Itä-Lontoon etniset eväät

Kerta kiellon päälle eli vielä yksi reissurapo Lontoosta.


Sunnuntaisin Old Truman Breweryn (91 Brick Lane, London E1) tiloissa järjestetään Sunday (Up)Market, joka on paljon rennompi ja edullisempi vastine naapurikorttelin Spitalfields Marketille.

Sunnuntaimarkkinoiden myyjät kauppaavat joko vintagea tai kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Hyviä kotoisia verrokkeja ovat Plan-B ja Globe Hope. Panimoalue muistuttaa meiningiltään Kaapelitehdasta.

Sunday (Up)Marketilta saa myös ruokaa. Erilaisten etnisten keittiöiden edustus on kiitettävän kattava.

Harmi vaan, että vierailin markkinoilla juuri ennen Boxwood Cafen brunssia. Jouduin siis tällä kertaa syömään silmilläni.


Etiopialaisen ruoan kojulla iski ihan hirmuinen injera-himo ja ajatukset palasivat vierailuuni Addis Abebassa.


Lähi-Idän kioskilla kiinnostivat eniten etualalla olevassa kipossa keimailevat punajuuret.


Japanilaisella osastolla oli tarjolla muiden muassa edamame-kroketteja...


...sekä hurmaavia sormiruokaratkaisuja.


Espanjalaisten tiskillä iskin silmäni muhkeisiin tortilloihin ja mehevän näköisiin empanada-piiraisiin.


Aasia-sektorilla oli tyrkyllä friteerattuja rullia joka lähtöön...


...ja sama runsauden pula toistui soossirintamalla.


Eniten himoitsin kiinalaisia jiaozi-nyyttejä. Jo pelkkä tuoksu sai meikäläisen kuolaamaan kuin Pavlovin koira.


Brick Lanen varrelta bongasin myös jännän matkatoimiston. Lähtisitkö sinä Surma Travelsin järjestämille retkille?

Herkkuja ja Henry Hamptonissa

Taannoinen reissuni sattui mukavaan saumaan, sillä samoihin aikoihin lähistöllä järjestettiin Foodies Festival.


Ruokafestareiden pitopaikkana oli Hampton Court, jonne itsensä junaili Lontoon ytimestä kätsysti puolessa tunnissa.

Hampton Courtin asemalta oli helppo navigoida kohti Henry VIII:n entistä kotikartanoa. Piti vain seurata muiden ruokaan höpsähtäneiden muodostamaa kiemuraista jonoa.


Alueella oli kymmeniä yrittäjiä, jotka esittelivät ja maistattivat upeita tuotteitaan. Pikavilkaisulla näyttäisi siltä, että palatsia vartioivalta leijonaltakin valuisi kielen kärjestä kuolavana. Tarkemmin katsottuna sylki onkin jotain nöyhtää.

Paljon ihanuuksia oli myytävänäkin, mutta aika harvassa paikassa hyväksyttiin kortti maksuvälineeksi. Käteisen lisäksi myös shekit(!) olisivat olleet tervetulleita.


Juustoloilla oli loistava edustus festivaaleilla. Kentistä paikalle olivat saapuneet The Cheesemakers of Canterbury, joiden savujuusto oli aivan käsittämättömän hyvää.


Gothi Valley Goats tuottaa pääsääntöisesti vuohenjuustoja. Ja millaisia vuohenjuustoja! Vienosti homeinen Talley Las suli suuhun ja kypsymisen aikana siiderillä penslattu Drunken Dragon meinasi viedä kielen mennessään.


La Fromageriella on Lontoossa kaksi juustopuotia, joiden yhteydessä olevissa kahviloissa voi maistella juustoja. Tällä matkalla kumpikaan La Fromagerie ei sattunut reittieni varrelle, mutta seuraavalla kerralla sitten...


...koska heillä myydään tryffelimöhnällä täytettyä brietä! Tätä järkkyihanaa juustoa voisi ehkä yrittää tehdä itsekin?

