29. heinäkuuta 2010

Kaloja, shampanjaa, leipiä ja Sorbusta

Viime viikolla vietin muutaman vaiherikkaan päivän entisillä kotikonnuillani Varkaudessa. Koska pitäjä sijaitsee keskellä vesistöjä, olivat visiitillä nautitut sapuskat kalavoittoisia.

Mummon naapurissa asuva rouva oli onkinut mökkilaituriltaan järjettömät määrät ahvenia, joista hän toi mummolle noin kilon paistovalmiita fileitä. Mummo taas kaivoi pakastimesta vastalahjaksi tusinan karjalanpiirakoita. Vaihdantataloudessa on voimaa!


Pyörittelimme fileet suolalla ja valkopippurilla maustetuissa ruisjauhoissa, jonka jälkeen paistoimme ahvenet voissa. Ne maistuivat lievästi sanottuna taivaallisilta.

Mummon poikaystävä (!) puolestaan yllätti meidät tuomalla erääseen aamukahvipöytään savustuslämpimiä muikkuja. Kalat oli nostettu järvestä vain muutamaa tuntia aiemmin ja kärrätty torille myytäviksi.


Ennen meikäläisen heräämistä ne oli tietty myös siivottu ja savustettu. Ottaen huomioon, että mummolassa päivän ensimmäiset sumpit ryystetään melko varhain, oli kalamies tehnyt urosmehiläisen työn heti aamusta. Arvostan.

Saisinkohan osakseni tällaista hemmottelua, jos asuisin paikkakunnalla vakituisesti vai onkohan kyseessä harvinaiselle vieraalle suotu erityiskohtelu? En uskalla lähteä arvailemaan, mutta mummo on ihana ♥

Osuin Varkauteen Sampea ja Samppanjaa-festivaalin aikaan ja käytin hyväkseni mahdollisuutta tutustua Carelian Caviarin tuotantolaitokseen, joka sijaitsee keskellä surullisen kuuluisan Stora Enson teollisuusaluetta.

Luonnonvarainen sampi on uhanalainen muinaisjäänne, jota himoitaan sen mädin vuoksi. Varkauden altaissa polskii sekä kitasampia, joista saadusta mädistä työstetään maailman parhaana pidettyä Beluga-kaviaaria että siperiansampia, joiden pienirakeisemmasta mädistä valmistetaan Ossetra-kaviaaria.


Sampilaitoksen altaita lämmitetään tehtaiden hukkalämmöllä, jota toivottavasti riittää jatkossakin. Sammet kasvavat noin 20-asteisessa vedessä puolentoista vuoden ajan, jonka jälkeen niiden sukupuoli määritellään ultraäänellä. Tuolloin kalat ovat pari-kolmekiloisia.

Pojat päätyvät fileerauspöydälle ja tytöt jätetään kasvamaan pulskiksi mädintuottajiksi. Kun siperiansampipimut tulevat sukukypsiksi 4-7 vuodessa, heidätkin pistetään lihoiksi. Mäti otetaan talteen ja siitä tehdään kaviaaria. Ensimmäinen varkautelaiserä Ossetraa tulee myyntiin keväällä 2011.

Kitasampikimulit sen sijaan saavat elää pidempään, sillä heistä lypsetään Belugan raaka-ainetta useampaan otteeseen.

Sammen liha muistuttaa rakenteeltaan lahnaa, maussa on lahnaa ja haukea. Ruodotonta sampea saa ainakin parista varkautelaisesta ravintolasta sekä omiin kokkauskokeiluihin paikallisesta Sepon Lihatori-putiikista. Saiskohan Stockalta?

Sampea oli tarjolla myös festivaalialueella, mutta niukemmalti mitä etukäteen oletin. Mielestäni ylihinnoitellut VIP-paketit olisivat sisältäneet kylmäsavulohi-sampikeittoa tai lohta ja sampea valkoviinikastikkeessa. Miksi lohta, kyseessähän ovat sampibileet?


