1. tammikuuta 2007

Kirpeä linja jatkuu

Tässäkin eväässä on sitruunainen vivahde eli homman nimi on kukkakaalipasta.

Ohje on ihan ikioma, joskus varioin sitä niin että käytän kapristen sijasta anjovista - sekin toimii loistavasti. Jos sydäntalvella tuoreen kukkakaalin hinta hirvittää, käytä pakastekamaa. Mukaan voi nakata freesausvaiheessa myös kynnen-parin verran valkosipulisilppua.

Satsista riittää parille tosi nälkäisellä. Mikäli yksilöt ovat pieniruokaisia, syötävää riittää useammallekin, ainakin neljälle.
Tarvitset:
keskikokoisen kukkakaalin
kookkaahkon keltasipulin
öljyä
pikku purkin pieniä kapriksia
puolikkaan sitruunan mehun
4 dl kuivapastaa
200 g ranskankermaa
parmesania
mustapippuria
(suolaa)

Tee näin:
Pilko kukkakaali ja sipuli suupaloiksi (tyyli on vapaa). Lorauta paistinpannulle öljyä ja kuumenna se. Freesaa kukkakaalipaloja ja sipuleita tovi. Lisää joukkoon kaprikset (liemineen) ynnä sitruunan mehu.

Anna pöhistä keskilämmöllä kunnes neste on haihtunut. Kukkakaalien ei tarvitse olla lötkökypsiä, vaan niiden pitää jäädä napakoiksi.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan (mössöksi ei kannata keittää, tavoiteolemus on kukkakaalien tapaan al dente) ja kumoa kypsä tavara siivilään valumaan.

Kun nesteet ovat haihtuneet kukkakaalipannulta, sekoita mukaan ranskankerma. Lisää joukkoon keitetty ja valutettu pasta sekä desin verran raastettua parmesania. Mausta pippurilla ja sekoita hyvin.

Tässä vaiheessa voit kääntää lieden nollille ja antaa ruoan ässehtiä täydelliseksi jälkilämmöllä. Tarkista lopuksi, tarvitaanko lisää suolaa. Välttämättä ei, koska juusto ja kaprikset ovat aika suolaisia. Viimestele annokset juustoraasteella tai -lastuilla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

löysin tälläsen samantyylisen version v.-99 City-lehdestä:

Kukkakaalipasta 2:lle
300 g spagettia
1/2 kpl kukkakaali
1/2 kpl sitruuna
1/2 kpl sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
persiljaa
1/2 dl parmesania

1. Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan ja kaada siivilään.
2. Poista keittämisen aikana kukkakaalista kanta ja pilko peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
3. Hienonna sipuli ja valkosipuli
4. Laita öljyä kattilaan, kuullota sipuli, valkosipuli ja kukkakaali. älä anna ruskistua.
5. Lisää spagetti, purista sitruunamehu.
6. Mausta ja lisää parmesani.



(eli tästä uupuu siis ne caprikset ja ranskankerma. Itse en pidä capriksista mutta ranskankermasta kyllä, joten täytyypi hieman soveltaa.. ;-)

Jaana kirjoitti...

On täysin mahdollista että olen bongannut tuon saman reseptin mainitsemastasi aviisista viime vuosituhannella ja lisännyt siihen itselleni mieluisia osasia :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...