Hieman harmitti, kun ei voinut ostaa kaikkea himoitsemaansa. Toisaalta juustojen säilyttäminen syömäkelpoisina Suomeen saakka olisi vaatinut niin paljon kikkailua, että tyydyin tällä kertaa lähinnä maistelemaan ilmaisnäytteitä.

(Totuuden nimissä myönnettäköön, että aivan viime töikseni Lontoossa piipahdin Harrodsin Food Hallissa juusto-ostoksilla. Guilty as charged.)


The Little Sauce Companyn kastikearsenaali sai kaltaiseni soossiaddiktin ai-van sekaisin! Varsinkin Truffle-infused Asparagus Pesto veti hiljaiseksi. Miten kukaan voi tehdä jotain noin hyvää?


Isle of Wightiltä kotoisin oleva The Garlic Farm kauppasi parsaa..


...sekä kiitettävää valikoimaa valkosipulisia chutneyta. Tykästyin todella paljon banaaniseen Cheeky Monkey-merkkiseen tuotteeseen, jota myös lunastin purkillisen mukaani.

Apinaparka ei tosin ikinä päässyt kotiin saakka, sillä hänen kohtalokseen koituivat Heathrow'n turvatarkastajat. Reissasin pelkillä käsimatkatavaroilla, joten ajattelin kyllä jo etukäteen chutneyn hipovan nesteen ja kiinteämmän elintarvikkeen rajapyykkejä. Ja nesteeksihän se laskettiin.

Yritin kyllä anella tullikavereilta, että "Pleeeease don't take my Cheeky Monkey", mutta miehet olivat taipumattomia (joskin hieman hämmentyneitä). He olisivat kyllä antaneet minun maistaa apinaani ennen kun poistun maasta, mutta kerroin tietäväni sen olevan excellenttiä, koska olin sitä jo kokeillut.

Purkkini jäi siis näille pakistanilaisen oloisille tyypeille. Epäilen vahvasti heidän nauttineen chutneyta currynsa lisukkeena tuona päivänä. Toivottavasti tykkäsitte!


Ruokakarkeloissa paikkansa lunasti myös luomutuotteiden nimeen vannova Flour Power City Bakery. Heillä ei ole kiinteitä myyntipisteitä, vaan tuotteita voi ostaa lähinnä Farmers Market-konseptin puitteissa toimivilta toreilta. Erittäin kannatettavaa toimintaa!


Flour Power City Bakeryn juustotikut olivat herkkua.


Ostereitakin oli tarjolla. Vanhan uskomuksen mukaan niitä ei saisi syödä kuukausina, joiden englanninkielisessä nimessä ei ole r-kirjainta. Eli meikäläisittäin touko-kesä-heinä-elokuussa.

Rossmore Oystersin heppu kuitenkin kertoi, että ostereista voi huoletta nauttia ympäri vuoden. Kesäkuukausina ne eivät vain maistu niin hyviltä kuin kylmempien vesien aikaan.


Minä söin kaksi ja ne maistuivat ihan ostereilta :-)


Harvey Nicholsilla oli erilliset ruoka- ja shampanjateltat. Ruokapuolelta sorruin ostamaan kaviaaria, kun konsulentit väittivät ettei sampia tapeta mädin saamiseksi, vaan se ikään kuin lypsetään kaloista. Shampanjateltassa oli koko ajan niin kova tungos, että kävin hakemassa sieltä maistiaisia kolmesti.


Maksuttomien annosten lisäksi piti haukata ostoruokaakin. Kohtuullisen toimiva kokonaisuus syntyi, kun halkaistun ciabattan pätkille siveltiin omenaista kastiketta ja väliin topattiin vartaassa paistuneesta siasta vuoltuja siivuja, ritisevän rapeaa pekonia sekä kourallinen rucolaa.


Roast Hogin kaveriksi kävin naapuritiskiltä pullollisen Ridgeway Oxfordshire Blueta. Erinomaisen yhteensopiva kombinaatio!


