10. helmikuuta 2008

Tillikka on my mind

Löysin kirja-alesta Pyttipannun kahdeksalla eurolla. Olihan se ostettava, kun sai niin halavalla.

Opus osoittautui loistavaksi tietolähteeksi. Allekirjoittaneelle esimerkiksi selvisi, että tamperelaisen Tillikan maankuulun spydärin SE JUTTU on sipuliteemakkara, tuo lapsuuden makkarakupeista tuttu lihajaloste.

Nykyään tulee joskus hankittua Wotkinsin ihanohueksi siivutettua sipuliteetä. Avattu paketti täytyy laittaa suurinpiirtein sinetöityyn lyijysylinteriin ja vasta sitten jääkaappiin - on hänessä sen verran remakat aromit!

Tillikan pyttipannua varten metsästin 800 geen jöötin sipuliteemakkaraa. Tangon puolikas pääsi tekemään pesän vieläkin kohtuullisen täyteen pakastimeeni. Toisen puoliskon pilkon pyttipannutarpeiksi.

Nostalginen sipulitee (mistä muuten moinen nimi, tietääkö joku?) oli ihan oikeasti tappohyvää pyttärimakkaraa.
Tarvitset:
kilon kiinteitä perunoita
400 g sipuliteemakkaraa
2 pientä sipulia
voita
munia
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Kuumenna uuni 100-asteiseksi.

Kuori potut ja pilko ne sentti-kertaa-sentti -kuutioiksi. Viipaloi makkara ja leikkaa viipaleista jonkin verran pottupaloja suurempia kuutioita. Silppua sipulit hienonhienoksi hakkelukseksi.

Paista potut voissa pannulla parissa erässä. Tärkeintä on, että perunoihin tulee rapea pinta. Mausta liki kypsät perunakuutiot suolalla ja mustapippurilla. Kumoa potut uunivuokaan odottelemaan.

Kuullota seuraavaksi sipulisilppu voissa pannulla. Kaada kuultavat sipulit pottujen seuraksi vuokaan odottelemaan.

Paista makkarakuutioita niin pitkään, että ne rapsakoituvat ja kutistuvat puoleen alkuperäisestä koostaan. Lisää makkarat perunoiden ja sipulien joukkoon. Sekoita kunnolla.

Laita spydäri uuniin muhimaan noin puoleksi tunniksi. Paista pyttipannun kaveriksi muna per ruokailija.

Tarjoile kera kuutioitujen etikkapunajuurien sekä Myrttisen valkosipulisuolakurkkujen.

2 kommenttia:

Christina kirjoitti...

Pyttipannu on kyllä yksinkertaisista aineksistaan huolimatta aivan taivaallista sapuskaa. Miten voikaan paistetuista perunan-, makkaran- ja sipulinpaloista kehkeytyä jotain niin huumaavaan makuista...?

Nuo raa'at keltuaiset ovat kieltämättä ihana väriläiskä annoksessa, mutta siitä huolimatta paistelen munani aina molemmilta puolilta. Se vain maistuu paremmalta... makuasioita :).

Välispiikki kirjoitti...

Christina, klassikot syntyvät usen yksinkertaisista tykötarpeista. Ja munamaku jos mikä on henkilökohtainen asia :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...