Toka kerta Tocassa

Kävimme parisen viikkoa sitten Suomessa vierailulla olleen expattitoverini kanssa syömässä ravintola Tocassa (Unioninkatu 18). Iltavisiitti on pyörinyt mielessä siitä saakka, kun pääsin maistamaan paikan herkkuja Suomen Gastronomien Seuran tammikuun kuukausilounaalla.

Itse asiassa Tocaan on ollut kova hinku jo viime syksystä saakka, kun Hesarin Nyt-liite arvioi paikan viiden tähden arvoisesti. Siitä asti Tocan varauskirjat ovat olleet aika täysiä ja varsinkin viikonlopuille on ollut vaikeaa saada pöytää kovin lyhyellä varoajalla.

Ravintolassa on vain parisenkymmentä paikkaa, joten siinäkin mielessä ruuhkat ovat ihan ymmärrettäviä. Ovipumppu on laulanut ja asiakkaat ovat täyttäneet myös seinän levyisen liitutaulun kiitoksilla hyvästä ruoasta.

Ruokien kimppuun pääsemistä jouduin valitettavasti odottamaan luvattoman pitkään, mutta syy siihen ei ollut ravintolan vaan myöhässä olleen deittini. Reilussa puolessa tunnissa ehtii juomaan melkein kaksi dry martinia. MOT.

Seuralainen saapui aikanaan ja pääsimme itse asiaan. Valitsimme viiden ruokalajin setin puolikkailla viinipaketeilla. Ennen varsinaisia sapuskoita meitä tervehdittiin keittiöstä perunakroketeilla, jotka olivat päältä rapeita ja sisältä pehmoisia.

Alkuun saimme "kalasoppaa", jossa oli suussa sulavaa sokerisuolattua lohta sekä mallasleipämurua kera perunavellimäisen liemen. Ihan älyttömän hyvää.

Australialaisen Angove Family Winemakersin erinomainen Chalk Hill Blue Riesling Gewürztraminer 2013 toimi hienosti keiton kaverina, mutta tätä viiniä voisi kuvitella lirppivänsä lämpöisenä kesäpäivänä vaikka ilman mitään ruokaakaan (vastuullisesti, ei-humaltumismielessä tietenkin).

Seuraava ruokalaji näytti valjulta, mutta oli täynnä makua. Jättiraviolien täytteenä oli ricottaa ja ruohosipulia sekä hintsusti sitruunankuorta. Tästäkin tykkäsin kovasti.

Ravioleille paritettu Piccini Chianti Riserva 2010 oli pehmoistakin pehmoisempaa ja se vakuutti chianteihin yleensä tietyllä varauksella suhtautuvan syömäseuralaiseni.

Kolmas ruoka oli possu-aprikoositerriini, jonka kanssa lautasella oli retiisiä, melonia, punasipulia, sinappiranskankermaa sekä aprikoosisosetta. Onnistunut kokonaisuus ja mukava idea, että aprikoosia löytyi myös itse terriinistä.

Possuviiniksi oli valittu Cleto Chiarlin Vigneto Cialdini. Tämä ihanasti pirskahteleva lambrusco tarjoitiin melko kylmänä, mikä sopi kuplivalle viinille erittäin hyvin.

Pääruokana oli aikamoinen kimpale paistettua turskaa kera fenkolin, fenkolivaahdon, lakritsikastikkeen sekä kertapuraisulla koukuttavien uppopaistettujen parsakaalien.

Turskaviininä oli Charles Smithin Vino Pinot Grigio 2011, joka toimi yskähtelemättä kalan painikkeena. Huomaa myös Tocan omistajattaren Vinon etikettiin sävytetyt kynnet.

Jälkkäriksi saimme hervottoman kokoisen "banana splitin". Ennen maistamista se vaikutti äklömakealta, mutta annoksen osaset (banaanisorbetti, maitosuklaavanukas, vadelmamousse ja kermavaahto) eivät sitten lopulta olleetkaan kovin imeliä. Kaikki upposi, vaikka tiukkaa meinasi tehdä.

Sopivasti sokerista linjaa myötäili myös suloinen chileläinen jälkiruokaviini Santa Rita Late Harvest Gewürztraminer Moscatel de Alejandría, joka passasi "banana splitille" oivallisesti.

Digestiiviksi piti vielä tilata moukku Avernaa.

Syömiset ja juomiset (kaksi alkudrinksua, puolikas viinipaketti ja digestiivi) maksoivat noin 100 euroa, mikä ei ole hinta eikä mikään näin laadukkaista tarjoiluista. Ruoat olivat kautta linjan kerkullisia ja viinit nappivalintoja. Erityiskiitoksen Toca ansaitsee maltillisesti hinnoitelluista juomistaan. Nyt viimeistään ymmärrän ne viisi tähteä.