Sateenkaaren värisen Happy Kitchenin tuotteet ovat sokerittomia ja luomua. Sekä kaupan päälle vielä reilua meininkiä.


Jälkiruoka ei voi puddingia brittiläisemmäksi tulla! The Pudding Compartmentin valikoimasta Sticky Toffee Cheesecake osui ja upposi meikäläiseen.


Viehättävän Global Fusionin-vegaanileipomon punajuurella ja kurpitsansiemenillä maustettu leipä oli ylimaallinen kokemus.


Polvet notkahtivat myös Jim Garrahy's Fudge Kitchenin vitriinin edessä. Oli ihan pakko ostaa mötkäle Belgian Chocolate Swirliä ja se oli juuri niin suklaisen pehmeää kuin miltä kuulostaakin.


Lisää houkutuksia käveli vastaan Outsider Tartin kohdalla. Yrityksen, joka on "devoted to all things sweet and yummy", ovat perustaneet kaksi Yhdysvalloista Lontooseen muihin töihin muuttanutta kaveria. Heidän suklaasta, riisimuroista, maapähkinöistä ja maapähkinävoista rakentamansa Monster Brownie on ihan killerikamaa.


En voinut poistua paikalta poikkeamatta Choc Starin pakulla. Sieltä tarttui mukaan säädyllisen kokoinen pallero äkkimakeaa suklaajätskiä.

Varsinaisten syömien ja juomien ohella festareiden ohjelmassa oli eri teemoihin keskittyneitä luentoja sekä mestarikokkien näytösluontoisia esiintymisiä. Pääsylippuja tilaisuuksiin jaettiin "first-come, first-served"-periaatteella.

Minulla kävi tsägä ja sain piletin Chefs Theatren näytökseen, jonka tähtenä loisti ylistetyn Tom's Kitchenin perustaja Tom Aikens. Kyseiseen ravintolaan en nyt ehtinyt, mutta sitten ensi reissulla sinne(kin) täytyy päästä.

Lisäksi kävin Food Masterclassissa vaikuttumassa Momma Cherrin amerikkalaisesta Soul Foodista. Eloisa Momma on kyllä melkoinen persoona ja tuttu Ramsay's Kitchen Nightmares-sarjasta.

"The man who can dominate a London dinner-table can dominate the world" *

Visiteerasin viime viikolla Lontoossa. Reissun alkupuoli sujui työperäisen seminaarin ja loppupuoli paikallisten ruokatuulien haistelun merkeissä.

Uusien kokemusten lisäksi taisin saada mukaani myös jonkin sortin pöpöviruksen, sillä muutama päivä on nyt mennyt vällyjen välissä niiskuttaen. Toivottavasti tämä ei ole sitä possunuhaa.


Vanhan Hyacinth Bucket-fanin mieltä lämmittivät kovasti majapaikkani vakiovarusteisiin kuuluneet Royal Doulton-mukit. Hyacinthin parempi kahvikalusto ("Royal Doulton with the hand-painted periwinkles") kun on saman porsliinivalmistajan tekosia.


Hotellissa tarjolla ollut englantilainen aamiainen oli kelvollista kamaa. Pekoni oli kevyesti savuisaa ja pikku sianlihamakkarat maukkaita. Ainoastaan black puddingia jäin kaipaamaan.

Sen sijaan tyrkyllä olleet paistetut perunat, herkkusienet ja grillitomaatit jätin kaukaloihinsa. Yhtenä aamuna kokeilin paistetun munan tilalla kokkelia, mutta se oli vetistä ja ällöä.


Retkellä tuli muisteltua kesäduuniaikoja Irlannissa ja hankittua lounaan korvikkeeksi silloin suosimani vakiosetti. Pussillinen etikkaisia perunalastuja ja muna-pekonikulmio toimivat yhä kuin junan vessa!


Vaihtelun vuoksi korvasin eräänä päivänä lounasleivän pastylla, jonka sisään Cornish Bakehousen näppärät leipurit olivat kätkeneet lanttua, naudanlihaa ja Stiltonia. Ylihyvää!

