24. elokuuta 2011

Jonotuspäivä

Viime sunnuntaina vietettiin jälleen Ravintolapäivää. Nyt synnytettyjen pop-uppien määrä oli niin valtava, että edellistä kertaa tarkempi etukäteissuunnittelu oli tarpeen.

Poimin listoilta yhdeksän mielenkiintoista paikkaa, joista ehdin käymään ainoastaan seitsemässä. Neljästä paikasta sain myös jotain syötävää.
ravintolapaiva
Aloitin kierrokseni Annankadun ja Iso-Roban risteyksestä, jossa Best Bagels Everin piti avautua klo 11. Jouduimme tosin odottelemaan bageleita liki kolme varttia, sillä kojun pystytys aloitettiin vasta yhdeltätoista.
ravintolapaiva
Tarjolla oli keitettyjä bageleita erilaisilla täytteillä ja hinnat olivat ihan kohtuullisia.
ravintolapaiva
Tuorejuustolla ja paahdetulla valkosipulilla täytetty rinkeli kermakahvin kanssa oli hyvä avaus päivälle.
ravintolapaiva
Seuraava rasti oli Sopiva-shopiin perustettu Cupcake Lab, jossa leivonnaisten tuunausprosessi toimi oikein jouhevasti.
ravintolapaiva
Ensin valittiin kuppikakun pohja. Makuvaihtoehtoja olivat vanilja, suklaa, mokka sekä Red Velvet. Seuraavaksi piti tehdä vaikea päätös kuorrutteesta (vanilja, suklaa, mokka, valkosuklaa, maapähkinävoi vai cream cheese?), jota ravintoloitsijat sitten lusikoivat kakun päälle. Lopuksi paakkelsinsa sai viimeistellä koristearsenaalista löytyvillä herkuilla.
ravintolapaiva
Emähienot Red Velvet-kakkusemme vaniljakuorrutteella ja kirsikalla sekä cream cheesella, mansikkaströsseleillä ja kirsikalla. Mums!
ravintolapaiva
Eerikinkadun The American Heart Attackin jonossa seistessäni ravintoloitsijalta loppui uppopaistoöljy. Lisää öljyä hakemaan rekrytoitiin jonon alkupään asiakas. Kauppareissun aikana tarjolla oli vain juustokakkuja ja suklaalla kuorrutettua pekonia (kyllä!), mutta suklaapekonit myytiin valitettavasti loppuun ennen kuin vuoroni tuli. Lopullisesti Sydänkohtausravintolan luukulle laitettiin lappu jonotettuani sinne reilun puolen tunnin ajan.
ravintolapaiva
Uudenmaankadun Myymälä2 Galleriassa toimi Ravintola2, jonne minut houkutteli haudutettu sianniska.
ravintolapaiva
Rosmariininen possu punaviinisiirapilla oli hyvää, mutta munakoisotahini oli melko valju esitys. Valkosipuli olisi tehnyt tahnalle ihmeitä. Sangria oli OK.
ravintolapaiva
Iso-Roban Pikku-Matushka oli myynyt venäläiset kaali- ja lihapiiraansa loppuun alle tunnissa. Jäljellä oli enää vodkaa.
ravintolapaiva
Kireä virolainen vodkapaukku murheeseen.
ravintolapaiva
Ravintola Sydän & Veri ilmoitti tarjoilevansa sisäelinherkkuja Kruununhaassa. Aivan mahtava konsepti!

