16. elokuuta 2011

Heppoja, norsuja ja olutta

Suoritimme Kööpenhaminan reissulla Carlsbergin panimovisiitin. Emme suinkaan siksi, että olisimme Carlsbergin tuotteiden suuria faneja, vaan koska halusimme nähdä panimohevosia ja elefanttiportin.

carlsberg
Tovin sateessa tallusteltuamme pääsimme vanhalle panimolle, jolta suurtuotanto on siirretty pari vuotta sitten nykyistä kapasiteettia paremmin vastaaviin tiloihin.

carlsberg
Massiivinen, kivinen norsuportti oli mahdottoman nätti! Pientä hämmästystä tosin herätti fantin kyljessä komeillut swastika. Kierroksella opimme, että sitä käytettiin 1940-luvulle saakka yleisesti panimon tuotteiden markkinoinnissa, kunnes symbolin merkitys muuttui radikaalisti.

carlsberg
Janoinen otus panimon portissa.

carlsberg
Gamle Carlsberg Vej'llä on edelleen panimotoimintaa eli kuparipytyt eivät ole pelkkiä koristeita. Niissä valmistetaan pieniä eriä Jacobsenin tuotteita.

carlsberg
Tuoksupulloista pääsi nuuhkimaan erilaisia aromeja, joita oluista löytyy.

carlsberg
Panimobaarissa maistamani Jacobsen Pale Ale oli suuhuni oikein sopivaa ja tälle oluelle tyypilliset hedelmäiset, karamelliset aromitkin löytyivät hetken haistelun jälkeen. Pääsylipun mukana tulleilla kupongeilla lunastin Tuborg Grøniä.

carlsberg
Myös Carlsbergin possusnäksit olivat aika hyviä.

carlsberg
Näyttelyssä oli esillä kunnioitettava pullomeri, johon herra Leif Sonne on kerännyt puteleita eri puolilta maailmaa. Kokoelma siirrettiin panimolle vuonna 1993, jolloin sen suuruus oli noin 10 000 pulloa.

Lefan keräämien pottujen joukkoon on tosin tungettu aika paljon firman omaa tavaraa, joten tällä hetkellä reilun 20 000 pullon kokoelmaan mahtuu jonkin verran kaksoiskappaleita.

carlsberg
Tuborgin jouluinen perhepakkaus.

carlsberg
Panimon yli 200-vuotisesta historiasta kertovalla osastolla oli esillä myös swastikaetikettisiä pulloja. Natsipilsneriä tämä ei kuitenkaan ole, sillä oluiden ollessa myynnissä symboliin ei vielä yhdistetty mitään negatiivista.

carlsberg
1940-luvulta on peräisin myös superhieno suojavaruste, jota juomien hiilihapottajien tuli käyttää. Tuommoinen olisi kyllä kätevä vettä poreuttaessa!

carlsberg
1950-luvulla oluesta saatavaa energiaa verrattiin syömällä saataviin kaloreihin tyyliin "pilsupullolla pärjäät yhtä pitkälle kuin puolellatoista munalla!" Asiallista valistusta.

carlsberg
Heppojakin näimme! Tämän kaverin nimi oli Carl ja hänen silmänsä ovat universumin sielukkaimmat ♥

3 kommenttia:

Anne-Marie Wättö´s Life kirjoitti...

Voi että kun ihana matkapäiväkirja Köpiksestä. Hävettää sanoo että asutaan vain tunnin junamatkan päässä sieltä ja koskaan ei olla Karlsbergin panimossa eli se asia täytyy korjata, ihan unohtumaan on päässyt koko paikka eli kiitos vihjeestä.
Tack så mycket och så Anne

Minna kirjoitti...

Oih, Carl! <3<3<3

Jaana kirjoitti...

Anne-Marie, panimo on ihan mukava paikka varsinkin sellaisille, joita Carlsbergin pitkä historia kiinnostaa. Plus norsuportti on oikeesti aika upea ja hepat ihania!

Minna, hän oli kyllä hurmurihepo ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...