Kornin lihiksen kera rouskuttelin ehkä maailman parhaita sipsejä. Tällä Lontoon keikalla tuli myös juotua toinenkin pullollinen monikansallisen virvoitusjuomateollisuuden lahjaa minulle ja maailmalle, Diet Cherry Cokea.


Törmäsin useassa käänteessä Wasabi-ketjun sushikioskeihin. Victoria-asemalta sorruin ostamaan muutaman nökäreen. Maultaan nigirit olivat kohtuullisia, mutta auta armias sitä jätteen määrää, mitä näistä yksittäispakatuista kavereista syntyikään!


Keittokirjarintamalla onnistuin pysymään kaidalla tiellä ja hommasin ainoastaan yhden uuden opuksen (Gastropub Classics - 150 Defining Recipes), vaikka kävinkin menemässä sekaisin Books for Cooks-nimisessä puodissa.

Siellä myydään pelkästään keittokirjoja *pökr* ja putiikissa toimii myös testikeittiö, jossa koeponnistetaan päivittäin jotain reseptiä tai reseptejä valikoimassa olevista opuksista.

Tuotoksia myydään niin kauan kuin niitä riittää. Valitettavasti vierailuajankohtanani kaikki sen päivän quichet oli jo syöty.

Kaupassa järjestetään myös kokkaussessioita, joiden vetäjät ovat kokkeja ja keittokirjailijoita. Tilaisuudet ovat suosittuja eli niihin kannattaa ilmoittautua etukäteen. Tämän laitan korvan taakse seuraavaa Lontoon matkaani varten.


Kun kävin viimeksi Lontoossa noin 15 vuotta sitten, joistakin pubeista sai kotiruoan tyyppistä mättöä ja pikkusuolaista evästä. Silloin termiä gastropub ei oltu vielä keksitty.

Illastimme kollegani kanssa monessa lähteessä kehutussa gastropubissa nimeltä Anchor & Hope (36 The Cut, London SE1). Varauksia ei oteta etukäteen, joten ilmoittauduimme syömähaluisiksi paikan päällä ja jonotimme pöytää parin lagerin verran.

Olutta särpiessä oli hyvin aikaa googeltaa kuvia seinämenulta löytyneistä oudommista tykötarpeista. Nyt English lop, onglet ja skate ovat tuttuja juttuja.


Odotuksemme palkittiin, sillä ruoka oli superhyvää. Työkaveri tykkäsi alkuun ottamastaan rapudipistä ja oma bresaolani vuohenjuustokastikkeella oli niin ikään herkullista. Seuralaisen pääruokapupu tarjoiltiin piccalillyn kera, oma seitsemän tuntia haudutettu loistava lampaani kikherneiden kanssa.

Anchor & Hope oli ehdottomasti kokemisen väärti. Ruoka on reilua, punkkua juodaan sinappilasin tyyppisistä kipoista ja tunnelma on välitön. Myös hinta-laatu-suhde on kohdallaan.


Lontoon vierailun ehdottomaksi kohokohdaksi aiottu dinnerini tähdellisessä Gordon Ramsay at Claridge's-ravintolassa (Brook Street, London W1K) oli kyllä pienoinen pettymys.

Paikka toimii viiden tähden hotellin yhteydessä, joten puitteet ovat oikein viehättävät. Ruokien puolestakin alkutaival sujui suotuisissa merkeissä.

Tryffelitahnan ja tyylitellyn taramasalatan kylkiäisinä pöytään tuodut leipätikut sekä amuse-bouche parmesanvaahdolla ja hernepyreellä maustettu salaatti uusista perunoista olivat nannaa. Myös oliivileipä oli oivallista.

Mutta. Alkupalakampasimpukoiden paahdetut mantelit olivat palaneita! Jos paahtaminen on vaikeaa Kulinaarimurulassa, niin ei sitä kerpeles osata gordonilassakaan! Huomautin asiasta edeskäyvälle, joka välitti minulle paluupostissa kokin pahoittelut laadunvarmistuksen pettämisestä.

