31. maaliskuuta 2008

Lammas pizzassa

Muutama kimpale pääsiäislampaasta päätyi pakastimeen odottamaan ylösnousemustaan. Lihan erottelu luista aiheutti roippeita, joista kehittyi männä viikonloppuna lammaspizza.

Päkäpään lisäksi pizza täyttyi punasipulilla, fetalla sekä Kalamata-oliiveilla. Kivaa makua ruokaan antoivat lampaaseen ensimmäisellä kypsennyskerralla tökityt valkosipulit. Pohjaksi tuunasin jamieoliveria ja tomaattisoossi syntyi Muttin tuplatomaattitiivisteestä.

Jos et omista leivinuunia tai pizzakiveä, niin paista pizza esilämmitetyllä ja nurinpäin käännetyllä uunipellillä. Tulokseksi saat ihanan ritisevänrapean pohjan.


Pohjaan tarvitset:
desin standardivehnäjauhoja
2 dl durumvehnäjauhoja
ripauksen suolaa
1½ dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria

Tomaattisoossiin tarvitset:
2 rkl tomaattipyreetä
lorauksen oliiviöljyä
lorauksen Kalamata-oliivipurkin lientä
kuivattua oreganoa
(suolaa)

Lisäksi tarvitset:
kypsää lampaan lihaa
punasipulia
fetaa
oliiveja
juustoraastetta (esim. Mozzarellaa)

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään mahdollisimman kuumaksi.

Valmista pohja sekoittamalla jauhot ja suola kulhossa. Lämmitä vesi ja sekoita siihen hiiva ja sokeri. Kaada seos jauhojen joukkoon.

Vaivaa taikina alkuun kulhossa. Jatka vaivaamista työtasolla, kunnes taikina on sileä ja kimmoisa pallo. Laita pallo kulhoon kelmun alle ja anna sen levähtää puolisen tuntia.

Lykkää tässä vaiheessa pelti uuniin kuumenemaan. Tee tomaattisoossi sekoittamalla pyree, öljy, oliivien liemi sekä oregano tasaiseksi tahnaksi. Mausta tarvittaessa suolalla.

Kauli hieman kohonnut taikina ohueksi pizzapohjaksi. Ota pelti uunista, käännä se nurinpäin ja laita pellille leivinpaperi. Asettele pohja leivinpaperille ja levitä pohjalle tomaattisoossi sekä muutama ripsaus juustoraastetta. Lisää lampaan palat, punasipulirenkaat, murusteltu feta sekä oliivit. Ripottele koko komeuden päälle vielä desin verran raastettua juustoa.

Paista pizzaa uunissa noin kymmenen minuutin ajan. Syö, nauti ja ota päiväunet.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...