistaakseni ennen maistanut kreikkalaisia viinejä (erinäisiä retsinoita lukuun ottamatta), joten Vin de Grècen L'13 oli kaikinpuolin posiviinen ensikokemus. Viini maistui yhtä jännältä kuin siihen käytettyjen rypälelajikkeiden nimetkin. Assyrtico. Roditis.

Seuraavaksi sain eteeni kauniilla lautasella paahtopaistia kera parsakaalin, retiisien, piparjuuren, mukavasti suussa poksahtelevien kokonaisten mustaherukoiden sekä jumalaisen keltuaisemulsion.

A typique komppasi paahtopaistiannosta varsin jämäkästi.

Turskaa oli tarjolla monessa muodossa: varsinaisena kalapalana, ruodoista tehtynä vaahtona sekä rapsakoina nahkabiitteinä (joiden sekaan oli jemmattu kekseliäästi myös pekonia). Kalan lisukkeina oli umamista grillattua purjoa, napakoita sieniä sekä marinoituja ruusunlehtiä ja punasipulia. Ruusunlehdet epäilyttivät hieman, mutta kombinaatio kuulostaa hassummalta miltä se maistui.

Turskasatsin kylkeen kuului vielä pikkukipollinen voissa ja tillissä kieriteltyä uusia pottuja.

Runsaasti eri makuja sisältäneelle turskasapuskalle paritettu Clos du Tue Bœuf'n Le Buisson Pouilleux oli nappivalinta.

Jälkiruokakavalkadin aloittivat vihreistä mansikoista tehty sorbetti, mansikat, syntisen paksu heinäkerma sekä aniksiset fenkolitupsut. Tämä maistui niin kesältä, että tuli melkein itku.

Vittorio E. Figlin Bera Moscato d'Asti Canelli oli tuttua tavaraa jo edellisen Köpiksen reissuni lounasserviisistä ja ilolla ryystin tätä nektaria tälläkin kertaa.

Toisena jälkkärinä oli raparperikompottia, suolaheinägranitea, poltettua kermaa sekä hullunhyvää ruskistetusta voista tehtyä crumblea. Eipä kyllä voisi paljon parempaan syötävään ateria päättyä.

Iloisesti pirskahteva Château Tour Grisen Ze Bulle oli oiva viini raparperijälkiruoalle.

Skippasin kahvin, mutta dinnerin siunatuksi lopuksi nautiskelin digestiivinä lasillisen harvinaista herkkua eli The Somerset Cider Brandy Companyn brandya, joka on Ehkä Maailman Parasta Omenaviinaa.

Illastus pitkän kaavan mukaan juomineen Brorissa maksoi 1 224 paikallista kruunua eli 168 euroa. Loppusumma on mielestäni hyvinkin kohtuullinen tämän tasoisen kuppilan illallislaskuksi. Ekstraplussia olivat tietty palvelu suomeksi sekä nostalginen kasarimusa.

Oh Bror, I Just Died in Your Arms!

Pikakukkiscurry ja joku roti

Olipa eilen sellainen perjantai, että jo aamulla herätessä tiesin, että tänään pitää olla töissä niin pitkään että itkettää. Senpä vuoksi karkasin ruokiksella Hakaniemen etnopuoteihin, joihin en olisi ehtinyt duunipäivän jälkeen täydentämään ehtyneitä kiinalaisten maustesoossien varastojani.

Piti hankkimani myös kuukakkuja, mutta niitä myytiin ainoastaan hervottoman isoissa perhepakkauksissa, joten jätin kakkuset kauppaan. Sen sijaan heräteostin sriracha-popcorneja (kyllä, ovat juuri niin koukuttavan polttavia miltä kuulostavatkin) sekä pakastettuja, sipulilla ryyditettyjä roti-lätkiä. Ja siitä se ajatus kukkakaalicurrysta roti-leivän kanssa sitten lähti.

Frozen roti.

Kaupunkilaisten omalta pellolta peräisin olevan kukkakaalin paloittelin mukaan varsineen ja lehtineen. Samalla pellolla kasvaneet sipulit olivat melko pieniä eli sen vuoksi niitä on ohjeessa noin paljon. Isommilla sipuleilla pärjää pienemmälläkin lukumäärällä. Curryseokseni oli äksympää sorttia, joten jos sellaista käytät, niin ripsi sitä soossipohjaan syöjien sietokyvyn mukaan.