Pääruokavasikkani olikin sitten suussa sulavaa ja savustettu perunamuusi kertakaikkisen taivaallista. Jälkkäriksi valitsin kärryistä kahta sinihomejuustoa sekä vakavanhaa cheddaria. Juustot olivat jumalaisia.

Keittiön makeana tervehdyksenä pöytään saapui hurmaavaa mantelivanukasta vadelmamoussella ja shampanjavaahdolla. Mutta sitten tuli taas takapakkia.

Odotin tuloksetta espressoani saapuvaksi 20 minuuttia, jonka jälkeen viittilöin itselleni laskun. Sen maksettuani olin huonolla tuulella, mutta tilanteen pelasti Restaurant Director, joka jutteli kanssani mukavia melkoisen tovin.

Talo tarjosi myös hyvittelykahvit ja konvehteja. Lisäksi Mr. Malkov järjesti minulle audienssin manteleidenpolttajan tykö, joka pahoitteli tapahtunutta tällä kertaa henkilökohtaisesti. Siinä vaiheessa alkoi olla jo parempi mieli.

Läksiäisiksi sain vielä Malkovilta käyntikortin ja kehoituksen olla jatkossa yhteydessä suoraan häneen, mikäli tarvitsen pöytää jostain gordonilasta. Kiitos, näin tulen toimimaan :-)


Matkani viimeisenä päivänä menin sitten hieman ristiriitaisin odotuksin toiseen Ramsayn paikkaan, josta olin kyllä kuullut ennakkoon paljon hyvää. Boxwood Cafe (The Berkeley, Wilton Place, Knightsbridge, London SW1X) osoittautuikin huhujen veroiseksi ravintolaksi.

Aikataulusyistä minulla oli Boxwoodiin brunssivaraus puolilta päivin. Skippasin alkupalat ja kävin suoraan hanhenmaksa-vasikkahampurilaisen kimppuun, joka oli ehkä paras koskaan syömäni burgeri.

Hampparin kanssa oli tarjolla friteerattuja sipulirenkaita, savustetulla valkosipulilla maustettua majoneesia, salaattia sekä punasipulihilloketta, joka oli melkein yhtä hyvää kuin itse tehty. Ja tietty ranskalaisia perunoita.

Jälkiruoaksi nautiskelin erinomaista vanilja-pipari-juustokakkua ja tuoreita mansikoita. Laskussa ei ollut yhden tähden lisää, vaan syömät ja juomat kustansivat ihan järjellisen summan. Boxwoodista jäi siis hyvä maku suuhun.

* Otsikon lainaus on irkkuklassikko Oscar Wilden viisauksia. Jos minulta kysytään, niin Ramsaylla on vielä matkaa maailmanvaltiaaksi.

Niin hyvää ettei sanotuksi saa

Räyhäkkään pörköltin lempeämmäksi peräruoaksi (termi on lainattu Raumalla vaikuttaneen isotätivainaan sanaisesta arkusta) tuunasin europannukakkujen tyyppisiä lättyjä.

Iki-ihanien suklaa-pistaasilettusten täytteeksi sivelin DeliDelin maahantuomaa mahtitahnaa. Suklaalevitteen voit tarvittaessa korvata Nutellalla tai muilla sen tyyppisillä ratkaisuilla.

Koska lähestyvä Lontoon reissuni (jep, pöytävaraukset ovat voimassa kahteen eri gordonilaan) aiheuttaa aikamoisia paineita ruokahaasteaikataulun suhteen, taidankin osallistua toukokuun kisaan näillä letuilla.

Hyväkkäät voit mainiosti esivalmistella (paisto ynnä suklaalla sively) ennen eväsretkeä kotikeittiössäsi. Ja jos vielä pakkaat koriin pursokerman ja pilkotut pistaasit, onnistuu annosten viimeistely viltin kulmalla käden käänteessä.

Piknikolosuhteissa tomusokerista voi tinkiä.


