Tanskalainen velipoika

Ikimuistoisesta illallisesta kööpenhaminalaisessa ravintola Brorissa (Skt. Peders Stræde 24) on kulunut melko tarkalleen kaksi kuukautta ja on jo korkea aika saada aiheesta blogahdus aikaiseksi.

Brorin synnyttivät parisen vuotta sitten Samuel Nutter ja Victor Wågman, jotka ovat aikaisemmin vaikuttaneet muiden muassa Noman keittiössä. Näitä ex-nomalaisten perustamia ravintoloita alkaa Kööpenhaminassa olla jo useampia, which is nice.

Heinäkuisella visiitilläni Brorissa sain erinomaista palvelua suomeksi, sillä tuolloin kuppilassa työskenteli sommelierina Sebastian Siimeslahti. Sittemmin hän on paluumuuttanut Suomeen ja vaikuttaa nykyään Fredan Soil Wine Roomissa.

Viinimies oli vastuussa myös vierailuiltani soundtrackista, joka koostui 1980-luvun hittikimarasta Eurythmicsien Sweet Dreamsista  Bruce Springsteenin I'm on Firen kautta Cyndi Lauperin Girls Just Want to Have Funiin. Oli jotensakin hämmentävää syödä herkkuruokia kasaribiisejä kuunnellen, koska säännöllsin väliajoin teki mieli puhjeta laulamaan mukana.

En ollut myöskään ihan varma, olivatko silmiin kirvonneiden liikutuksen kyyneleiden syynä helvetin hyvät herneet vaiko teinimuistot, jotka pullautti mieleen Cutting Crew'n I Just Died in Your Arms.

Valitsin tarjolla olleista menuista laajemman ja ajattelin ensin sniiduilla viinien kanssa ja siemailla vain pari-kolme täsmälasillista. Muutin kuitenkin mieleni maistettuani Gilles Azzonin loistokasta Bruinea ja tilasin menulle räätälöidyn viinipaketin. Se kyllä kannatti, sillä Brorin viinit olivat kautta linjan aivan tajuttomia. Monet illan juomista poikkesivat aiemmin tapaamistani alkuviineistä siten, että ne eivät välttämättä olisi tarvinneet ruokaa rinnalleen.

Bruine kyllä toimi kivasti kaverina amusearsenaalille, jonka aloitti friteerattu sonnin kivesviipale tartar-soossilla. Testikkelineistyyteni on mennyt jo aikoja sitten, joten tiesin mitä odottaa: mietoa, neutraalinmakuista pehmoista sisusta rapean pinnan alla.

Sonnin vehjettäkin olen maistanut aiemmin, mutta en tällaisena puffattuna raksuna kuin Brorissa. Niin ikään maultaan neutraalit kikukrispit olivat hyviä rakuunaisen ja valkoviinisen dipin kanssa.

Tomaati-parsaleipänen oli samanaikaisesti muheva ja raikas.

Makrillinruodoista ja tapiokajauhoista työstettyihin kuoriin oli kätketty haukea ja fermentoituja vihanneksia. Nam.

Amusepotin räjäytti karviaisgranite herneillä, leivänmuruilla ja suolaheinämöhnällä. Ämpärillinen tätä olisi mennyt kepeästi tuulensuojaan, ihan älyttömän hyvää!

Varsinaiset ruoat aloitti annos, jossa oli makrillia, makrillin mätiä, grillattua kurkkua, kurkkumehua, ransankermaa ja fermentoituja yrttejä. Erityisesti grillattu kurkku yllätti intensiivisellä maullaan.

En ole muistaakseni ennen maistanut kreikkalaisia viinejä (erinäisiä retsinoita lukuun ottamatta), joten Vin de Grècen L'13 oli kaikinpuolin posiviinen ensikokemus. Viini maistui yhtä jännältä kuin siihen käytettyjen rypälelajikkeiden nimetkin. Assyrtico. Roditis.

Seuraavaksi sain eteeni kauniilla lautasella paahtopaistia kera parsakaalin, retiisien, piparjuuren, mukavasti suussa poksahtelevien kokonaisten mustaherukoiden sekä jumalaisen keltuaisemulsion.

A typique komppasi paahtopaistiannosta varsin jämäkästi.

Turskaa oli tarjolla monessa muodossa: varsinaisena kalapalana, ruodoista tehtynä vaahtona sekä rapsakoina nahkabiitteinä (joiden sekaan oli jemmattu kekseliäästi myös pekonia). Kalan lisukkeina oli umamista grillattua purjoa, napakoita sieniä sekä marinoituja ruusunlehtiä ja punasipulia. Ruusunlehdet epäilyttivät hieman, mutta kombinaatio kuulostaa hassummalta miltä se maistui.

Turskasatsin kylkeen kuului vielä pikkukipollinen voissa ja tillissä kieriteltyä uusia pottuja.

Runsaasti eri makuja sisältäneelle turskasapuskalle paritettu Clos du Tue Bœuf'n Le Buisson Pouilleux oli nappivalinta.

Jälkiruokakavalkadin aloittivat vihreistä mansikoista tehty sorbetti, mansikat, syntisen paksu heinäkerma sekä aniksiset fenkolitupsut. Tämä maistui niin kesältä, että tuli melkein itku.

Vittorio E. Figlin Bera Moscato d'Asti Canelli oli tuttua tavaraa jo edellisen Köpiksen reissuni lounasserviisistä ja ilolla ryystin tätä nektaria tälläkin kertaa.

Toisena jälkkärinä oli raparperikompottia, suolaheinägranitea, poltettua kermaa sekä hullunhyvää ruskistetusta voista tehtyä crumblea. Eipä kyllä voisi paljon parempaan syötävään ateria päättyä.

Iloisesti pirskahteva Château Tour Grisen Ze Bulle oli oiva viini raparperijälkiruoalle.

Skippasin kahvin, mutta dinnerin siunatuksi lopuksi nautiskelin digestiivinä lasillisen harvinaista herkkua eli The Somerset Cider Brandy Companyn brandya, joka on Ehkä Maailman Parasta Omenaviinaa.

Illastus pitkän kaavan mukaan juomineen Brorissa maksoi 1 224 paikallista kruunua eli 168 euroa. Loppusumma on mielestäni hyvinkin kohtuullinen tämän tasoisen kuppilan illallislaskuksi. Ekstraplussia olivat tietty palvelu suomeksi sekä nostalginen kasarimusa.

Oh Bror, I Just Died in Your Arms!