7. syyskuuta 2010

Maistuis varmaan mullekin

Aistivammaiselle flunssapotilaalle perunamuussi, pasta ja risotto ovat mitä parhainta lohturuokaa. Niiden suutuntuma on niin tuttu ja ihana, että on melkein samantekevää, miltä ne maistuvat. Siis melkein samantekevää.

Tällä kertaa hämmensin taudinkaatajaksi kurpitsarisottoa. Käytin siihen paahdetuista kurpitsoista survottua sosetta, jonka rikkaan makumaailman ovea myös vaimeavainuinen yksilö pääsi raottamaan.

Ammensin risottoon vaikutteita Sillä sipulin ja Tamarind Heavenin ohjeista. Hyvää tuli, mutta tätä täytyy kyllä tehdä uudelleen jahka olen taas fyysisesti terveen kirjoissa.

Mausteeksi lorottamani viini oli italialaista luomuvalkkaria. Kierrekorkin ansiosta ruoanlaitosta ylijäänyttä alkoholia ei tarvinnut kurlata heti pois pilaantumasta.

Lisukepekoniksi paistoin Björkensin savustettuja siivuja viljapossun kyljestä. Kertakaikkisen laadukasta kamaa, josta pannulle valuva aines on rasvaa eikä vettä! Myytävänä ainakin Stockan laajennetussa Herkussa.



Risottoon tarvitset:
2 salottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
60 g voita
3 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
7-8 dl kasvislientä
2½ dl kurpitsasosetta
100 g Parmesania
10 salvianlehteä
(savu)suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
(savu)pekonia
paahdettuja kurpitsansiemeniä

Tee näin:
Pilko salottisipulit pienenpieneksi silpuksi. Ota reilun kokoinen kattila ja kuumenna siinä öljy ja puolet voista. Freesaa sipulisilppua hetkinen rasvassa. Kuumenna toisessa kattilassa kasvisliemi ja pidä se kiehuvana.

Lisää riisit sipulikattilaan. Sekoita niin että kaikki riisinjyvät imevät osansa rasvasta. Lorauta sekaan viini. Hämmennä rivakasti kunnes viini on imeytynyt riisiin.

Kaada kiehuvaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan riisin joukkoon, sekoita ja anna imeytyä. Hämmentele välillä, ettei risotto kärtsää pohjaan. Jatka tätä kunnes riisi on al dente.

Sekoita joukkoon kurpitsasose, raastettu Parmesan ja silputut salvianlehdet. Lisää mukaan loput voista ja mausta risotto suolalla sekä mustapippurilla. Suolan kanssa kannattaa olla pihi, sillä sitä on sekä kurpitsasoseessa että juustossa.

Tarjoa risoton kanssa muutama rapea pekonisiivu ja koristele annokset paahdetuilla kurpitsansiemenillä.

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Voi voi,paranemisiin! Kurpitsa on kyllä hyvä lisä moneen ruokaan:-)

Tuo sananvahvistus muuten tässä mulla oli "terve" eli ehkä se tarkoittaa jotain....

Merituuli kirjoitti...

Kurpitarisotto on kyllä ylihyvää! Voip silti olla että seuraavaksi tehdään tattirisottoa, sattineesta syystä ;).

Jaana kirjoitti...

Yaelian, sanavahvistus oli varmasti enne, sillä olo alkaa pikku hiljaa normalisoitua.

Merituuli, teillä on kyllä ollut kadehdittava tattionni! Toivotaan lisää sienilykkyä edistäviä kelejä :-)

Merituuli kirjoitti...

ja parempaa oikeinkirjoitusta...phuuh!

Nelle kirjoitti...

:) Mmm... Jollen olisi eilen tehnyt tattirisottoa... Tuo ei voi olla pahaa!:)

Jaana kirjoitti...

Tattirisotto ♥! Minulla oli ilo kyläillä männä viikonloppuna paikassa, jossa tarjoiltiin mm. älyttömän hyvää tattirisottoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...