29. tammikuuta 2007

Isä osaa tämän paremmin

Yrittänyttä ei laiteta, taaskaan. Mikähän ihme siinä on, että isin tekemä sienisalaatti vaan maistuu paljon paremmalta kuin itse tehty? Minut on kyllä kerta toisensa jälkeen ohjeistettu pilkuntarkasti aineksien suhteen, mutta isän kädestä valmistettuna salaatti vaan on enemmän kuin osiensa summa.

Kannattaa tätä kuitenkin kokeilla, kyllä siitä syötävää saa ihan omin avuinkin.Se toimii erityisen hyvin ruisleivän tai Väinämöisen palttoonappien kanssa. Reilulla kulhollisella sienisalaattia on myös vakiopaikka meikäläisen joulupöydässä.
Tarvitset:
7 dl suolattuja (haapa)sieniä
keskikokoisen sipulin
200 g ranskankermaa
valkopippuria

Tee näin:
Liota sieniä kylmässä vedessä, että liika suola liukenee veteen. Vaihda vettä pari kertaa. Aivan suolattomaksi sieniä ei kuitenkaan kannata päästää.

Pilko liotetut sienet ja sipuli niin pieniksi kuutioiksi kuin vain jaksat piipertää (ohjeessa mainittu 7 desiä on siis silputtujen sienten määrä).

Rouhaise sieni-sipulihakkelukseen muutama kierros valkopippuria. Sekoita lopuksi joukkoon ranskankerma.

Ja vot! Sienisalaatti on periaatteessa valmis. Käytännössä salaattikulho kannattaa peittää elmukelmulla ja tökätä tekele toviksi jääkaappiin muhimaan. Jos maltat  antaa salaatin ässehtiä yön yli, niin se kyllä maksaa vaivan.

3 kommenttia:

oliivia kirjoitti...

Ihanan kuuloisia reseptejä! Tuota kukkakaalipastaa pitää ainakin päästä kokeilemaan piakkoin.

Niin, itse asiaan eli sienisalaattiin. Tästäkin herkusta on varmaan niin monta versiota kuin on kokkia... Minun bravuurinumerooni kuuluu myös tuo ainesten mahdollisimman pieniksi pilkkominen; tietysti käsin ja terävällä hakkurilla tai kokkiveitsellä ettei sipulista tule karvasta. Kaikkein parhaassa versiossa sipulisienten sekaan laitetaan aavistus aromisuolaa ja hiukan maustepippuria. Ja kastike tehdään kuohukermasta vatkaamalla se melko löysäksi. Vaikka muutoin suosin vähempirasvaisia kermoja tai jätän ne kokonaan pois, sienisalaatti ei koskaan ole niin hyvää muilla kastikkeilla kuin kermalla ;)

Jaana kirjoitti...

Moi Oliivia,

ennen kun sain kiristettyä isältäni reseptin (reseptin sain, mutta sienipaikkakartta tulee kuulema vasta testamentissa) tuohon sienisalaattiin, luulin hänen käyttäneen siihen kermaa! Kevytranskankerma toimii yllättävän hyvin eli jos suolasieniä pyörii nurkissa vaivoiksi saakka, niin kokeile ihmeessä! Joskus olen ropsautellut mausteeksi myös tilliä - hyvää!

Teidän blogillanne on valtavan hieno nimi! Minulla on muutamia vanhoja keittokirjoja, joiden liki kaikki ohjeet alkavat siten, että otetaan kohtuullisen kokoinen kasari ja puoli kiloa voita :-)

oliivia kirjoitti...

juu, blogin nimi tulee itse asiassa juuri siitä... isäni kaikki herkkureseptit alkoivat puolileikillisesti juuri sanoilla "otetaan ensin puoli kiloa voita..."

Kunhan seuraavan kerran suolasieniin pääsen käsiksi, niin kokeilen kyllä kevytranskankermaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...