14. huhtikuuta 2014

Salaatti paahdetusta palleropastasta

Tajuntani on merkittävästi laajentunut olemassaolevien pastalaatujen suhteen sen jälkeen, kun Hella & Herkku avattiin. Vanhojen tuttujen lajikkeiden lisäksi putiikin hyllyt notkuvat jänniä uutuuksia, kuten viime viikolla ostamani pussillinen fregulaa.

Pallerot ovat sardinialainen erikoisuus, jotka työstetään durumvehnäsuurimoista ja paahdetaan valmistusprosessin päätteeksi. Keitetyn pasta suutuntuma on vinkeä ja maussa on aavistus pähkinäisyyttä.
Kaupan täti Anna korkkasi fregulaneitsyytensä kokkaamalla niistä muhevan oloista pataa sydänsimpukoiden kanssa. Itse päädyin vimmatunmoisen guuglailun jälkeen käyttämään fregulaa tykötarpeena fregula-verigreippi-oliivisalaattiin, jota tarjoilin eilen kotibrunssilla.

Originaaliohjeessa mainitut veriappelsiinit vaihdoin saatavuussyistä verigreippeihin lopputuloksen siitä kärsimättä (tai näin ainakin uskon). Reseptin mukainen satsi on aika iso, puolikkaastakin annoksesta saa melkoisen läjän herkkuruokaa.

Pastasalaatin lisäksi katoin brunssipöytään cashew-pähkinöillä terästettyä kaali-avocadosalaattia, salamipiirasta, voisarvia, Hakaniemeä, roquefortia, päärynöitä, viinirypäleitä ja vielä jälkimakeaksi Kotiharmin innoittamana kuppi-banoffeeta. Suita kostutimme kahvilla, veriappelsiinimehulla ja shampanjalla. Miksei aina voisi olla sunnuntai ja seuraavana päivänä lomaa?
Tarvitset:
3 dl fregula-pastaa
2 rkl sitruunan mehua
1 rkl oliiviöljyä
puolikkaan punasipulin
1 dl vihreitä oliiveja
2 rkl kapriksia
2 verigreippiä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Keitä pastaa suolavedessä 10 minuutin ajan. Siivilöi pasta ja anna jäähtyä noin varttitunnin verran.

Sekoita sitruunanmehu ja öljy kulhossa.

Silppua punasipuli pieniksi kuutioiksi. Poista oliiveista kivet ja leikkaa myös oliivit kuutioiksi.

Lisää pasta, sipulit, oliivit ja kaprikset kulhoon. Sekoita hyvin.

Kuori verigreipit ja leikkaa veitsellä hedelmälihalohkot irti niitä suojaavista valkoisista kalvoista. Puristele greipinraadoista mehut mukaan salaatin joukkoon. Sekoita.

Mausta salaatti suolalla ja pippurilla. Anna sen ässehtiä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Ompa kivan näköistä pastaa, muodolla on väliä! Harmi, ettei meillä täällä maalla ole puhettakaan, että tuota pastaa jostain saisi.Pitää muistaa, kun menee "ihmisten ilmoille" ostoksille.

Jaana kirjoitti...

Hella & Herkulla ei tosiaan vielä ole verkkokauppaa, mutta Anna kyllä lähettää tuotteita postitse pääkaupungin ulkopuolelle. Eli jos palleropasta kiinnostaa, niin laita viestiä osoitteeseen anna@hellajaherkku.fi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...