2. maaliskuuta 2008

Hilpeänhaikeaa kakkua

Windsorista tulee yleensä mieleen kuninkaallinen linna tai Shakespearen näytelmä. Minulle mieleen tulee kuitenkin kakku.

Ohjeen windsorinkakkuun olen löytänyt mummon vanhasta reseptivihkosta. Leivonnaisen nimeämistarinan taustoja en valitettavasti tunne, mutta kakku on niin herkullista, että se maistusi takuuvarmasti kuningattarellekin.

Tarjoilin windsorinkakkua perjantaisilla läksiäiskahveillani. Lähimpien työtovereiden joukossa oli vahva edustus itkijänaisten heimosta, joten makea kakku toimi balsamina haikeaan tunnelmaan. Hauskinta tässä työpaikanvaihdossa on se, että useita entisiä työkavereita voi nyt alkaa tituleerata ystäviksi.

Duunikavereiden sankka joukko muisti minua mukavilla asioilla, joista mieluisin oli ehdottomasti pulska lahjakortti Kokkipuotiin. Kiitokset kaikille lahjuksiin osallistuneille, lupaan raportoida hankinnoistani tässä blogissa jahka ehdin ostoksille.
Kakkuun tarvitset:
desin maitoa
25 g hiivaa
3½ dl vehnäjauhoja
25 g voita
1 tl suolaa
2 tl sokeria
munan

Koristeluun tarvitset:
½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
40 g mantelirouhetta
2 rkl voita

Täytteeseen tarvitset:
1½ dl maitoa
¾ rkl perunajauhoja
2 tl sokeria
keltuaisen
3 tl vaniljasokeria
100 g voita
2 rkl tomusokeria

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Lämmitä maito kattilassa, lisää hiiva ja sekoita kunnes se liukenee maitoon.

Mittaa kulhoon noin puolet jauhoista. Nypi rasva jauhoihin. Lisää seokseen suola, sokeri, muna sekä maito.

Lisää loput jauhot ja alusta taikina notkeaksi. Anna taikinan kohota peitettynä noin tunnin ajan.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa sitä hetki. Muotoile taikinasta tasainen pyöreä kakku, jonka halkaisija on noin 22 senttiä. Aseta kakku pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota noin puoli tuntia.

Valmista päällyskoristelut sekoittamalla jauhot, sokeri, mantelirouhe ja rasva murumaiseksi seokseksi.

Voitele kakku munalla ja ripottele koristemurut pinnalle. Paista kakkua uunin keskiosassa 20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Sekoita paksupohjaisessa kattilassa täytettä varten maito, perunajauhot, sokeri ja keltuainen. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Ota kiisseli pois liedeltä ja anna jäähtyä.

Mausta kylmä kiisseli vaniljasokerilla. Sekoita rasva ja tomusokeri. Lisää seos kylmään kiisseliin pieninä nokareina koko ajan voimakkaasti vatkaten.

Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan. Levitä täyte pohjalle ja nosta kansi päälle. Laita kakku hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.

5 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Uuh, kuka pystyy juomaan Camparia. Ei tämä ainakaan puhuttuaan aikoinaan isoon puhelimeen americanon ansiosta. Mutta jos sitä nyt silti haluaa tehdä, niin:

3 cl camparia
3 cl vermuttia (punainen)
4 cl soodavettä

Välispiikki kirjoitti...

Tämä kyllä pystyy ;-)

Liina kirjoitti...

onnea uusiin seikkailuihin!

voinko mä nyt lisätä sut kaveriksi facebookissa? :)

Liina kirjoitti...

(tulipas taas harjoitettua tolkuttoman huonoa itseilmaisua. mulla pitäisi olla nettilukko iltasella.)

mutta toivottavasti ymmärsit fb-jutun vaikka olen epäymmärrettävä.

Välispiikki kirjoitti...

Kiitos Liina, onnea tarvitaan aina :-) Laitoin sulle FB-postia aiheeseen liittyen. Äläkä vaan osta iltanettilukkoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...