Lettutaikinaan tarvitset:
2 munaa
1½ dl maitoa
½ dl kivennäisvettä
2 dl vehnäjauhoja
ripauksen suolaa
1 tl vaniljaesanssia
voita paistamiseen

Lisäksi tarvitset:
suklaa-pistaasilevitettä
tomusokeria
pistaasimanteleita
kermavaahtoa

Tee näin:
Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon maito sekä kivennäisvesi. Ripottele mukaan jauhot ja hämmennä ainekset tasaiseksi taikinaksi. Mausta suolalla ja vaniljaesanssilla.

Anna taikinan turvota vähintään tunnin ajan ja paista siitä kohtuullisen ohkaisia ohukaisia.

Voitele lämpimät lätyt suklaa-pistaasilevitteellä. Taita letut kahtia ja viikkaa syntyneet puolikuut kolmioiksi.

Koristele tomusokerilla, rouhituilla pistaasimanteleilla ja kermavaahdolla. Nam.

Köszönöm

Ystävättäreni toveri R visiteerasi keväisessä Budapestissa, osti sieltä kaksi hametta ja loppurahoilla matkalaukullisen paprikaa eri muodoissa. Meitsi sai saalista osansa: pussillisen makeaa jauhetta ja pari tuubia stydiä tahnaa.

Vaihtarina maustoin tuomisilla muhevaa pörköltiä, jota tarjoilin unkarinmatkaajalle eilen. Jälkkäriksi tein tuunattuja lettuja.

Pörköltin ja unkarilaisten toisen kansallisherkun, gulassin, selkein ero lienee nesteen määrässä. Pee on muhennosmaista, kun taas gee on ennemminkin soppaa tai soossia.

Molemmissa keskeisenä tykötarpeena on kuitenkin paprika. Tuliaistuubin kipakalle paprikatahdakselle on vaikea keksiä toimivaa korviketta, tomaattipyreella ja chilillä pääsee vähän sinne päin.

Tarvitset:
voita
ison sipulin
2 valkosipulinkynttä
2 rkl paprikajauhetta
800 g possun niskaa
puoli tuubia paprikatahnaa
purkillisen tomaattimurskaa
2 vihreää paprikaa
suolaa

Tee näin:
Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Sulata kohtuullinen nokare voita kasarissa tai korkeareunaisessa paistinpannussa ja freesaa sipulit kuulaiksi.

Kauho sipulit pois kasarista ja sulata toinen kikkare voita. Ripottele paprikajauhe rasvan joukkoon ja anna sen kihistä hetkinen.

Lisää joukkoon kuutioidut possunpalat. Kääntele kuutioita voi-paprikaseoksessa siten, että lihat punastuvat joka kantilta. Kaada sipulit takaisin kasariin, purista mukaan paprikatahna ja sekoita hyvin.

Kumoa pannulle purkillinen tomaattimurskaa ja hämmentele ainekset sekaisin. Anna ruoan kiehahtaa ja vähennä sitten lämpöä reippaasti.

Leikkaa paprikat suikaleiksi ja kasaa ne muiden tykötarpeiden päälle. Laita kansi päälle ja anna ässehtiä ainakin pari tuntia.

Kääntele paprikat muiden ainesten sekaan ja jatka evään kypsyttelyä toiset pari tuntia, mieluusti pidempäänkin. Pörkölt on valmista, kun lihat hajoavat siekaleiksi ajatuksen voimalla.

Mausta liha-tomaatti-paprikamuhju kevyesti suolalla ja nauti siitä kuoriperunoiden tai pastan kanssa.

Lääkitys kohdallaan

Eilen Kulinaarimurulassa(kin) valvottiin Euroviisuja. Mukana oli lahjomattomia asiantuntijoita Erlândiasta, People's Republic of Oulusta, Höntöntönstanista (F.Y.I. Kouvostoliitto) sekä United States of Savosta.

Varjoraatimme ylivoimainen voittaja oli Bosnia-Hertsegovinan jylhä esitys, Suomi ja Portugali jakoivat kakkossijan, Kreikka rankattiin neljänneksi. "Oikea" voittaja Norja jätettiin tylysti kahdeksanneksi.


