11. lokakuuta 2014

Väkeviä alkoholijuomia mainostava blogikirjoitus

Tänään malja niin sanotusti vuosi yli alkoholimainonnan rajoittamisen suhteen, mistä johtuen seuraan esimerkkiä ja julkaisen tämän postauksen.

Hesari uutisoi Etelä-Suomen aluehallintoviraston kieltäneen "viski"-sanan käytön parin viikon kuluttua järjestettävän Olut Expon nimessä siitäkin huolimatta, että tapahtuman organisaattorilla on Patentti- ja rekisterihallituksen myöntämä ja voimassaoleva lupa käyttää Olut & Viskiexpo Finland-toiminimeä. Aluehallintovirasto on myös kieltänyt kahta yksityishenkilöä kirjoittamasta blogeissaan Olut Expossa myytävistä viskeistä.

Kannustan sinua menemään edellä mainituille messuille, maksamaan pääsylipun ja maistelemaan viskiä. Eikä pelkästään yhtä sorttia vaan useampia erilaisia viskejä - niiden mauissa on huimia eroja!
Itselleni mieluisia ruskeita viinoja ova calvados ja Jaloviina*. Pidän myös laadukkaista vodkista, mutta  erityisen lähellä sydäntäni ovat vivaihteikkaat ginit. Juuri nyt kaapeista löytyy lontoolaisen pientislaamon Little Bird Giniä, mukavan mausteista australialaista West Windsin The Cutlass-giniä sekä riittoisaksi osoittautunut litran leka skottilaista Hendrick's Giniä.

Voit halutessasi ilmiantaa tämän blogikirjoituksen Aluehallintoviraston kirjaamoon (kirjaamo.etela@avi.fi) ja/tai viraston ylijohtaja Anneli Tainalle (anneli.taina@avi.fi).

Vaihtoehtoisesti voit jakaa tätä sekä alkuperäistä kirjoitusta ja/tai kirjoittaa omaan blogiisi vastaavan postauksen, koska tämän järjettömän alkoholimainontaa rajoittavan lainsäädännön ja sen mielivaltaisen tulkinnan täytyy loppua.

Kulinaarimuruja on yksityishenkilön blogi, joka on toteutettu julkaisutyökalulla, joka mitä todennäköisimmin pötköttelee Suomen ulkopuolella sijaitsevalla palvelimella. 

10 kommenttia:

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Hear hear

Andalusiana kirjoitti...

asiaa. aamuviskien mentyä meillä väärään kurkkuun päivän uutisia lukiessa purin raivoni blogiin, minäkin. http://www.andalusianauringossa.com/2014/10/viinan-perkele.html

pahokas kirjoitti...

Kirjoitan hevosaiheista blogia, mutta tämä oli aihe, johon mun oli suorastaan pakko tarttua.

Tuplaespresso kirjoitti...

Itse asiassa tuolle Avin virkamiehelle(-naiselle?) pitäisi maksaa ekstra provikat olut- ja viskitapahtuman parhaasta markkinointitempauksesta. Hupaisaa sinänsä, että tyyppi luuli blokkaavansa markkinointiviestintää ja toimi näin itse suurimpana puhetorvena expon puolesta :D Ja tällaisia me elätetään verovaroilla?

ThePiedroAillard kirjoitti...

Blogi jaettu omalla sivulla ja ilmiannettu aville ja Annelille. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mihin hittoon hävisi sananvapaus?! Meininki ihan niinkuin rajan toiselta puolen...

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on satoja - ellei tuhansia virkamiehiä, joita verovaroin ylläpidämme, että niillä riittää näin TÄRKEILLÄ asioilla näperreltävää

Katja kirjoitti...

Nostan maljan hyvälle kirjoituksellesi!:)

Koti Harmi kirjoitti...

Niin vain ansaitsisin minäkin jonkun vakavahenkisen huomautuksen taannoisen ginipostaukseni takia. Siinä sanottiin "gini" monta kertaa. Muttei onneksi "viski" :) Siitä ainakin olisi jo tullut sanomista.

Jaana kirjoitti...

Jonna, cheers!

Andalusiana, tätä purkautumista on nyt liikkeellä, mikä on tavallaan hyvä juttu.

pahokas, hienoa! Saa viinasta hevosblogissakin kirjoittaa :-)

Tuplaespresso, kyllä, mikään mainostoimisto ei olisi taatusti saanut tapahtumalle tällaista näkyvyyttä.

ThePiedroAllard, siellä saattaa avilaisilla olla jonkin sortin sähköpostisuma selviteltävänä huomisaamuna.

Ano1, niinpä.

Ano2, loppujen lopuksi virkamiehet tekevät vain työtään. Varsinaiset syylliset ovat lakien säätäjät, jotka voimme laittaa vaihtoon ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Katja, kippis sullekin ;-)

Kotiharmi, no niin ansaitsisit - en tohdi edes ajatella, kuinka monta viatonta lasta olet ajanut peruuttamattomasti ryyppäämään itsensä hengiltä ginipostauksellasi ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...