Pikacurry roteineen valmistui puolessa tunnissa juuri sopivasti perjantaisen Hercule Poirot-pläjäyksen kanssa nautittavaksi ja viikonlopun huilaustauon käynnistäjäksi. Vaikka työpäivät ovat viime aikoina venyneet ihan hulluiksi, niin viikonloppuisin olen onnekseni pystynyt kuittailemaan univelkoja (paitsi toissaviikonloppuna, mutta se ei tule toistumaan). Tätä tappotahtia kun kestäisi vielä pari viikkoa, niin sen jälkeen saattaisi taas löytyä virtaa vaikkapa tämän blogin päivittelyyn, Jaksaa jaksaa.

Kukkakaalicurryyn tarvitset:
7 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
keskikokoisen kukkakaalin
öljyä
1 rkl Hot Madras Curry-mausteseosta
2 dl kookoskermaa
1 dl vettä
suolaa

Lisäksi tarvitset:
roti-leipiä

Tee näin:
Kuori sipulit ja leikkaa ne neljään osaan. Kuori myös valkosipulinkynnet ja silppua ne atomeiksi.

Huuhtaise kukkakaali ja paloittele se suupaloiksi.

Kuumenna öljy kasarissa. Lisää curryjauhe kuumaan öljyyn ja anna sen kihistä siinä tovi.

Lisää joukkoon sipulit ja valkosipulit. Anna pöhistä parin minuutin ajan.

Kippaa kukkakaalit kasariin ja sekoita hyvin.

Kaada kookoskerma ja vesi (jolla olet ensin huljutellut kermatetran reunoilta roippeet irti) kasariin ja anna muhia vartin verran.

Paista rotit rasvattomalla pannulla molemmilta puoliltaan kauniin ruskeiksi.

Mausta kukkakaalicurry suolalla ja tarjoa heti leipien kanssa.

Vielä on kesäkurpitsakautta jäljellä

Kesäkurpitsa on kyllä monikäyttöinen kaveri. Salaattiaineksena se on lyömätön ja viipaloituna se maistuu oivalliselta ihan pelkiltään tai vaikkapa leivän päällä. Olen työstänyt tuosta mahtipötkylästä myös hyvällä menestyksellä ainakin lettuja, kakkua, pastaa ja pikkelsiä.

Kaupunkilaisten oman pellon kesäkurpitsat ovat oikein kompaktin kokoisia, ihanan napakoita eivätkä ollenkaan höttöisiä. Niistä on ilo raastaa tykötarvetta vaikkapa näihin improvisoituihin kesäkurpitsa-maissi-korianterikakkaroihin, jotka päätyvät ehdottomasti onnistuneiden kesäkurpitsakokkailujeni listan kärkipäähän.

Korianteria näihin kannattaa laittaa reilulla kädellä, sillä tällä kertaa enemmän on enemmän. Käytin kakkaroihin GoGreenin maissinjyviä. Muistan tervehtineeni sen markkinoille tuloa aikoinaan riemulla, koska maissi on luomua, GMO-vapaata ja pakattu peltipurkkia helpommin kierrätettäviin nestekartonkitötsiin.

Korianterihunnutetut kakkarat kera kastikkeen.

Tarvitset:
5 dl kesäkurpitsaraastetta
2½ dl maissinjyviä
puoli puskaa tuoretta korianteria
munan
1½ dl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
öljyä paistamiseen

Tee näin:
Raasta kesäkurpitsa(t) ja laita raaste siivilään. Ripottele päälle hieman suolaa ja anna ässehtiä vartin verran. Puristele kurpitsaraasteesta ylimääräiset nesteet ja siirrä raaste kulhoon.

Lisää raasteen joukkoon maissit, silputtu korianteri, muna ja jauhot. Sekoita massa tasaiseksi ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Kuumenna paistinpannulla noin puolen sentin kerros öljyä. Lusikoi pannulle parin ruokalusikallisen kokoisia kakkarataikinakekoja ja taputtele niiden huiput tasaisiksi.

Paista kakkarat molemminlta puoliltaan kullanruskeiksia ja siirrä keittiöpyyhkeen tai talouspaperin päälle valumaan.

Tarjoa kakkarat esimerkiksi srirachalla maustetun ranskankerman kanssa.