9. helmikuuta 2008

Fenkolin lumoissa

Maultaan aniksiset fenkoli ja salaattifenkoli jakavat kansan fanittajiin ja vieroksujiin. Itse kuulun piintyneenä fenkolistina ensimmäiseen porukkaan.

Fenkoli on noussut pääosaan myös ruokapolkkaajien keskuudessa virinneessä salamahaasteessa ja ensimmäinen salamaruoka vaikuttaa todella makoisalta. Haastajamuulikin on jo ehtinyt kokeilemaan ohjetta ilmeisen hyvällä menestyksellä.

Myös Köyhät ritarit nostivat salaattifenkolin pöydälle viime viikolla. Töllöttimessä kokattiin fenkoli-pinaattirisottoa, josta tein oman sovelmani jättämällä pinaatin pois.

Kulinaarimurulan fenkolirisotto maistui käsittämättömän ihanalle pirtsakan valkoviinin kanssa! Satsista tuli tuhti iltapala kahdelle.
Tarvitset:
noin varttikiloisen salaattifenkolin (säästä tillimäiset lehdet koristeeksi)
2 salottisipulia
60 g voita
2 dl risottoriisiä
noin 5 dl kasvislientä
desin raastettua parmesania
mustapippuria
(suolaa)

Tee näin:
Suikaloi fenkoli ja silppua sipuli. Sulata voi kattilassa ja hauduta suikaleita & silppua voissa kymmenisen minuuttia.

Lisää joukkoon riisi ja sekoita kunnolla. Lisää kasvislientä pienissä erissä. Hämmentele aktiivisesti ja anna nesteen imeytyä riisiin aina ennen seuraavan liemierän lisäämistä.

Hyvällä tuurilla riisit ovat kypsiä liemen loppuessa, mutta saatat joutua lisäämään nestettä yli ohjeistetun määrän. Valmiin risoton koostumuksen tulee muistuttaa löysähköä riisipuuroa.

Sekoita risottoon raastettu juusto. Mausta mustapippurilla ja lisää suolaa tarvittaessa. Koristele lehtihöytyvillä ja nauti.

4 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

No voi että. En oo risottoa syönyt niin pitkään aikaan ja ylipäänsäkin elämässäni kovin harvoin, että tämä fenkolinen saa kuolan erittymään. Ja juustoa! Huokaus.

Onneksi uunissa on Tein ite parempaa -kaakku :-D Pikkasen versioitu tietty, mut eiköhän maita.

Jaana kirjoitti...

Muuli, jos mukkelismakkelismassu kestää risottoa, niin voisin hämmentää sitä meille vaikka niiden makeiden sushien käärintäfueliksi. Pitäis taas synkronisoida kalentereita...?

Meri, Helsinki kirjoitti...

Pitäis! Hämmentele huttua joo hännälläsi, mä voin västäräkkinä tuua vähäsen tipufileitä roheiiniks. :-P Keksitään joku sopiva päivä ja lyyään kaleen niin on mitä odotella!

Liina kirjoitti...

fenkolirisotto näyttää silkalta taivaalta.

meinasin kutsua itseni myös iltapalalla, mutta sitten iski kainous - onneksi, muuten äitiä nolottaisi.

tekisin tuota heti tänään, mutta ihan oikeasti onnistuin kutsumaan itseni illalla kaverille syömään. eli äitiä nolottaa kuitenkin, jos tämän lukee.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...