Raatilainen, jonka oma suosikki sijoittui virallisessa rankingissä korkeimmalle, palkittiin dagen efter-suolakurkulla. Kompaktisti yksittäispakatun keksinnön lunasti itselleen P.R. Oulun ylpeä edustaja, joka antoi parhaat pisteensä Kreikan imellokselle.

Itse pidin eniten Portugalin ihanasta rallatuksesta, josta ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Söpöä biisia tukivat hurmaavat My Little Pony meets Gay Pride-henkiset lavasteet sekä kestohymyilevä bändi. Tahtoo samat lääkkeet!



Koska viisut järjestettiin tänä vuonna Moskovassa, kokkasin valvojille venäläisvivahteista huikopalaa. Hapankaalipiiraan ja hapankurkkujen lisäksi tarjolla oli sipulilla ja valkosipulilla maustettuja ruisnappeja herkkusienisalaatilla.

Olin varannut palanpainikkeeksi myös vodkaa, jota tosin kului vähänlaisesti. Tarkoitus oli nimittäin ottaa ryyppy aina kun Suomi saa 12 pistettä, mutta näissä kisoissa kävi niin kuin kävi. No, eipähän ole tänään tukka tämän enempää kipeä.


Herkkusienisalaattiin tarvitset:
8 herkkusientä
pienen punasipulin
2 valkosipulisuolakurkkua
120 g smetanaa
muutaman tipan Tabascoa
ripauksen maustepippuria
(suolaa)

Tee näin:
Pilko sienet, sipuli sekä suolakurkut pieniksi kuutioiksi. Sekoita kuutioiden joukkoon smetana. Mausta Tabascolla ja pippurilla.

Anna salladin tykötarpeiden totutella toisiinsa jääkaapissa ainakin parin tunnin ajan. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Syö ruisnappien tai -leivän kanssa.

Ime parsaa!

Parsa on ihanaa ja vihreämpi versio maistuu minun suussani valkoista paremmalta. Ihan vähän käy kateeksi Soppakellarin sakkia, he kun ovat yhyttäytyneet niin lähelle parsataivasta kuin elävän ruokabloggaajan on mahdollista päästä.

Onneksi säällistä tavaraa saa Kulinaarimurulan kulmiltakin. Tänään ostin nipullisen ja natustelin niistä puolet iltapalaksi Hollandaise-kastikkeen kanssa.

Hollantilaiskastike kuuluu soossien kantaäitien klaaniin ja sen valmistaminen ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin väitetään. Jumalaisen emulsion pitkästä historiasta kertoo myös Raholan setä.

Oheisen ohjeen mukaisesta satsista riittää reippaasti kastia puolikkaalle parsakimpulle.


Hollandaise-kastikkeeseen tarvitset:
keltuaisen
vajaan teelusikallisen sitruunan mehua
ripauksen cayennepippuria
50 g voita

Tee näin:
Leikkaa huoneenlämpöinen voi pienemmiksi kuutioiksi. Sekoita keltuainen, sitruunan mehu ja cayennepippuri teräs- tai lasikulhossa.

Kiehauta vettä sellaisessa kattilassa, johon kulho sopii ilman pohjakosketusta. Kun vesi pulpahtelee, vähennä lämpöä radikaalisti ja nosta kulho kattilaan. Myös veden ja kulhon väliin tulee jäädä hajurako.

Kypsennä munaseosta vesihauteessa ja vispaa mukaan voita kuutio kerrallaan. Muista vatkata soossia koko ajan, muuten munasta voi tulla kokkelia. Jatka hämmennystä kunnes kastike sakenee reilusti ja vaalenee hiukan.

Tarjoile keitetyn parsan kera suhteellisen välittömästi. Soossi menettää muotonsa, jos sitä seisottaa hellan kulmalla turhan panttina.


