21. elokuuta 2011

Karpalo ♥ poro

Pari postausta sitten kerroin saamistani viininäytteistä, joista olin tuolloin ehtinyt hyödyntää vasta yhtä laatua. Tuon kirjoituksen jälkeen myös väkevä tyrniviini on koemaistettu loistavaksi seurustelujuomaksi ja karpaloviinistä on työstetty hyytelösydämiä.

Tarjoilin sydämet kylmäsavuporo-tuorejuustotahnalla päällystettyjen ohrarieskojen kanssa. Yhdistelmä toimi aika hyvin: karpalon ja alkoholin kirpeys taittoivat kivasti poron suolaisenmuhevaa makua.

Hyytelön voit toki hyydyttää oman mieltymyksesi mukaisiin muotoihin. Tällä kertaa käytin silikonimuottia, joka lienee alunperin tarkoitettu sydämellisten jääpalojen tuottamiseen. Hyytyneet sydämet pullahtivat koloistaan ongelmitta, kun liotin muotin alaosaa hetkisen kuumassa vedessä.

Myös rieskoista voisi leikata paloja sydämenmuotoisella piparkakkumuotilla. Olisin tehnyt niin itsekin, mutta minulla ei sattunut olemaan sopivankokoista sydäntä.

poronsydan
Hyytelöön tarvitset:
3 liivatelehteä
1 dl vettä
½ dl väkevää karpaloviiniä

Lisäksi tarvitset:
100 g kylmäsavuporoa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
4 pientä ohrarieskaa

Tee näin:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi.

Sekoita vesi ja viini. Lorauta tilkka vesi-viiniseosta kattilaan ja kuumenna se. Puristele liivatteista ylimääräiset nesteet pois ja sulata liivatteet kuumaan vesi-viiniseokseen.

Sekoita liivateliemi lopun vesi-viiniseoksen joukkoon. Kaada nestettä sydämenmuotoisiin silikonimuotteihin. Anna hyytelöiden jähmettyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan.

Silppua kylmäsavuporo ja sekoita se notkistettuun tuorejuustoon. Levitä möhnää rieskoille ja leikkaa niistä haluamasi muotoisi paloja. Koristele palaset hyytelösydämillä.

4 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Ei vältsisti olisi huono yhdistelmä prässättyjen poronpotkienkaan kanssa. nam! hieno idea!

Jaana kirjoitti...

No niinpä muuten voisi toimiakin. Se teidän prässiporonne vaikutti kyllä ihan tajuttoman hyvältä!

Anna kirjoitti...

Nää on ihania <3!

Jaana kirjoitti...

Kiitos Anna :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...