13. heinäkuuta 2010

Hellesallad

Kun sekä sisä- että ulkolämpötila alkaa kolmosella ja asteet ovat plussan puolella, ei tee hirveästi mieli syödä saatika kokata. Silti hellekeleillä pitäisi riittävän nesteytyksen ohella muistaa harrastaa myös kiinteää ravintoa.

Jos lämmin ruoka ei puhuttele, niin silloin voi pyöräyttää vaikkapa kylmän avocado-surimi-riisinuudelisalaatin. Se valmistuu hetkessä, koska nuudelit ovat ainoa lieden lämpöä vaativa tykötarve.

Avocado tuo salaattiin tarvittavaa tuhtiutta, surimisuikaleet suolaisuutta ja idut rouskuvuutta, mutta varsinainen secret's in the sauce. Oman makunsa salaattiin antaa seesamiöljy, jota holvatessa maltti on valttia.

Kulinaarimurulasta osallistutaan tällä salaatilla meneillään olevaan ruokahaasteeseen. Lähden nimittäin huomenna haastedediksen ylittävälle maakuntamatkalle ja retkelläni turvaudun pääsääntöisesti muiden tekemiin sapuskoihin eli pidän vähän lomaa myös ruoanlaitosta.


Tarvitset:
150 g riisinuudeleita
lorauksen seesamiöljyä
yhden limen mehun
2 rkl kalakastiketta
1 rkl soijaa
2 avocadoa
200 g surimisuikaleita
2 dl mungpavun ituja

Tee näin:
Kypsennä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Huuhtele nuudelit kylmällä vedellä, valuta hyvin ja mausta ne lorauksella seesamiöljyä.

Sekoita isossa kulhossa limen mehusta, kalakastikkeesta ja soijasta soossi.

Halkaise avocadot ja poista niistä kivi sekä kuoret. Pilko avocadot ja lisää palat kastikkeen joukkoon.

Hämmentele nuudelit soossin ja avocadojen joukkoon. Lisää mukaan surimisuikaleet sekä idut.

Sekoita hyvin ja syö.

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Nami! täällä kun on hellettä vielä pitkälle syksyyn tuollaista voisi tehdä useinkin...

Jaana kirjoitti...

Toivottavasti suomalaiset helteet eivät jatku noin pitkään, alkaa olla tukalaa jo nyt.

Mari kirjoitti...

Olen nyt vähän tyhmä melkein-kasvissyöjä ja kysyn, mistä ja missä muodossa surimia saa? Ei ole jostain syystä sattunut kaupoissa silmiin.

Jaana kirjoitti...

Mari, surimia saa markettien pakastealtaista puikkoina ja esim. Tokyokanista saa sellaisia pidempiä versioita, jotka sopivat mitoiltaan makien täytteeksi. Puikkoja on tarjolla myös suolaliemeen säilöttyinä, kuten myös ravunpyrstön muotoon puristettuina. Pirkka-tuoteperheessä on muovipussitavarana sekä puikkoja että suikaleita. Liemi- ja pussikamat löytyvät yleensä samasta hyllystä kuin sillit ja mätitahnat.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...