Parin ruoanloppumispettymyksen jälkeen yritin epätoivoisesti varata Sydänverestä pöytää vasta noin tuntia ennen paikan avautumista. Turhaan, täyttä kerrottiin olevan. Ilman paikkaa jääneille Kristiankinkadulta luvattiin kuitenkin varovaisesti mahdollisia makupaloja, joten lähdimme toivioretkelle.
ravintolapaiva
Maistiaisia odotellessamme valitsimme juoma-ammeesta suunkostuketta.
ravintolapaiva
Pullollinen oivaa espanjalaista luomuvalkkaria maksoi kympin.
ravintolapaiva
Tovin odottelun jälkeen saimme maisteltavaksemme broilerinmaksaterriiniä, joka oli mieletön makuelämys.
ravintolapaiva
Loistavia olivat myös lampaanmunuaiset sinappikastikkeessa. Luuydinpaahtoleivät sen sijaan olivat pienoinen pettymys. Leipiä lienee vain käytetty pannulla, jolla luuydintä on ollut, koska sen makua löytyi toasteista hintsusti. Pöytiin kannettujen annosten päällä näkyikin merkittävästi enemmän muhjua kuin meidän leivillämme.
ravintolapaiva
Sydänveren juomalistalla oli myös cocktaileja. Piripintaan täytetty Pernod Flip oli maukasta, mutta sotkuista juotavaa.
ravintolapaiva
Viideltä avatun Fredan Luomupihan tapakset olivat loppuneet ohittaessani paikan puoli kahdeksan aikoihin. Ylikypsä luomupossunkylki olisi kiinnostanut, neljän euron sangria ja cava eivät niinkään (Facebook-tapahtuman tiedoissa niiden hinta tosin oli ilmoitettu puolta pienemmäksi).
ravintolapaiva
Luomupihan puitteet olivat kyllä komeat.

Tykkään Ravintolapäivän ideasta, joka kannustaa ihmisiä väliaikaisten ravintoloiden perustamiseen ilman viranomaismuodollisuuksia ja monimutkaista lupasirkusta. Yhden päivän ravintoloiden asiakkaana kuitenkin toivoisin väliaikaisravintoloisijoiden huolehtivan muutamasta käytännön asiasta:

1) Pidä kiinni ilmoittamastasi aloitusajasta. Jos lupaat avata ravintolasi kello 12, älä ryhdy roudaamaan kamoja paikalle vasta viittä vaille, vaan varaa aikaa ravintolasi pystyttämiseen. Myös tarjottavien sapuskoiden esivalmisteluja kannattaa tehdä etukäteen niin paljon kuin mahdollista.

2) Hanki riittävästi kokkaus-, myynti-, tarjoilu-, siivous- ja yleistä paniikkitilanneapua kaveripiiristäsi. Useampi käsi- ja jalkapari säästää sekä sinun että asiakkaidesi aikaa ja hermoja.

3) Ilmoita kuinka paljon ruokaa ravintolassasi tulee olemaan myynnissä. Tällöin "niin kauan kuin tavaraa riittää"-fraasia pystyy tulkitsemaan edes jollain tasolla. Muista, että sata yksikköä oikeastaan mitä tahansa ruokaa on aika vähän, jos ravintolasi sijaitsee Helsingin keskustassa ja aurinko paistaa.

Jo noiden kolmen perusasian huomioiminen tekisi ainakin kaltaisteni ruokafriikkien aikataulujen pläänäilystä älyttömän paljon helpompaa. Kiitos jo etukäteen!

Seuraava Ravintolapäivä on muuten jo 19.11.2011.

25 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Asiallinen kirjoitus! Ei tainnut vieläkään olla Jyväskylässä toimintaa näiltä tiimoin? Tai meni totaalisesti ohitse minulta, kun on vain Espanja mielessäin:)

Jaana kirjoitti...

Kiitos. Se tällä kertaa oli kivaa, että ravintoloita avautui pitkin päivää: keskiyöllä, aamupäivällä ja alkuillasta.

Jyväskylässä on Ravintolapäivän FB-sivulta löytyvän listauksen mukaan ollut ainakin kolme pop-uppia!

satunnainen seikkailija kirjoitti...

Näitä juttuja on hauska seurata kauempaakin! Tekisi mieleni lisätä vielä tuohon toivelistaasi, että oikeat lautaset olisivat kivoja... Vaikka vähän kolhiintuneetkin, kirpparilta hankitut tai mökiltä lainatut... Olisivat kyllä paljon kivemmat (ja ekologisnykyaikaiset) kuin värikkäät paperilautaset!

Jaana kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi, oikeat lautaset olisivat oikein mukavia.

Tai miksei asiakkaita voisi kannustaa kantamaan omia astioita mukanaan? Ja taas olisi pop up-ravintoloitsijalla yksi asia vähemmän huolehdittavanaan :-)

Fager Dam kirjoitti...