Kolmas sampivaihtoehto oli friteerattu kalapala, oikein maukas ja festareille sopiva eväs. Jäin todellakin kaipaamaan lisää tällaisia pikkunapoja pönötysruokien ja kelmusämpylöiden tilalle.

Ensi kesän S&S-järjestäjät hoi, sampiruokavariaatioihin voisi panostaa pikkuisen enemmän. Paikan päällä savustettua sampea? Sampisandwichejä? Sampikukkoa? Sampiburgereita? Sampihodareita? Kiinalaisia tai thaimaalaisia sampisuupaloja? Sampipuikkoja? Sampipullia? Vippibuffan bulkkisalaateissakin voisi olla sampea? Mielikuvituksen käyttö ei ole kiellettyä!


Kun sammen ja shampanjan nimissä järjestetään festivaali, niin sitä shampanjaakin voisi olla tyrkyllä enemmän kuin yhtä laatua. Mutta jos on vaan sitä yhtä laatua, niin sen voisi edes tarjoilla oikean lämpöisenä.

Ensimmäinen Champagne Palmer & Co Brut-lasilliseni oli haaleaa ja kuplatonta. Toisen lasillisen kaataminen juuri avatusta pullosta paransi kuplatilannetta, mutta viini oli edelleen melkein yhtä lämmintä kuin ilma normaalisti heinäkuussa.

Sinänsä harmi, sillä vuonna 1947 perustetun viiniosuuskunta Palmer & Co:n sihijuoma olisi viileämpänä voinut olla ihan kelvollista.

Varsinainen syy Varkaudessa oleiluun oli nostalgiatapahtuma, jonka järjestelyissä olin mukana. Vastaavanlaiset kekkerit järjestettiin myös viime vuonna ja siellä sikisi ajatus varkautelaisuutta edistävän yhdistyksen perustamisesta.

Keväällä 2010 pihtisynnytettiin Ällitälli ry, jonka tarkoituksena on tukea entisten ja nykyisten varkautelaisnuorten toimintaa. Toisin sanoen: pidämme kerran kesässä kivalla porukalla mukavat kokoontumisajot ja lahjoitamme tapahtuman tuloja varkautelaiseen nykynuorisotyöhön.


Pääsylipputulojen lisäksi keräsimme pätäkkää uniikkileipäsillä, joita rakensivat hikihelteellä Ällitällin perustajiin kuuluva K ja hänen parrakkaampi puoliskonsa Y. Lisäksi leipästalkoisiin osallistuivat hätäapuun hälytetty sukulainen A sekä minä.


Kupletin juoni oli se, että jokaisen leipäsen piti olla erilainen. Ohessa esimerkki jäsen K:n tuotoksista, joille olisin valmis antamaan äärettömän määrän tyylipisteitä.


Jäsen A sijasi tämän setin leipäsensä salaattipedeille ja pyöritteli leikkeleet komeiksi tötteröiksi.


Otos jäsen Y:n varhaiselta juustokaudelta. Teoksissa on selkeästi havaittavissa erektiivisiä efektejä. Töitä ovat tukeneet cocktailtikut.


Minäkin ehdin askartelemaan noin tarjottimellisen leipäsiä. Tässä suosikkini, johon tuli laitettua muiden muassa Dijon-majoneesia, lihahyytelöä, yrttijuustoa, paprikaa ja sipulinvarsia.

Ei ole muuten helppoa väsätä useita erilaisia smörgareita tosta noin vaan, kokeile vaikka itse! Siksi haluankin vielä kertaalleen kiittää leipäskeksijöitä: tiksis, teitte hirmu urakan, josta tulette saamaan vielä syötävää hyvitystä!


Tapahtuman hengen mukaisesti janojuomanani toimi Sorbus, tuo rohtuneet huulet punerviksi värjäävä nuoruusvuosien hittiviini. Soppa oli niin hyvää, että sitä täytyy käydä hankkimassa muutama pullo reserviin ennen kuin klassikon valmistus lopetetaan kokonaan.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...