19. elokuuta 2012

Sunnuntaina sataa aina

Normiolosuhteissa parin hellepäivän jälkeen sadesää olisi ollut tervetullut ilmiö, mutta pitikö tihkusaderintaman osua juuri Ravintolapäiväksi. Nooh, onneksi ehdin koluta paikan jos toisenkin ennen kuin keli muuttui kestämättömän rumaksi.
Aloitin kierroksen vanhoilta kotikulmiltani Hermannista, missä kerrostalon takapihalle puskain keskelle oli popahtanut Hải Phòng Street Kitchen.
Tarjolla oli vietnamilaista grillattua possua sekä kevätrullia liha- ja vegeversioina.
Valitsin aamupalaksi possusatsin, jonka kanssa lautaselle päätyi salaattia, minttua, korianteria, riisinuudeleita sekä kalakastikepohjaista soossia ja snadisti chiliä. Olipa hyvää!
Vellamonkadulta suunnistin Somerontielle, mutta Ñolosta olivat jo eväät loppuneet. Lohdutukseksi ostin vahvistavaa vattumehua hipsterinuorukaiselta ja läksin kohti Karhupuistoa.
Kaltaiselleni vanhalle Twin Peaks-fanille Double R Diner oli ihan must vierailukohde. Ravintolan olivat pystyttäneet kolme sööttiä tyttöä, jotka lienevät olleet korkeintaan pilkkeinä isukkiensa silmäkulmissa twinkkareiden ensiesitysten aikaan. Hienoa, että uudet sukupolvet ovat löytäneet kulttisarjan.
Menulla oli the best cherry pie in the world and a damn fine cup of coffee, yhdessä tai erikseen. Ja nyt seuraa todella hyödytöntä tietoa: meitsi saa kirsikanvarren solmulle samalla metodilla kuin Audrey Horne.
Kirsikkapiiras oli aivan älyttömän ihanaa.
Makean jälkeen teki mieli jotain suolaista, joten suunnistin Karhupuiston toiselle laidalle, jossa kaksi setämiestä kauppasi lihattomia lihiksiä ja kantarellisoppaa.
Soijamuru-riisitäytteisen piiraan väliin tungettiin vinkeää kaalisalaattia. Aika mukava makuyhdistelmä.
Setien vastapäätä South Pacific Sweet Storessa kaupattiin monenlaisia herkkuja.
Oli suklaisia Hokey Pokey-kimpaleita, kookoskarkkeja, Road-kuutioita, fudgea...
...sekä pavlovaa kiwi-hedelmien ja avaruuskerman kanssa. Niin överiä että ei paremmasta väliä!
Karkkikauppiaiden karvakaveri sai poikkeuksellisesti nuolla pavlovakauhan, kun hittituote oli myyty loppuun eikä kauhaa enää tarvittu.

Sateen yltyessä päätin lähteä kotia kohti, mutta matkalla pysähdyin Ruttopuistossa. Kiinnostavien Pork Men ja Blinilän edustoilla kiemurteli elämää suuremmat jonot, joten...
...päädyin Arancini-ravintolaan, jossa riisipalloja kypsensi asiaankuuluvalla pieteetillä sisilialainen daami ja paikan kassana toimi viulukotelo. Arvostan.
Höyryävä, juustoinen ja samanaikaisesti sekä rapea että mehevä arancini maistui aivan taivaalliselta inkiväärisen sitruunajuoman kanssa.
Mukaan kotimatkalle ostin vielä kupillisen espressoa, jota kaupattiiin Annankadulla sakkopaikalle parkkeeratun auton takapaksista. Kaupan päälle tuli hyvää karmaa.

6 kommenttia:

Dr.Sugar/Jinna kirjoitti...

Itsellä oli Helsingissä pikkuruinen ravintola myös Ravintolapäivänä ja luulin ettei ketään sään takia tulisi! Näin ei kuitenkaan ollut asian laita vaan ihmisiä tuli hirmuisasti enemmän kuin keväällä milloin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta! Kamalasta säästä huolimatta oli siis ihana päivä! =)

Jaana kirjoitti...

Teidän sijaintinne oli ilmeisesti aika hyvä, koska sää ei verottanut asiakkaita? Mutta tosi kiva kuulla, että Ravintolapäivänne oli sateesta huolimatta onnistunut :-)

aleksi kirjoitti...

sää oli varmaan ihan hyvä ravintolapäivälle kun ei niin paljoa tarvinnut jonotella, mua ei ainakaan haittaa vaikka ei ihan biitsi kelit olisikaan.

itekin kävin tollasen Sicilia palleron syömässä ja samalla vahingossa ohitin koko jonon.. en oikeen tiiä oliko se mun makuun tai ainakin tarviin harjotusta.

Jaana kirjoitti...

aleksi, minullekin kelpaa vähän viileämpi keli, mutta vesisade on penaalista. Arancini ♥

Tim kirjoitti...

Sen kaverin nimi on muuten Hippi ;) Todellakin tuli hymy namaan sit kun mä näin ton kuvan. Joo, se oli ihan onneessa kun kerrankin sai nuolla ruoan jälkiä (kun oltiin liian kiireisii silloin huomata sen ennen kuin se hyökäs ;).

cheers
Tim

Jaana kirjoitti...

Tim, onpa teidän karvakaverillanne ihana nimi :-)

Ihania olivat myös herkkunne, kiitokset vielä kerran!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...