1. helmikuuta 2013

Kiinalaisia nyssäköitä

Nyt kun olen toipumassa viisaudenhampaiden poistoleikkauksesta ja ruokavalioni koostuu lähinnä kylmistä tai korkeintaan haaleista soseista, on lievästi masokistista muistella alkuviikosta tekemääni jiaozi-kasaa.

Jiaozit ovat universaalimman dumpling-kategorian alajaosto. Tuolle dumpling-termille on hankala keksiä suomenkielistä vastinetta, sillä "myky" tai "nyytti" eivät mielestäni täysin kata kaikkia dumpling-karsinaan sullottuja ihanuuksia. Erityisesti kiinalaiset ovat kunnostatuneet erilaisten mahtavien dumplingien keksijöinä.

Kätevä emäntä tekisi myös kuoret itse, mutta minä en ole niitä vielä rohjennut yrittää valmistaa. Enkä kyllä tajua miksi, sillä taikina on varmasti tosi simppeli työstää. Siihen ei tule kuin jauhoja, leivinjauhetta ja vettä, ohjeistaa Beijing Gourmand.

Mutta ehkäpä jo seuraavalla kerralla kokeilen omatekoisia kuoria, sillä jemmaan ei jäänyt enää yhtään valmiskamaa. Muille mukavuudenhaluisille kotikokeille tiedoksi, että valmiskuoria löytyy esmes Vii Voanin pakastekaapeista.
Joillekin riittää, että jiaozit ainoastaan keitetään. Luttanat jiaozitkin ovat oikein hyviä, mutta itse pidän vielä enemmän ritisevänrapeista versioista. Sen vuoksi paistan niihin rapsakan pinnan vedessä kypsennyksen jälkeen.

Jiaozit syödään yleensä dippikastikkeen kanssa. Soossin valinnassa tyyli on täysin vapaa: kipakkaa chiliä, muhevaa maapähkinää, makeaa hoisinia, pirtsakkaa etikkaa, hapanimelää, bbq:ta tai jotain ihan muuta. Oma suosikkini on soijan ja seesamiöljyn sekoitus.

Nyssäköiden sulkemiseenkin on tarjolla useampien koulukuntien malleja, Oheisessa videossa demottu nipistelytekniikka on tuntunut omille nakkisormilleni helpoimmalta vaihtoehdolta.



Tarvitset:
200 g (luomu)possun jauhelihaa
2 kevätsipulia
valkosipulinkynnen
2 rkl soijaa
1 rkl viisimaustetta
lirauksen seesamiöljyä
25 kpl valmiita jiaozi-kuoria
vettä keittämiseen
öljyä paistamiseen

Tee näin:
Sulata jiaozi-kuoret.

Sekoita jauhelihaan hienonnetut kevätsipulit ja valkosipuli. Mausta seos soijalla, viisimausteella ja seesamiöljyllä.

Laita kuoreen teelusikallisen verran jauhelihaseosta. Sivele kuoren reunat vedellä ja nipistele jiaozit kiinni.

Laita vesi kiehumaan korkeareunaiseen paistinpannuun. Samassa pannussa voit sitten aikanaan paistaa keitetyt jiaozit.

Kypsennä jiaozit kiehuvassa vedessä kahdessa tai kolmessa erässä. Ne kyspsyvät reilussa viidessä minuutissa.

Nouki kypsät jiaozit vedestä reikäkauhalla. Laita ne valumaan keittiöpyyhkeen päälle.

Kun olet kypsentänyt kaikki jiaozit, kaada vesi pois pannusta ja lorauta tilalle öljyä. Paista jiaozit kuumassa öljyssä kauttaaltaan rapeiksi.

Tarjoa heti haluamasi dippisoossin kanssa.

14 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

mä olen tehnyt noita kuoria niin että 2 osaa jauhoja ja 1 vettä, jauhoja voi olla vehnää tai riisiä tai sekasin, ite olen laittanut puolet ja puolet. mitä enemmän riisiä sen läpikuultavampia ja kumisempia nyyteistä tulee.

leivinjauhetta on turha laittaa tämmösiin, ei se tee mitään.

Jaana kirjoitti...

Höh. Eikö se leivinjauhe edes jotenkin "pullevoita" nyssäköitä keittämisen aikana?

Pitääpä perehtyä kirjahyllyni kiinalaiskeittokirjojen taikinapoliittisiin linjauksiin...