Hyvä pointti toi että kannattaa saapua ajoissa. Itse yritin ostaa sushia Sibeliuspuistossa, mutta klo 14 kun paikan piti avata siellä ei ollut vielä kukaan tarjoilemassa. Ei sushin sushia. Mutta jo iso ryhmä odottavia asiakkaita. Luovutin ja menin kotiin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Mukava idea päivällä, mutta omalla kohdallani se jäi pelkäksi kiertelyksi koska kaikki töölöläiset paikat joiden antimista olisimme halunneet nauttia tarjoilivatkin enää pelkkää ei oota reippaan tunnin jälkeen avaamisestaan. Että kertokaa hyvät ravintoloitsijat tosiaan moneenko ruokailijaan olette varautuneet.

ellu kirjoitti...

mekin käytiin kalliossa jonottamassa jonkin aikaa, kunnes jouduttiin luovuttamaann nälän yltyessä. harmi, olisin mielelläni maistellut ravintolapäivän antimia! toivottavasti mahdollisimman moni ottaa nämä vinkit huomioon ensi kerralla.

Tuuli - Lumo Lifestyle kirjoitti...

Käymistäsi paikoista kävin myymälä galleria kahdessa, lisäksi söimme/joimme viidessä muussa paikassa ja vielä useamman ohi kuljimme, näisät kuvat blogissani. Monissa oli niin pitkät jonot, että jatkoimme suosiolla matkaa.

Taktikoimme ja menimme varttia enen jonottomaan Iso-Roballe vohveleita komeasti jonon ensimmäisinä. Kolmelta jono oli jo pitkä mutta vohvelin paistajaa ei näkynyt varttia yli kolmekaan, joten jatkoimme matkaa.

Logistiikka täytyy olla hyvin mietittynä sekä ruokia esivalmisteltuna ja apulaisia on hyvä olla enemmänkin. Keväällä lähdemme ehkä itsekin leikkiin mukaan, mutta ideaa täytyy hioa toteutuskelpoiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeat lautaset ovat kyllä kivoja.. mutta sadan+ hengen tiskit omassa keittiössä ottavavat jo muutenkin rankan päivän jälkeen voimille. hyvä ratkaisu hipeille (tai hifistelijöille) on tosiaan kantaa omat kipot (ja Riedelin lasit) mukana. Joku voisi tarjota euron tms alennusta omista astioista?

Safkan mitoittaminen on myös jännää: Kuinka monta annosta 50-400 paikalle ilmaantunutta syö ja millaisella riskillä päivän päättyeesä huomaakin omistavansa monella sadalla eurolla pian pilaantuvaa ruokaa. ravintolapäivän kuppila kun ei voi käyttää seuraavana päivänä samoja aineita..Lauantaina luvattiin vielä sunnuntaille vettä, joten se teki ruoan ja henkilökohtaisen budjettiriskin ulkoilmakuppiloille jännäksi. Tätä tietty helpottaisi ilmottautuminen etenkin, kun se on niin helppoa. Pieni esimerkki: lauantai-iltana meillä oli 50 ilmottautunutta, varattiin ruokaa 180 hengelle ja ne loppuivat, kun aukioloajasta oli kulunut alle puolet.



.. ja vielä yksi juttu eli alkoholin "anniskelu" tai millä nimellä sitä voisi tässä kutsua. Viinan laiton myyminen tulee mielestäni olemaan se syy, minkä takia ravintolapäivä päätyy ennemmin tai myöhemmin viranomaisten käsiin. Riittää, kun noin yksi 17-vuotias-joka-näytti-vanhemmalta-ja-jolta-ei-kiireessä-keksitty-kysyä-papereita saa jatkoilla turpaansa tai toikkaroi auton alle ja koko karnevaali menee pipariks.

Eivätkö ihmiset voisi kantaa omia juomia mukanaan ja antaa ravintoloisijoiden keskittyä ruokiin? Menut ovat etukäteen netissä, joten sopivan viinin voi oma-aloitteisesti hakea.

pitkä avautuminen :)

Sampo kirjoitti...

Campasimpukka, kyllä Jyväskylässäkin oli 6 ravintolaa ja seuraavalla kerralla on varmasti lisää.

Mut tosiaan hyvä kirjoitus. Itse tein samaisia huomioita omaa ravinteliani pyörittäessä. Keittiöapulaiset on kullanarvoisia, samoin kuin etukäteisvalmistelut.

Jaana kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne! Jännä nähdä, kuinka seuraavan Ravintolapäivän marraskuinen ajankohta vaikuttaa ravintoloiden määrään sekä asiakasaktiivisuuteen.

