4. lokakuuta 2009

Kuinka vulgaaria!

Eilen väsäsin evästä, johon sain inspiraation käydessäni testaamassa ravintola Allotrian lounasta pari viikkoa sitten muutaman työkaverin kanssa. Sapuskat olivat sen verran vakuuttavia, että sinne tullee eksyttyä iltaruokinta-aikaankin.

Paahdetut punajuuret timjamismetanalla olivat kerrassaan ihastuttavia. Omassa versiossani vaihdoin tosin punajuuret raidallisiin mukuloihin, mutta soossirintamalla en harhaillut kevyempien korvikkeiden leiriin.


Raitajuuri (Beta vulgaris) on Kulinaarimurulassa suhteellisen uusi tuttavuus, mutta välillemme syntyi lämmin ystävyys ensipuraisulla. Timjamin (Thymus vulgaris) suloinen maku sopii myös näiden juuresten kaveriksi vallan mainiosti.

Paahdettujen raitajuurten ja punasipulien kera nautiskelin siis purkillisesta smetanaa, kourallisesta tuoretta timjamia ja ropsauksesta suolaa sekoitettua kastiketta. Aterioidessa tuli pohdittua, että kuinka ihmeessä ruoka voi olla näin hyvää!


Tarvitset:
500 g raitajuuria
2 punasipulia
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
mustapippuria
suolaa
tuoretta timjamia

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.

Kuori ja lohko raitajuuret sekä sipulit.

Sekoita öljy ja hunaja keskenään isossa kulhossa. Mausta seos mustapippurilla ja suolalla.

Lisää kulhoon juurekset ja sipulit sekä muutama timjamin oksa. Hämmentele lohkoja niin, että kaikki saavat osansa öljy-hunajakylvystä.

Kumoa ainekset kulhosta uuninkestävään vuokaan. Kypsennä uunissa noin tunnin ajan.

4 kommenttia:

Ari Makela kirjoitti...

"Brutaaleja tyyppejä." todettiin Asterixissa, mutta tuo kuulostaa hyvältä. Raitajuuresta en ole koskaan edus kuullut.

Jael kirjoitti...

Noita raitajuuria olen nähnyt ulkomaisissa blogeissa,tosi nättejä.Maistuivatko samalle kuin punajuuret?

Mari kirjoitti...

Haha, tästä tosiaan tuli yksi ateria punaisen ruuan bilesiin, joten kiitos facebookissa antamastasi vinkistä ;). Ja smetanan ja timjamin (tai partaäijän ja timjamin) liitto on tullut pysyväksi mun keittiöön.

Jaana kirjoitti...

Ari, minä olin kyllä kuullut huhuja raitajuuresta, mutta livenä törmäsin siihen vasta nyt. Kannattaa kokeilla.

Yaelian, raidallisen juureksen maku oli hieman miedompi ja ehkä pikkaisen makeampi kuin punajuuren maku. Makeus voi kyllä johtua öljyn sekaan lorottamani hunajan määrästäkin :-)

Mari, ole hyvä vaan! Itsekin aion ensin tehdä punaisen version, mutta sitten löysin lähismarketista noita raidallisia veijareita. Timjami on uusi musta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...