29. toukokuuta 2011

Kesäleipiä

En syö nykyään kovinkaan paljon vaaleaa leipää, mutta säännöllisin väliajoin iskee ylitsepääsemättömän vahva himo rouskahtavaksi paahdettuun bruschettaan.

Pelkällä valkosipuliöljylläkin penslattu paahtoleipänen on ihanaa naposteltavaa, mutta tällä kertaa mielihalu kohdistui nimenomaan tomaattiseen bruschettaan.

Tämä herkku on oppikirjaesimerkki siitä, miten yksinkertaisista aineksista valmistuu kokonaisuus, joka on paljon enemmän kuin osiensa summa. Niin helppoa ja hyvää!

Jos olet totaalikieltäytynyt leivästä, niin kokeilepa lapioida tomaattihässäkkää vaikka grillattujen kesäkurpitsa- tai munakoisosiivujen päälle. Se toimii loistavasti myös kalan tai lihan lisukkeena.

Reseptin mukaisesta satsista riittää tavaraa neljälle isohkolle leipäviipaleelle. Jos siivutat bruchettoja patongista, niin ohjeesta riittää parillekymmenelle viipaleelle.


Tarvitset:
6 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl balsamiviinietikkaa
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
maalaisleipää
noin ½ dl oliiviöljyä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 250-asteiseksi

Lohko tomaatit neljään osaan. Poista siemenet ja kovat kannat. Pilko tomaatit kuutioiksi.

Silppua valkosipulinkynnet hienoksi hakkelukseksi.

Sekoita kulhossa öljy ja etikka. Lisää joukkoon tomaatit ja valkosipulit. Revi seokseen kourallinen basilinkanlehtiä. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita.

Leikkaa leivästä viipaleita ja sudi viipaleiden toiselle puolelle öljyä. Laita leivät leivinpaperoidulle uunipellille öljypuoli alaspäin. Uunita 5 minuutin ajan.

Asettele leivät lautaselle öljypuoli ylöspäin. Lusikoi viipaleille reilusti tomaattiseosta. Syö.

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Tämä näyttää herkulliselta. Söimme juuri erinomaiset bruschetat Benjam's Bistrossa ja rakastuimme jälleen kerran. Kun omat tomaattipensaamme tuottavat satoa, on tätä ohjetta kokeiltava :)

Jaana kirjoitti...

Omia tomaatteja odotellessa tätä voi kokeilla ostotomaateilla ;-)

Campasimpukka kirjoitti...

Bruschetat olivat meilläkin listalla tällä viikolla ja ennen kaikkea uskaltauduin tekemään macaron-leivoksia tänään! Olen ihan fiiliksissä onnistumiseni vuoksi:) Blogistani löytyy!

Jaana kirjoitti...

Tosi hienoja macarons-kakkaroita olet tehnyt! Jos valmistit niitä ekaa kertaa, niin onnittelut melkoisen onnistuneesta lopputuloksesta! Omista kakkusistani tuli ensiyrittämällä aika karseita ja täysin esittelykelvottomia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...