Lumo, itsekin olen harkinnut päivärvintoloitsijaksi ryhtymistä, mutta konsepti on vielä hakusessa.

Pitkästi avautunut anonyymi, olen miettinyt ihan samoja juttuja tuon alkoholimyynnin osalta, Taloussanomissa aiheesta jo älähdettiin. Homma saattaa karata lapasesta myös siinä mielessä, että syömiset unohdetaan ja trokataan vaan viinaa tyyliin viisi pussi perunalastuja ja pakettiautollinen kaljaa Tallinnasta. Omien juomien mukana kantaminen on mielestäni hyvä vaihtoehto!

Ruokien mitoitusongelmia tulee varmasti jatkossakin olemaan, mutta jos kapakoitsijat heittäisivät edes valistuneita arvauksia tyyliin "avaamme kahdelta ja olemme varautuneet myymään 200 hampurilaista" auttaisi kovasti oman aikataulun ja marssijärjestyksen suunnittelussa.

Anonyymi kirjoitti...

Piti vain mainostaa noiden astioiden suhteen, että joku hoksasi jo: söin Sisko ja sen Veli -nimisestä sisäpihan soppakeittiöstä luomutomaattikeittoa, ja sain sen 0,5e alennuksella omalta lautaselta. Asia mainittiin etukäteen eventissä!

Jaana kirjoitti...

Ano, alennus omien astioiden käyttäjille on loistoidea!

Jo keväisessä Ravintolapäivässä ainakin Puu-Vallilan Soppakingin tuotteita olisi voinut ostaa myös omiin astioihin, mutta alennusta niiden käytöstä ei vissiin saanut.

patutap kirjoitti...

Vihreä Kana teki thairuokaa, vihreää currykanaa, lisäksi oli keittoja Tom Yam Kung ja Tom Yam Kai.
Huomasimme heti, että ruoka ei tule riittämään, kun jonoa alkoi ilmestymään. Me saimme onneksi hommattua raaka-aineita lisää, joten ruokaa riitti koko päiväksi.
Kuitenkin oli kurjaa katsoa, kun ihmiset joutuivat jonottamaan. Thairuoan valmistus kestää aikansa, ja sitä ei voi etukäteen valmistaa.

Jos Ravintolapäivä olisikin ravintolaviikonloppu, silloin maistelijoita jakautuisi kahdelle päivälle, ja meno olisi tasaisempi, ehtisi palvella paremmin ihmisiä.
Ensi vuodeksi suunnitellut neljä Ravintolapäivää voisi olla kaksi Ravintolaviikonloppua.
Toinen vaihtoehto olisi, jos Ravintolapäivä voisi alkaa lauantaina 18.00, ja päättyä Sunnuntaina 18.00.

Jaana kirjoitti...

patutap, itsekin tykkäisin, jos Ravintolapäivä järjestettäisiin harvemmin. "Viikonlopun pituinen Ravintolapäivä" kerran vuodessa estäisi tapahtumaa kärsimästä inflaatiota.

On varmasti paljon muitakin ruokia (esim. letut ja vohvelit), joita ei voi tehdä valmiiksi saakka etukäteen. Thai-ruokien raaka-aineita voi varmasti esivalmistella ja pilkottujen tykötarpeiden määrän perusteella voi ravistaa hihasta valmiiden annosten noin-lukumäärän.

Jaana kirjoitti...

Mutta hienoa, että saitte tilanteen pelastettua :-)

Neiti E kirjoitti...

Ihme nillitystä. Ruokaan joutuu laittamaan ihan hirveästi kiinni rahaa, ja seuraavana päivänä kyseinen ravintola ei voi myydä tähteitä. Myös sapuskan riittävyyden arviointi on todella vaikeaa ensikertalaiselle. Kannattaisiko keskittyä positiivisiin asioihin, eikä vain tuoda esille negatiivisia juttuja päivästä? Hieman ymmärrystä ravintoloitsijoita kohtaan.
Satunnaisen seikkailijan idea oikeista lautasista on täysin kuolleena syntynyt. Astioiden vuokraaminen on kallista, ja jos niitä ostaa kirppareilta, niin mitä tekee ravintolapäivät jälkeen 60-hengen astiastolla?
Minulla oli todella hauska ravintolapäivä Harmittaa vaan niiden puolesta, jotka näkevät vaivaa ja tekevät ruokaa, niin valitusta ja kehitysideoita jaellaan kuin kaikkitietävä.