Parsaherkun jälkeen maistuu palanen tummaa suklaata. Sitä riittääkin taas toviksi, sillä kävin hamstraamassa Stockan taannoisilta ranskalaispäiviltä levytolkulla Valrhonaa.

Uppopaistolaisjuhla

Onnistuin viimevuotiseen tapaan välttämään tungokset tänäkin vappuna. Näköjään edelleen on hyvä miettiä kenen joukoissa seisoo, sillä joissakin joukoissa tyhmyys tiivistyy käsittämättömillä tavoilla.

Kotivappu sujui aaton osalta kuin mikä tahansa torstaipäivä, mutta eilen tuotin kämppään tunnelmallista käryä paistamalla kolmen sortin munkkeja. Perinteisten sokeristen lisäksi kattilassa tirisi myös Aura- ja pekonimunkkeja.

Suolaisten munkkien keksimisestä on kiittäminen Ylimuuli Mukkelista, tuota hurjaa Uppopaistopäällikköä Hakaniemestä. Överimunkit ovat keskeinen osa taikinaterapeutti Mukkeliksen lanseeraamaa mielenterveysmenua.

Monkeymunkkitaikinana tosin toimi rahkainen versio, jota Kulinaarimurulassakin on kokeiltu ja hyväksi havaittu. Nyt halusin koeponnistaa tuunattuja munkkeja perinteisemmällä taikinalla, joka sekin soveltui tarkoitukseen mainiosti.

Kolmen sortin pallerot maistuivat shampanjan kylkiäisinä, kun valmistauduimme ystävättäreni kanssa rauhallisen vapun riehakkaaseen päätökseen: Helsingin Matin ja Tepon Nosturin keikka oli kerrassaan loistava!


Perustaikinaan tarvitset:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
munan
100g voita
noin 12 dl vehnäjauhoja

Auramunkkeihin tarvitset:
noin kolmasosan Aura-juustokolmiosta

Pekonimunkkeihin tarvitset:
5 siivua pekonia

Makeisiin munkkeihin tarvitset:
½ tl suolaa
½ dl sokeria (+ toinen mokoma sokeroimiseen)
1 tl vaniljasokeria
½ rkl kardemummaa

Kypsentämiseen tarvitset:
7 dl auringonkukkaöljyä

Tee näin:
Leikkaa pekonisiivut pienemmiksi palasiksi ja paista ne pannulla omassa rasvassaan rapsakoiksi. Silppua rapeat pekonibiitit rouheeksi.

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää muna ja sekoita hyvin.

Sulata voi. Lisää maito-hiiva-munaseokseen noin puolet jauhoista ja alusta velli taikinaksi. Hämmennä mukaan voisula. Lisää jauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.

Jaa taikina kolmeen osaa. Mausta yksi osa pekonirouheella, toinen osa murustellulla Auralla ja kolmas suolalla, sokerilla, vaniljasokerilla sekä kardemummalla.

Kelmuta taikina-astiat ja laita ne lämpöiseen paikkaan, kunnes taikinamöykyt ovat tuplanneet kokonsa.

Vaivaa kohonneista taikinoista ilmat pihalle jauhotetulla alustalla. Muotoile taikinoista tankoja ja jaa kukin tanko 20 osaan. Pyörittele paloista palleroita, peitä ne ja kohota kaksinkertaisiksi.

Kuumenna öljy teräskattilassa mediumhöngällä. Testaa öljyn kuumuus pienellä taikinakikkareella: jos kikkare pullahtaa nopsasti pintaan ja alkaa ruskettua, niin öljy on tarpeeksi kuumaa.

Saata kohonneet taikinapallerot reikäkauhalla öljykylpyyn ja kypsennä ne kauttaaltaan kauniin ruskeiksi. Makeat munkit kannattaa paistaa ennen suolaisia. Älä laita kattilaan liikaa munkkeja kerrallaan, ettei öljy jäähdy.

Reikäkauho kypsät munkit talouspaperin päälle valuttamaan siihen ylimääräiset öljynsä. Kierittele makeat munkit sokerissa.