Hirame kirjoitti...

Hei! Meillä tehdään usein jiaozien japanilaisserkkuja gyozia. Kuoriin käytämme kiinalaisia dumplings-jauhoja ja vettä, kaulimiseen perunajauhoja. Leivinjauhetta ei tarvita. Herkkua, joka tapauksessa!

Jaana kirjoitti...

Hirame, haa, dumplings-jauhoja! Onko jauhoilla joku erityinen nimi vai myydäänkö niitä ihan suoraviivaisesti vaan "dumplings-jauhoina"? Ja saako niitä Helsingin etnokaupoista?

Gyozat ovat kyllä ihania myös ♥

Jaana kirjoitti...

Pikaselasin kiinalaiset keittokirjani ja kaikissa niissä olevissa jiaozi-ohjeissa kuoriin käytetään tosiaan pelkkiä vehnäjauhoja. Nuo Hiramen mainitsemat dumplings-jauhot kyllä kiinnostavat, pitää vissiin tehdä toivioretki Vii Voaniin :-)

aleksi kirjoitti...

toi mun kuoriohje oli muuten just gyozoille

Jael kirjoitti...

Veljeni(joka on entinen keittiöpäällikkö) tekee noita aika usein ja viimeksi Helsingissä ollessani sain maistaa kunnon annoksen noita:)Itse en ole noita nyssäköitä koskaan tehnyt.

Jaana kirjoitti...

aleksi, eiköhän sama kuoritaikina käy muillekin nyssäköille ;-)

Yaelian, sun pitää sitten käydä useammin veljesi luona kylässä :-)

Hirame kirjoitti...

Kävin vilkaisemassa jauhopussiani, ja niiden sanotaan olevan "High gluten wheat flour" (merkki on Blue Twin spoons), vaaleanlila pussi, jonka kyljessä on jiaozien kuva. Sanovat, että sopivat myös nuudelien, wantonien ja buns'ien valmistamiseen, mutta meillä on toistaiseksi tehty vain gyozia. Helsingin aasialaiskaupoista en muista, mutta saattaisi ollakin. Viivoanin lisäksi kannattaa katsoa Aseanic Tradingistä.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Olen kanssa käyttänyt tuota samaa 2:1 suhdetta kuin Aleksi. Sen sijaa Aleksin vinkkaama riisijauhojen käyttö oli minulle ihan uutta. Mielenkiintoinen tieto. Pitää ehdottomasti kokeilla miten vaikuttaa.

Tykkään kanssa, että pannulla paistetut potstickers jiaozit on parhaita. Kun nyytin toinen puoli on paistettu rapsakaksi ja toinen höyrystynyt/keitetty, niin siitä tulee tosi kiva kontrasti.

Jaana kirjoitti...

Hirame, kiitos tiedoista, eiköhän noilla tuntomerkeillä oikea pussi löydy jos on löytyäkseen!

Ankerias Vipunen, riisijauho on minulle kaikin puolin harmaata aluetta, sillä myös riisijauhopeukaloni ei ole ihan siellä missä sen pitäisi olla :-)

Minä taas paistan jiaozit molemmilta puolilta, että rapeaa pintaa olisi mahdollisimman paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Heiii, tämmösenki sivuston bongasin ykskaks netistä kun etsin kaikkea hyvää :) Voitteko auttaa minua? Olen kunnon ruokafanaatikko ja löytänyt ruoan ja makujen ihanan ihmeellisen maailman! :D Tietääkö joku kiinalaisessa ravintolassa, tai no ainakin täällä missä asun, on saatavilla sen nimistä ruokaa kuin "possua haixun"? Eli siinä on pääasiassa paistettua possua ja sipulia... Kerrassaan hyvää ja niiiiiiin toivoisin löytäväni reseptin jostain, mutta mistä??? voisiko joku ihana ihminen auttaa minua ja kirjoittaa vastausta vaikka sähköpostiini nnisula@gmail.com ,olisin todella kiitollinen :)

Jaana kirjoitti...

Ano, pienellä googlailulla löysin tällaisen kiinalaisen sipulipossun reseptin. Olisikohan tuo lähellekään sitä mitä olet etsimässä?

Anonyymi kirjoitti...

Oiii, kiitoksia paljon :D nyt pääsen kokeileen josko se olisi se mitä olen hakenut... ilmoittelen kunhan saan testattua että miten kävi... :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...