Jaana kirjoitti...

Neiti E, mielestäni olen aika selkeästi sanonut, että pidän Ravintolapäivän ideasta. Mutta eivätkö ravintolat ole aina kuitenkin asiakkaita varten, olivatpa ne sitten pystyssä yhden päivän tai 50 vuotta? Jos joku haluaa tarjota Ravintolapäivänä kymmenelle parhaalle kaverilleen maksullisen brunssin, niin miksi sitten markkinoida sitä myös tuhansille muille?

Ikävää että koet listaamani huomioitavat asiat ja tämä jutun kommenteissa esitetyt kehitysideat valitukseksi ja nillitykseksi. Niiden tarkoitus on täysin päinvastainen.

Jos ravintolan perustaminen olisi helppoa, niin kaikkihan niitä perustaisivat ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Neiti E, mun mielestä ihan hyviä ideoita ja rakentavalla mielellä annettuja! Osa toki toteutukseltaan ehkä mahdottomia.

Itse kävin sattumalta takapihallani olleessa kaupungin ainoassa ravintolassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Jonottaminen ei ole ongelma jos se on jollain tapaa "organisoitu" - jonotuksen ei siis tarvitse välttämättä tapahtua jonossa. Ja toki odotusaikaa voi helpottaa myös joillain aktiviteeteilla tai ohjelmalla.

Jaana kirjoitti...

Ano, vuoronumerot sekä odotuksen ajaksi pelikortit tai lautapelejä! Toimisi ainakin minun kohdallani :-)

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli brunssi, jonne piti varata paikka etukäteen ja silti saimme mahdutettua pari ylimääräistä mukaan. Oli siis helppo varata tarpeelliset ruokailuvälineet paikalle ja kun me järjestäjät olimme vielä keraamikkoja niin astioitahan riitti.

Meidän toinen kattaus kärsi hieman siitä, että keittiö ei ollut aivan nurkalla. Toivottavasti ensi kerralla parempi onni keittiön sijainnin kanssa. Tämä oli ensimmäinen ravintolamme ja kehittelyä riittää vielä. Hyviä ideoita! Nyt jo aloitettu seuraavan Ravintolapäivän suunnittelut, joten eiköhän se tule sujumaan taas astetta paremmin :)

Jaana kirjoitti...

Etukäteisvarauksen tekomahdollisuus on kyllä hyvä juttu. Kunpa vaan älyäisin varaajana olla ajoissa liikkeellä ;-)

Virpi kirjoitti...

Kiva oli lukea ravintolapäivän annista. Meillä Oulussakin olisi ollut vissiin jopa kolme (kaksi kahvilaa ja yksi mistä sai ruokaruokaa) paikkaa tällä kertaa mutta omat aikataulut eivät nyt antaneet mahdollisuutta käydä katsomassa.

Meillä oli tarkoitus Rosmiksen ja Pekan kanssa pykätä jotain pystyyn mutta tässä on ollut niin paljon muuta että se sitten jäi; ehkä me sit marraskuussa? :) Plus herra Peruspöperö vastustaa ideaa jostain syystä aivan mahdottomasti, saatiin aivan kauhea riita kerran aikaiseksi siitä kun hän ei pitänyt ajatuksesta että vaimonsa olisi noin kansalaistottelematon! (Eli meidän kämppää ei voine käyttää ainakaan tähän tarkoitukseen vaikka oivalla sijainnilla oltaisiinkin ja tarjoilukin olis käynyt helposti parvekkeelta käsin kun eka kerroksessa ollaan.)

Mä luulen kanssa että toi alkoholi on se asia joka tässä eniten viranomaisten silmään pistää ja kannattaisinkin tota omat juomat mukaan -tyyppistä käytöstä asiakkailta. Tai ainakin sit kai pitäis jotenkin rajata sitä paljonko sitä viinaa voidaan tarjoilla, tyyliin annos per asiakas tai jotain.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Sampo: kiva kuulla, että Jyväskylässäkin on ollut tätä toimintaa! Pitää olla aktiivisempi seuraavalla kerralla, kun ei ole omaa projektia päällä:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...