2. tammikuuta 2013

Helppo, helpompi, jauhelihakastike

Juhlapyhät on nyt lusittu ja paluu arkeen on alkanut. Minulla ei ole ollut tapana tehdä mitään uudenvuodenlupauksia, mutta nyt päätimme Soppa-Hannan kanssa viettää ravintolattoman kuukauden. Itse asiassa sen piti olla jo marraskuu, mutta siihen tuli sitten sovittua kaikenlaista ja joulukuukaan ei oikein tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.

Omalla kohdallani ravintolattomuus EI tarkoita tipatonta tammikuuta, vaan sitä, etten käy koko kuussa ravintoloissa syömässä. Suurimpina syinä tähän päätökseen ovat umpitäysi pakastin ja hirmuinen ritirimpsu kokeilemattomia uusia ruokaohjeita. 

Olin valinnut tämänpäiväiseksi kotikokkailun kohteeksi mustatorvisienilihapullat, mutta luettuani suomalaisten suosikkiruoista kertovan uutisen muutin mieleni ja työstinkin jauhelihakastiketta. Ei mitään vaikesta lausuttavaa bolognesea vaan perussoossia.

Tai perus ja perus. Ei tämä sitä kaikkein autenttisinta vehnäjauhoilla suurustettavaa kastiketta ole, mutta maku on varsin perinteinen. Reseptin mukaisesta satsista söin itseni ähkyyn ja aimo läjä evästä jäi  vielä huomiseksi työpaikkalounaaksi.
Tarvitset:
pienehkön sipulin
nokareen voita
300 g (luomu)naudan jauhelihaa
1-2 rkl vasikanfondia
1 dl kermaa

Tee näin:
Pilko sipuli ja freesaa silppua voissa pannulla.

Murustele joukkoon jauheliha ja ruskista lihakikkareet.

Lisää pannulle makusi mukainen määrä fondia sekä kerma.

Anna kerman kiehua kasaan, kunnes kastike hieman saostuu.

Syö pastan, perunamuussin tai keitettyjen pottujen kanssa.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Heh, en huomannut sitä Maaseudun tulevaisuuden artikkelia suomalaisten suosikkiruuista, mutta nostin myös tänään blogissa esiin makaronilaatikot ym helpot arkiruuat. Ja postasin jauhelihakastikkeen _ja_ otin sitä mukaan duuniin. Viime aikoina on tullut postattua liian vähän näitä perusruokia. Ajattelin että ehkä oma jauhelihakastike-ohje on hyvä olla myös blogissa kun sitä mekin tasaisesti tehdään.

Jaana kirjoitti...

Perusarki ja perusarkiruoat ovat aliarvostettuja! Juhlat ja juhlaruoat eivät takuulla tuntuisi juhlavilta ilman helmenharmaata arkea.

Ja jauhelihakastikkeesta (ja makaronnilaatikosta) on varmasti yhtä monta reseptiä kuin on niiden kokkaajiakin :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...