Kahden hengen blogimiitti

Alkuviikosta treffasimme silläsipulien Merituulin kanssa - yllätyspyllätys - syömisen merkeissä Luomossa (Vironkatu 8). Edellisen kerran vierailin paikassa ennen sen tähtiaikoja, joten päivitysvisiitti olikin jo paikallaan.

Keittiöstä meitä tervehdittiin mainiolla amuse-bouche-triolla. Hurmaavan hyviä  olivat myös ankankoipiconfit-makupala, vinkeä mustekalatikkari sekä ankanmaksamacaron.

Tarjolla olleista kolmen, viiden ja seitsemän lajin menuista päädyimme viiteen. Täyttä viinipakettia emme ottaneet, vaan toivoimme yhtä tai kahta valittuihin sapuskoihin sopivaa valkoviiniä.

Suositellut Casa de Mourazin Air 2010 Antonio Lopes Ribeiro (luomuviini) sekä Francois Raveneaun Chablis Grand Cru Valmur 2007 toimivatkin oivallisesti. Lisäksi lipittelin tilkan jälkiruokaviiniä, jonka nimeä en kyennyt enää rekisteröimään.

Ensimmäinen varsinainen ruoka "Mozzarella & Passion" hieman säikäytti, sillä se oli meidän molempien mielestä aika pliisu ja mitäänsanomaton.

Onneksi seuraavana tarjoiltu "Hummeria ja rapeaa possua" palautti uskomme. Hummerivaahto kirjaimellisesti suli suuhun ja tuli sellainen fiilis, kuin olisi hengitellyt hummerin makuista ilmaa. Vaahdon alle oli piilotettu makoisia hummerin ja possun palasia. Myös retiisit olivat hyviä.

"Bortch" oli henkilökohtainen suosikkini. Taivaallisen murea lammas toimi täysillä rapeiden kelta- ja raitajuurien sekä punajuurihyytelön ja smetanalumen kanssa. Tätä olisi voinut syödä ämpärillisen!

Ennen pääruokaa saimme suunpuhdistajaksi mustikkagranitaa wasabinökäreillä. Tosi jännä makuyhdistelmä, mutta minun suuhuni granita oli pikkuisen liian kylmää. Tuntui että koko suu puutui ja jäätelöpäänsärky oli lähellä.

Tässä yhteydessä pitänee vielä tunnustaa, että onnistuimme molemmat sotkemaan valkoisen pöytäliinan mustikkatahroilla. Anteeksi luomolaiset!

Pääruoka "Whitefish Umami" oli puolestaan loistavaa. Siika oli pehmoista olematta kuitenkaan muhjua. Myös ensinäkemältä vähän kummastuttanut kalan lötterö nahka maistui ihanalta. Lisukkeena oli erittäin suunmukaista savustettua munakoisoa sekä sieniä.

Ihan parasta annoksessa oli umamiliemi: siihen topattu merileväleipä oli herkkujen herkkua! Luomon leivistä tykkäsin juurikin eniten tästä leväleivästä, mutta myös sitruunafocaccia ja pestosämpylät maistuivat.

Esijälkkäriksi lusikoimme ananassorbettia. Se oli raikasta, mutta sorbetin alla olevaan tahnaan jemmattuja poksurakeita ilman olisin pärjännyt. Suussa ritiseviä rakeita ja minua ei ole luotu ystäviksi.

Varsinainen jälkiruoka "Xococoulant a la minuit" niin sanotusti räjäytti pajatson. Lautasella olevaan kuumaan teräslieriöön kaadettiin löysää taikinamassaa ja munakelloon ajastettiin kolmen minuutin kypsymisaika.

Kellon piipattua lieriö poistettiin ja sieltä paljastui viehättävä löllösuklaakakun ja suklaavanukkaan minikokoinen risteytys. Sen kavereiksi kauhottiin hämmentävää kukkakaalikastiketta ja maitosuklaajätskiä. Kerrassaan erinomaista!

Snadissa ähkyssä ratikkapysäkille kävellessä ihmettelimme Merituulin kanssa niitä harhaluuloja, joiden mukaan Michelin-tähditetyissä paikoissa ei muka saisi vatsaansa täyteen. "Annoksissa on kaksi heinää ristissä ja se maksaakin sitten satasen" lienee yleisin väittämä Luomon kaltaisista paikoista.

Fine dinig-ravintoloiden ideana onkin tarjota elämyksiä, ei aakkosasemilta saatavia tankkausaterioita. Useasta pienestä annoksesta muodostuu kokonaisuus, joka on parhaimmillaan ilotulituksen kaltaista tykitystä kaikille aisteille. Ja kyllä siinä sivussa nälkäkin lähtee.

Luomossa sai tälläkin kertaa kokea samanlaisia hienoja hetkiä kuin syksyllä 2009. GT, ruoat, kaksi lasia viiniä ja tilkka kolmatta maksoivat 106,50 euroa. Ei mitenkään tolkuttoman kallista, mutta ei ihan jokaviikkoista hemmotteluakaan.

Tsekkaa myös Merituulin raportti mukavasta ja maistuvasta dinneritapaamisestamme. Isot kiitokset vielä Luomon väelle loistosapuskoista!