24. maaliskuuta 2008

Lammas kahvilla

Pääsiäisbravuurini on ollut jo vuosia lampaanviulu Mysi Lahtisen tapaan. Sen ohje löytyy vaikkapa muutama vuosi sitten julkaistusta keittokirjasta Intohimot hellallani, jossa on muitakin loistavia reseptejä.

Lampaanviulua ei marinoida ennen paistamista, mutta kypsennyksen aikana kinttua valellaan vähän väliä kahvin, kerman ja lihaliemen sekoituksella. Ahkera valelu kannattaa, sillä lampaasta tulee todella maukasta. Ja valeluliemestä tehty kastike on aivan käsittämättömän hyvää, sitä voisi lipittää lusikalla. Aikuisten oikeesti.

Originaaliohjeessa käytetään ainoastaan kuivattuja yrttejä, mutta rosmariinifanina en voinut vastustaa pörheää, tuoretta luomurosmiskimppua, kun siihen Hakaniemen hallissa törmäsin. Ja pohjanmaalaisen lampaan jalka on tietysti Hakkaraiselta.
Lampaanviuluun tarvitset:
noin 3 kilon lampaanviulun
1 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua minttua
3 tl kuivattua basilikaa
muutaman oksan tuoretta rosmariinia
1 tl mustapippuria
2 tl suolaa
lorauksen oliiviöljyä
valkosipulin
2 dl kermaa
1½ dl vahvaa kahvia
4 sokeripalaa
2 dl vahvaa lihalientä

Kastikkeeseen tarvitset:
valeluliemen
hieman vettä
1 rkl vehnäjauhoja
1½ dl kermaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi. Muotoile uunipellille kaksinkertaisesta foliosta hieman lampaanviulua suurempi kaukalo ja nosta paisti siihen.

Keitä kahvia ja sulata siihen sokeri. Sekoita kuivatuista yrteistä, suolasta, mustapippurista ja öljytilkasta tahna. Kuori valkosipulin kynnet ja paloittele isommat kynnet pitkittäin kahteen-kolmeen osaan. Riivi tuoreen rosmariinin oksista lehdet ja silppua ne.

Pistele viuluun teräväkärkisellä veitsellä melko syviä reikiä ja toppaa ne täyteen yrttitahnaa. Sulje reiät valkosipulilla. Paina valkosipulit lihan sisään, sillä ulkona törröttävä kynsi palaa ja maistuu pahalle. Sivele paistiin öljyä ja hiero loppu yrttitahna sekä tuore rosmariinisilppu paistin pinnalle.

Nosta pelti uuniin ja paista 15 minuuttia. Ota paisti pois uunista ja vähennä lämpö 200 asteeseen. Valele viulu kahvilla ja kermalla. Laita paisti takaisin uuniin vartiksi. Ota paisti jälleen uunista ja valele se lihaliemellä. Palauta paisti uuniin ja valele sitä noin 15 minuutin välein folioon kertyneellä liemellä.

Laske tunnin kuluttua uunin lämpö 175 asteeseen. Jos lientä haihtuu liiaksi, paikkaa vajetta kiehuvalla vedellä. Paista lammasta yhteensä noin kolmen tunnin ajan.

Nosta valmis lampaanviulu foliokaukalosta ja kerää valeluliemi tarkasti talteen. Kääri paisti folioon ja anna rauhoittua sen aikaa, kun teet kastikkeen.

Valmista kastike lisäämällä valeluliemeen tarvittaessa hieman vettä. Suurusta kastike vesitilkkaan sekoitetuilla jauhoilla. Keittele soossia kymmenisen minuuttia ja lisää kerma.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos myös evääksi saamastani lampaasta ja pottuloista. Kylläpä muuten eilen maistuivat.

Gunnar on komeen näköinen.

Jaana kirjoitti...

Gunnar on :-)

Polkkapossu kirjoitti...

Miksi Nessi on nektaria? Jäi hämäämään. Makeutensa, maistuvuutensa vai minkä takia?

Meillä oli muuten kerran suunnitelmissa elokuva, jossa minulla olisi ollut Gunnar-pässin rooli. Paljastamatta liikaa yksityiskohtia, Gunnar olisi saanut kyytiä nahkalippismieheltä. Lucky me, suunnitelmaa ei toteutettu.

oliivia kirjoitti...

väliguru, melkein en uskonut silmiäni...
samainen lammas(ohje poimittu ilmeisesti Kuukausiliitteestä WAAAAY back when) on ollut vanhempieni luona perinteinen pääsiäisateria jo jostain 90-luvun loppupuolelta. Ja kun käväisimme pääsiäisen vietossa siellä, niin tätähän sitä piti taas tehdä. On se niin hyvää. Olemme salaa lisänneet kahvin, kerman ja lihaliemen lisäksi myös pari desiä punkkua tuohon valeluliemeen. Ja se kastike, se on todella jotain niin hyvää että...
Tällä ohjeella kannattaa tarjota lammasta niillekin jotka sitä jostain syystä muuten karttelevat.

Jaana kirjoitti...

Polkkaporsas, Nessi on nektaria siksi, koska se maistuu ehanalle :-) Kait tuon kiehtovan leffaprojektin vois yleisön pyynnöstä elvyttää...?

Oliivia, sama on ohje. Itsekin olen tehnyt pääsiäislammasta näillä mausteilla useampaan otteeseen. Ja joka kerta maku räjäyttää tajunnan! Punkkuliraus soossissa voisi kyllä toimia, vaikka äärimmäistä hyvyyttä se on ilimankii.

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi kun oli hyvää. Etenkin kastike. Sovellettua tuli tosin vähän, kun kohteena oli paahtopaisti viulun sijaan. Sikäli jännää, että vaikka paistia oli vain kilo, ja maustetahnaa tuli tehtyä täysi ohjeen mukainen satsi, ei liha silti ollut liian voimakkaasti maustettu.

Tämä resepti menee kuitenkin talteen, ja voi olla, että joskus tuonne vielä lirahtaa se tilkka punkkuakin joukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

ah lehtileikkeeni from way back when on kadonnut ja en voi ymmärtää minne olen lykännyt mysin keittokirjan. viulu on jo melkein sulanut ja ainekset keittiössä. kyllä mieltä lämmitti ohjeen löytyminen. kiitos ja maistuvaa pääsiäistä. sarianne

Jaana kirjoitti...

Sarianne, maistuvaa pääsiäistä sinullekin. Meillä kokeiltiin tänä vuonna toisenlaista ohjetta erinomaisella menestyksellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on niin hyvä ohje,mutta nykyään nyhtölammas on meillä syrjäyttänyt tämän,katsotaan ensi pääsiäisenä kumpi päätyy pöytään. Muuten olen Joka paikasta etsinyt omakseni sitä Mysi Lahtisen keittokirjaa,mutta ei löydy. Kirjastosta lainaan,voih

Jaana kirjoitti...

Ano, näin olen ollut ymmärtävinäni, että tiettyjä Mysin kirjoja ei saa mistään.

Kannattaa vinkata kustantajalle (taitaa olla Tammi), että uusintapainokselle olisi ostajia ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kun tässä oli nuo aika käänteet esitelty. Luin Mysin ohjetta hänen sivulta ja siitä sain käsityksen, että 1,5 t riittää valmistukseen. Tässä teidän sivulla sanotaan 3 tuntia. Hyvä tietää. Olin jo varustautunut kattamaan pöydän, mutta tulikin lisäaikaa.!!! ihan naurattaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...