Kävimme pullanatsi-Aleksin kanssa kotikulmilleni viime syksynä avatussa ravintola Grönissä (Albertinkatu 36) joulukuussa. Silloin oli pimeää kuin mörön pyllyssä, eikä visiitistä jäänyt jälkipolville julkaisukelpoisia kännykkäräpsyjä. Ruoka sen sijaan oli erinomaista (erityisesti mieleen jäi annos, jossa oli maa-artisokkaa, hopeasipulia, sienikermaa ja reilusti mätiä), minkä vuoksi suuntasimme Gröniin uudelleen vähän valoisampana vuodenaikana.
Toinen sessiomme ajoittui viikolle ennen Taste of Helsinkiä, jossa Grön oli myös mukana. Aleksi oli reipas ja raportoi syömisistämme hetimiten, meikä tulee taas kerran aika lailla jälkijunassa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Toni Kostianin ja Lauri Kähkösen johdolla Grönissä kokataan kasvispainotteisesti sekä viljeltyjä että villejä kasvukauden tuotteita suosien. Hommat tehdään taiten ja pieteetillä, minkä johdosta Grönin voi niputtaa ongelmitta samaan sarjaan Chef & Sommelierin ja Askin rinnalle, jotka ovat vastaavanlaisen ruokafilosofian uranuurtajia Suomessa.
Aloitimme illan raikkailla kuusenkerkkä-soureilla ja silmäilimme samalla ruokalistaa. Grönissä on tarjolla päivittäin vaihtuva neljän ruokalajin menu tai syötävät voi valita listalta, jolta löytyy alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja kolme kutakin. Aleksi päätyi menuun, ninä puolestani napsin listalta kaksi alkuruokaa, pääruoan ja jälkiruoan, koska halusin ehdottomasti maistaa muiden muassa friteerattua mätiä.
Grönin leipä on villihiivaan tehtyä hapanjuurileipää ja se tosiaan on ihanan hapanta. Leivän kaverina pöytään tuodaan järjettömän hyvää vaahdotettua voita, yrttisuolaa sekä siemeniä.
Ensimmäiseksi alkuruoaksi nautin uusista perunoista kera piparjuuren kukkien ja saksankirvelin. Niiden syömistä varten lautaselle oli katettu pätkä puun oksaa, jonka toinen pää oli vuoltu teräväksi. Kiva idea, mutta haarukka oli keppiä käytännöllisempi työväline pottujen dippailuun.
Perunoiden dippisoossi oli ketunleivillä kuorrutettua ja ruskistetulla voilla sekä etikalla maustettua majoneesia. Aivan älyttömän hyvää!
Toiseen alkupalaani, friteerattuun mätiin, kohdistuivat valtavat ennakko-odotukset, jotka sapuska kyllä lunasti mennen tullen.
Onko nerokkaampaa ideaa, kuin ahvenen mätipussien friteeraus? Minusta ei. Frittitaikinaa oli sopivan ohut kerros ja se oli optimirapeaa. Itse mädin rakenne oli yhä mukavan rakeista ja sen maku kevyen kalaisa.
Mätikroketit kiedottiin salaatteihin, yrtteihin ja kukkiin, jolloin jokainen suupala maistui erilaiselta.
Mätiannoksen kirkkaana kruununa loisti mustaherukkainen ja etikkainen emulsio, jonka herkullisuutta kuvaamaan on kovin vaikeaa keksiä tarpeeksi osuvia sanoja. Tähän sopisi vaikka se ikiaikainen klisee lautasen nuolemisesta (jota en kuitenkaan tehnyt, vaan moppasin soossin kiposta viimeistä tiplua myöten hapanjuurileivällä).
Mad Magnus Riesling toimi hienosti sekä perunoiden etää mädin kyytipoikana.
Pääruokani oli nätti kuin mikä ja sen maut viimeisen päälle mietittyjä! Upean väriset porkkanasiivut kätkivät alleen aimo keon makeiksi paahdettuja porkkanoita, joille jumalainen savustettu juusto toi hurmaavaa suolaista vastapainoa.
Porkkanoille suositeltu, tuhdisti marjoilta tuoksuva Marco Saran Schioppettino oli nappivalinta. Schioppettino oli minulle ennestään tuntematon rypälelajike, mutta toivottavasti törmään niihin toistekin
Jälkkäriksi tilaamani saksankirvelillä maustetun letun kanssa tarjoiltiin jogurttijäätelöä raparperihillokkeella sekä marenkimuruja. Itse lettu oli maukas, mutta muiden eri komponenttien suuri määrä vähän kummastutti. Joko jäätelö tai marengit olisi ollut vallan riittävä lettulisuke (ja ihan pelkiltäänkin se olisi maistunut makoisalta).
Kahvit skippasimme, mutta digestiiviksi lirpin Jallua ja Aleksi valitsi myrkykseen jotain kirkasta alkoholia, jonka laadun olen jo autuaasti unohtanut.
Siunatuksi lopuksi saimme vielä viipaleet kääretorttua.
Loppulasku syömistä ja juomista (alkudrinksu, kaksi lasia viiniä ja moukku Jallua) oli yhteensä noin 90 euroa, mikä ei ole ollenkaan paha. Ilokseni huomasin, että minulta oli laskutettu ruoista Grön-menun hinta 49 euroa, vaikka annosteni yhteenlaskettu "listahinta" olisi ollut 54 euroa. Arvostan.
Grön on tervetullut lisä Helsingin ravintolakuvioihin. Samalla se tosin lisää myös vaikeuskerrointa päätettäessä, mennäkö syömään eksölenttiä kasvispainotteista sesonkisafkaa Askiin, Chef & Sommelieriin vai Gröniin. Onnekseni rakastan tällaisia positiivisia ongelmia!
Jos ihmettelit postauksen otsikkoa, niin sen lähde löytyy liki parinkymmenen (!) vuoden takaisesta Luc Bessonin The Fifth Element-leffasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti